55. syntymäpäivä

Koska minulla on kaksi isosiskoa ja olen aina tullut siellä muiden perässä, en ole koskaan oudoksunut omia uusia ikävuosia. Kun on juhlittu jo siskojen, heidän miestensä ja omankin miehen synttäreitä kuuteenkymppiin saakka, on jo tottunut isoihinkin lukemiin.

Mutta nyt! Täytyy sanoa, että jostain syystä tällä hetkellä tuntuu, että ikä alkaa hieman painaa. Ehkä se toisaalta voi johtua myös leikatusta polvestani, koska olen tuntenut viime kuukaudet itseni köntykseksi. Mutta naamakin näyttää jo niin väsyneeltä ja uurteiselta. Noh – jospa sekin johtuu jalasta ja huonosti nukutuista öistä, hih. Toki rypyt ja uurteet kuuluvat elämään. Tosiasia on kuitenkin, että takana on jo enemmän vuosia kuin edessä.

Toisaalta tässä kypsässä iässä on aika auvoinen ja rauhallinen olo. Sitä alkaa olla armollinen itseään kohtaan. Tiedän mitä haluan ja mitä en, mitä osaan ja mitä en (vielä). Tunnen itseni ja tarpeeni, samoin kuin mieheni ja perheeni. Minun ei tarvitse miellyttää eikä mielistellä ketään. En enää juurikaan välitä siitä, mitä muut minusta ajattelevat. Olen mikä olen ja jos en kelpaa jollekin näin, niin mitäpä siitä.

Olen myös päässyt siihen pisteeseen elämässä, että elän unelmiani todeksi. En kuitenkaan meinaa vaan lepäillä laakereillani, meillä on vielä paljon kunnostettavaa Kettulan kotitilallamme. Uusia ideoitakin on päässä, mitä kaikkea kivaa voimme vielä mieheni kanssa keksiäkään.

Tunnen suurta kiitollisuutta. Olen saanut niin paljon hyvää elämässäni. En tiedä mistä se tulee, mutta elämänilo on aina viihtynyt sisässäni ja kannatellut minua vaikeinakin hetkinä, ehkä omaan jonkun onnellisuusgeenin. Parasta mitä olen saanut – hyvän elämänkumppanin lisäksi – ovat tietysti lapset, jotka yllättivät minut täysin lahjoittamalla minulle synttärilahjaksi korun. He ovat aina sydämessäni, ja nyt myös kirjaimellisesti aina mukana sydämessäni. Toivon vielä paljon vuosia itselleni, ennen kaikkea siksi, että saisin olla heidän elämässään ja näkemässä, mihin heidän tiensä johtavat.