Sirocco

Edessäni Fuengirolan kahvilassa istuu energiaa puhkuva urheilullinen, nuorekas pakkaus, Pia Haapsaari. Vaikea uskoa, että hänestä on juuri tullut mummo. ”Tyttäreni pikku poikavauva on niin ihana. Sillä on samanlaiset silmät kun mulla”, hän kertoo sädehtien. Pia iloitsee myös siitä, että hänen kuopuspoikansa on tulossa kesäkuussa hänen luokseen. ”Lapsia on aina kova ikävä”. Pia lensi omille siivilleen jo nuorena tyttönä lähtiessään Pieksämäeltä työn perässä Nummelaan ja sieltä Saukkolaan kaupan alalle. Monenlaista kokemusta karttui; tältä naiselta onnistuu vaikka kokonaisen porsaan paloittelu kuin myös kauniin pihan tai puutarhan loihtiminen. Nyt hän on monen mutkan kautta asettunut Espanjan Fuengirolaan. Hän on jo tuttu näky rannan tuntumassa hypellen hyppynarua, juosten ja voimistellen. ”D-vitamiinia tulee taivaalta, mikäs sen parempaa”, Pia viittoilee aurinkoon. Pia nauttii vitamiinit myös terveellisistä ruoista, hän huolehtii itsestään hyvin. Se onkin varmasti auttanut häntä

Elämän vaihtelevissa tuulissa kulkiessa, me kaikki kohtaamme paljon monenlaisia ihmisiä; niin ystäviä, tuttuja kuin tuntemattomiakin. He kiinnostavat – te kiinnostatte – minua. Minua on aina kiehtonut ihmisten tarinat. Tarinankertojavanhempani sytyttivät palon kuunnella muita ja tutustua syvemmin ihmisiin. Ulkokuoren alla piilee ihmeellisiä asioita ja tapahtumia. Kaikki ei ole suinkaan sitä miltä näyttää… Jokaisellahan meistä on tietysti tarina, jollain särmikkäämpi, jollain ”värittömämpi”, mutta aina hieno ja kuulemisen arvoinen. On paljon asioita, mitä me emme voi toisesta tietää, ja kaikki toki eivät myöskään omia asioitaan halua edes muille toitottaa. Joskus tulee tehtyä liian hätäisiä johtopäätöksiä ihmisestä vain ulkokuoren perusteella, vaikka niin ei soisikaan tapahtuvan. Vanha ystäväni vieläkin naureskelee muistolle, kun hänestä oli niin hassua, kun yritin löytää aina ihmisestä positiiviset puolet, olin nuorena sanonut jostakusta jota muut olivat arvostelleet: ”Mutt

Olen palannut Suomeen. Pääsin heti nauttimaan upeasta kevätsäästä, meillä maalla on vielä jonkin verran luntakin.  Arkisia asioita touhutessani, olen tehnyt samalla pientä yhteenvetoa, mitä kaikkea minulle ja meille (ainakin) ehti tapahtua Espanjassa puolen vuoden aikana:           Löysimme meille sopivan ympäristön asua Mijas Costalta, La Atalaya Macorran vuorilta           Remppasimme asuntoa ja teimme mieleisemme pikku kodin           Rakensimme saunan           Ostin uusia tarvikkeita ja huonekaluja kotiin, mutta en paljon vaateita           Ostin kenkiä, koska minulla on iso jalka kippuravarpaineen ja nyt löytyi sopivia kuin hansikkaat!            Opin ajelemaan aurinkorannikon teillä ja vuoristossa           Tutustuin moniin ihmisiin ja sain uusia ystäviä           Meillä Casa de Montanassa kävi nelisenkymmentä vierasta, siis ystävää tai läheistä, jotka kaikki toivat lisäiloa elämäämme           Saimme uuden perheenjäsenen, koiranpentu-Ricon           Rakastuin

On aika sanoa hasta luego – nähdään taas! Puolen vuoden aikamme Espanjassa päättyy, on palattava arkikuvioihin Suomeen.  Onpa ihanaa nähdä kaikki läheiseni, ja lista minua odottavista asioista on pitkä. Luulen, etten saa sopeutumisongelmia, koska ne arjen jutut imaisevat varmasti heti mukaansa. Olen myös elämän varrella oppinut hetkessä elämisen taidon. Pyrin pelailemaan kädessä olevilla korteilla parhaani mukaan.  Mutta mitä sitten tapahtuu? Monet ovat kyselleet palaammeko todella Suomeen, voimmeko jättää Espanjan? Jääkö Espanjan aikamme vain onnellisiin muistoihin? Vai Espanjaan pian takaisin? Onneksi ei tarvitse valita eikä päättää mitään. Tai oikeastaan kyllä - valitsemme molemmat; niin Suomen kuin Espanjan!  Läheiset ja aika heidän kanssaan Suomessa on tärkeää, samoin pidän kovasti työstäni, ja minusta on kiva taas toimia ihmisten parissa ja olla heitä varten. Myös Suomen kevät, kesä ja syksy maatilkullamme takaavat niin runsasta ja värikylläistä elonriemua, että

Kaksospoikamme Daltonit reissasivat kanssamme syksyllä automatkan Suomesta Espanjaan. He toivat meille mukavaa matkaseuraa pitkällä ajotaipaleella ja jakoivat historian asiantuntemustaan eri paikoissa matkan varrella. ”Seilasimme” ensin Saksaan, ajelimme Münchenin Octoberfestien kautta Sveitsiin, sieltä Ranskaan ja Espanjaan (lukijoita tuntui kiinnostavan kyllä enemmän nämä ihmemiehet kuin itse matka, joten jos kiinnostaa lukea pieni elämänmatkakertomus autismin ravistelemista Daltoneista, löydät sen linkistä:  Daltonit ). Kun nyt puoli vuotta myöhemmin aikamme on tällä erää Espanjassa päättymässä, Daltonit lensivät luoksemme pienelle lomalle – he ovatkin tehneet hiki hatussa töitä kokkeina keittiössä koko sen ajan kun me olemme vain saaneet lorvailla täällä. Heidän kanssaan matkamme alkoi ja heidän seurassaan se myös päättyy. Rakastan ympyröiden sulkeutumisia; kun asioilla on alku ja loppu, poikien sanoin alfa ja omega! Aurinkorannikko ja v uoriympäristömme maatiloineen nä

On ollut itsestään selvää, että haluan oppia puhumaan ja ainakin ymmärtämään espanjaa kun Espanjassa kerran ollaan. Aloitimme mieheni kanssa kielen harjoittelun jo Suomessa erilaisten oppikirjojen ja ohjelmien avulla. Hankimme jopa lasten kirjoja, joista on hauska opetella sanoja.  Olemme käyttäneet netissä Mondly-nimistä ohjelmaa. Sen avulla ehkä tulee opittua myös eniten sanastoa. Ohjelmassa on joka päivä oma oppituntinsa (joka ei kestä tuntia vain muutaman minuutin). Ystäväni suositteli myös Duolingoa (englanti-espanja). Parasta kielen opettelun kannalta(kin) oli, että päädyimme asumaan espanjalaiselle maatilalle, jossa talon väki ei puhu mitään muuta kieltä kuin omaa kotikieltään. On siis ollut vain tultava toimeen espanjalla. Jefe (kuvassa) on loistopomo ja olemme tulleet hyvin toimeen kielipuolinakin. Tilan komea kukko kyllä kiekuu kansainvälisellä kielellä. Google Kääntäjästä on ollut hyötyä, ja sekin on opettanut, kun mieleen on jäänyt sieltä tarvitt