Sirocco

Olen saanut elää aina turvassa, kaukana maailman luonnonkatastrofeista. Tapaninmyrsky Suomessa on ollut pahin, minkä keskellä olen ollut puiden repeytyessä irti juuriltaan ja rysähdellessä pelottavasti talomme ympärillä. Mutta nyt olen ollut todella liki Espanjan hurjaa Gloria-myrskyä, joka sivalsi lopulta meitäkin Mijas Costalla, La Atalaya Macorran vuorilla. Olen ollut nyt todistamassa omin silmin erikoista ilmiötä (Espanjan ilmasto-olosuhteissa), eli rae- ja lumikuuroja, ja maan peittävää valkeaa huntua, jota ei ole nähty täällä vuosikymmeniin. Espanjan säästä on kyllä puhuttu jo vaikka kuinka, mutta en silti voi sivuuttaa tätä. Tuuli-sanalla on myös merkitys blogissani, kuinka kuljen näissä elämän vaihtelevissa tuulissa (Sirocco=Afrikasta puhaltava lämmin tuuli), ja nyt Sirocco kohtasi tämän pahaa tuhoa aikaan saaneen hyytävän Glorian. Meillä vuorilla ollaan totuttu hurjiinkin tuuliin, kerran jopa puutarhapöytämme lensi kaiteen yli, ja usein terassilla on ihan uude

Olen niin monen monta kertaa nähnyt leffoja, joissa kaverit järjestävät yllätysjuhlat; kuinka sankarin tullessa sytytetään valot ja väki hypähtää piiloistaan ja huutaa: ”Surprise!” Silmäkulma on kyllä kostunut siinä elokuvan ääressä toisten onnesta ja ilahtuneisuudesta. Itse en yhtään tykkää olla huomion keskipisteenä ja omat juhlani ovat olleet aina hyvin pienet ja vaatimattomat. Jopa häämme 10vuotta sitten pidimme omana tietonamme, ne olivatkin yllätysjuhlat vieraille! Emme halunneet mitään turhaa hössötystä, emmekä lahjoja, ja ennenkaikkea halusimme sanoa tahdon ihan intiimisti vain kahden. Kutsuimme sen jälkeen ihmiset koolle viettämään ihan muita päiviä, mutta niistä tulikin todella ihanat satuhäät, joidenka valmistelut eivät olleet rassanneet sen enempää meitä juhlakaluja kuin vieraitakaan. Just Married Minusta on hauskaa olla juhlimassa toisten juhlissa ystäviä ja muutamat synttäriyllätysjuhlat olen joskus järjestänytkin. Olen kova suunnittelemaan, mielelläni jä

Koska minulla on kaksi isosiskoa ja olen aina tullut siellä muiden perässä, en ole koskaan oudoksunut omia uusia ikävuosia. Kun on juhlittu jo siskojen, heidän miestensä ja omankin miehen synttäreitä kuuteenkymppiin saakka, on jo tottunut isoihinkin lukemiin. Mutta nyt! Täytyy sanoa, että jostain syystä tällä hetkellä tuntuu, että ikä alkaa hieman painaa. Ehkä se toisaalta voi johtua myös leikatusta polvestani, koska olen tuntenut viime kuukaudet itseni köntykseksi. Mutta naamakin näyttää jo niin väsyneeltä ja uurteiselta. Noh – jospa sekin johtuu jalasta ja huonosti nukutuista öistä, hih. Toki rypyt ja uurteet kuuluvat elämään. Tosiasia on kuitenkin, että takana on jo enemmän vuosia kuin edessä. Toisaalta tässä kypsässä iässä on aika auvoinen ja rauhallinen olo. Sitä alkaa olla armollinen itseään kohtaan. Tiedän mitä haluan ja mitä en, mitä osaan ja mitä en (vielä). Tunnen itseni ja tarpeeni, samoin kuin mieheni ja perheeni. Minun ei tarvitse miellyttää eikä mielistel

Polven tekonivelleikkauksen jälkeen kirjoitetaan automaattisesti kolmen kuukauden sairasloma. Sen jälkeen arvioidaan, onko ”potilas” valmis töihin vai ei. Arvion tekee työterveyslääkäri. Kävin myös labrassa ja Salon sairaalan röntgenissä, fysioterapeutilla ja tekonivelhoitajalla. Kuntoutuminen vaativasta leikkauksesta on yksilöllistä. Leikkauksen jälkeen kotiuttaessa lääkäri muistutti, että yleisesti ottaen vuosi menee kuitenkin siihen, että polvi on täysin kunnossa. Monilla se kolme kuukautta ei ihan riitä siihen, että pääsisi vielä töihin, vaikka etukäteen aika kuulostaa kovin pitkältä. Kenties joku taas jo juoksee töihin, mutta en minä. En juokse vielä askeltakaan mihinkään suuntaan. Kun polveani operoitiin ensi kerran ollessani kuudentoista, meni kuntoutumiseen silloinkin ainakin vuosi, ja jäykäksi jäi polviparka silti. Suurena erona oli, että silloin en saanut ensin varata jalalla pitkään aikaan ja olin liikuntakiellossa vuoden, mikä oli yhtä tuskaa aktiivivoimistelija

Maailman pistekirjoituspäivää vietetään 4. tammikuuta, Louis Braillen, pistekirjoituksen keksijän syntymäpäivänä. Braille itse sokeutui nuorena ja kehitti järjestelmän 15-vuotiaana Pariisin sokeainkoulussa. Itse tutustuin systeemiin Jyväskylässä, näkövammaisten koulussa, jossa lapseni kävi koko peruskouluajan viikon tukijaksoilla. Muuten hän kävi ihan kodin lähellä koulussa kuten muutkin lapset. Kun oman esikoistyttäreni näkö heikentyi alaluokilla entisestään, päätimme siirtyä sokeiden käyttämiin tekniikoihin. Heikkonäköisten tekniikoilla opiskelu oli liian hidasta, ja fiksu näppärä tyttö tarvitsi oikeanlaiset eväät pysyäkseen samassa tahdissa muiden koululaisten kanssa. Ehkä teille herää kysymys, että miten se oli mahdollista, oliko ratkaisu oikea osittain näkökykyä omaavalle lapselle? Eikö sokeiden tekniikat ole vielä hitaampia ja vaivalloisempia? Vastaus on ei, mutta pistekirjoituksen opettelu vie kyllä aikansa. Kuitenkin sen jälkeen kaikki on helpompaa. Tytär te