Ekaa kertaa

Keinutaan! Ekaa kertaa huteralla keinulaudalla; eestaas, sinne tänne, kovempaa, hiljempaa, yhä korkeammalle... Kuvassa olen puolitoistavuotias ja varmaan vähän pelotti kun kukaan ei pitänytkään kiinni. Piti vain puristaa kovasti ja pysyä vauhdissa mukana.

Kun menettää läheisen, koko elämä menee keinahteluksi. Jotenkin sitä pysyy kyydissä - välillä huonommin ja välillä paremmin. Ensimmäinen vuoden kierto on vaikein. Kaikki tapahtuu eri tavalla ensimmäistä kertaa. Ensimmäinen äitienpäivä ilman äitiä, ensimmäinen juhannus, joulu… Vietämme merkkipäiviä ilman äidin ja mummon läsnäoloa, ensimmäistä kertaa ei vietetä äidin syntymäpäiviä. Kaikki 365 päivää ovat ensimmäistä kertaa ilman rakasta äitiä. Tähän mennessä olen herännyt 132 aamuna orpona.

Meidän äiti oli kertakaikkisen upea!

Jokainen varmaan muistaa kaikki tärkeät ekat kerrat. Milloin oppi jotain ensi kertaa tai sai jotain mitä oli kovin toivonut - niihin hetkiin sisältyy niin voimakas tunne, että ainakin itselläni ne ovat jääneet pysyvästi mieleen. Muistan elävästi, kun sain ensimmäisen pyöräni, en saanut sanaa suustani onnesta. Kun opin ajamaan, miltä tasapainon löytyminen tuntuikaan; niin huikealta ettei olisi halunnut lopettaa koskaan. Varmaan 1-vuotiaasta tuntuu samalta ottaessaan ensi askeleet.

Olin haljeta onnesta saadessani ensimmäisen pyöräni.

Muistan myös, kun opin lukemaan suoraan. Vielä "ennen vanhaan" opeteltiin lukemaan tavaamisen kautta. Näen aivan silmissäni sen hetken kun tavuista muodostuikin suoraa sana, sanoista lause. Näen paikkani luokassa, ja opettajankin ilahtumisen, kun yhtäkkiä hiffasin ja osasin.

Muistan ekan laulukokeen (kauhistus), uimakandipäivän (en suoriutunut pituussukelluksesta). Kuinka huikaisevalta tuntui ensirakkaus. Kuinka kamalalta ekat bänät. Kun ajoin autoa ensi kerran (upeeta). Ensimmäisen lennon (pelotti). Ekan raskauden (haltioitunut). Ensimmäinen oman lapsen hymy, hammas... (ilo ja ylpeys, onni).

Ensirakkauden pauloissa.

Lista olisi hirvittävän pitkä, jos luettelisi kaikki ekat kerrat. Sitä paitsi - joka päivä lista kasvaa, sillä aina tapahtuu varmasti monia uusia asioita ihan ensimmäistä kertaa, kun katselee ympärilleen tarkasti. Toivottavasti et koe eläväsi päiviäsi murmelina? Ja jos, ehkä voisi olla virkistävää muuttaa struktuureja ja tehdä jotain mitä ei ennen ole tehnyt. Toki jotkut nauttivat päivärutiineistaan, eivätkä halua niihin muutosta, ja hyvä sitten niin. Jokainen tyylillään, tavallaan.

Omat ensi askeleet 11 kk. Mutta uusia askeleita voi ottaa yhä. Tai suorastaan hypätä tai harpata!

Mitä ilmeisemmin kuulun heihin, jotka ovat aina valmiina uuteen ja rikkomaan rajoja, en halua polkea paikallani ja samat kaavat pitkästyttävät. Olen valmis uusiin ekoihin kertoihin, uusiin askeleisiin, kokeiluihin ja seikkailuihin. Mutta tämä vuosi kyllä on kurja ekoine kertoineen ilman äitiä. Mutta kyllä askeleet siitä hiljakseen muuttuvat taas varmemmiksi jälleen, keinuminen tasaantuu ja uskallan hypätä keinusta korkealle!

Äitini runotyttö 15-vuotiaana elämän valo ja palo silmissään. Parempaa perintöä ei voisi jättää jälkikasvulleen kun elämänilon ja positiivisen ajattelumallin.