Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2021.

Espanjan kevään flower power

Kuva
  Kevät ja luonto ovat kauneimmillaan Espanjassa. Äiti Maa antaa parastaan; on vehreää, vihreää, värikästä. Kukat ja puut kukkivat. On jo kovin kuumiakin päiviä. Muutamat sadepäivät ovat puolestaan tehneet luonnolle hyvää. Appelsiinipuun tuoksu huumaa! Väriloistoa Yksinäinen kurkottelija Ilon kukka Mietin maisemaa katsellessani, että tämä on paras kevääni Espanjassa. Koronasta huolimatta. Mieleni on saavuttanut levollisuuden, ei ole hötkyilyä minnekään. Voin pysähtyä ihailemaan näitä luonnon ihmeitä ja eläimiä ympärillämme.  Elämässä on kuitenkin paljon myös meneillään, kaikkea ihanaa! Vähän kuin itsekin olisi puhjennut kukkaan tai ei tässä ainakaan ole ehtinyt sammaloitua. Opinnot etenevät, ja mielekkäät kehittävät harrastukset pitävät liikkeessä niin aivot kuin kehon.  Kukat kurkkivat vaikka kivien koloista. Vehreää Mantelipuut ovat jo karistamaisillaan upeat kukkansa. Jos kaipaan lisää sielunravintoa, lähden Mijas Puebloon kävelemään. Kujat ovat kutsuvia ja kukkaruukut sinisiä

Startti uudelle elämälle

Kuva
Olen aina ollut mielestäni liian paksu. Silloinkin kun olen ollut laiha. En ole koskaan ollut tyytyväinen vartalooni. Iän karttuessa olen kuitenkin opetellut kehomyönteisyyttä. Terveys ja hyvinvointi ovat pohja kaikelle elämässä, mutta ylipaino kuitenkin romuttaa sitä.  Olen ollut vauvasta saakka kookas ja raskasrakenteinen. Muistan verranneeni jo pienenä omia reisiäni siskojeni tikkujalkoihin ja ihmetelleeni, miksi minulla oli niin paljon paksummat. Simasuu-pulleroinen Nuorena innostuin liikunnasta ja voimistelusta, jota harrastin aktiivisesti vuosia. Sain hyvän lihaskunnon ja notkean kehon, joka kelpasi jopa mallin hommiin, uimapukunäytöksiinkin. Pari vuotta tein sen alan töitä. Kerran en kelvannut muotiliikkeen omistajalle kun olin kuulemma liian lihava (174 cm, 57 kg). Liian paksu malli. Olen ollut jojoilija painon suhteen. Vaa’alla hyppääjä. Retuuttanut itseäni erilaisilla painonpudotusohjelmilla, elämäntapamuutoksilla ja dieteeillä: Olen kerran elänyt kuukauden nestemäisillä puss

Picnicillä on kivaa niin hiekalla kuin hangella!

Kuva
Mitäs jos veisit kaverin picnicille ystävänpäivänä? Se on hauskaa, huokeaa ja helppoa! Turvallistakin. Minusta ainakin picnicit ovat ihan huippukivoja, on sitten kesä tai talvi. Pienikin retki ulkoilmassa hyvässä seurassa tekee iloiseksi! Pois arkitouhujen ääreltä virkistää ja koronankin vaaniessa onnistuu hyvin! Jos ei halua tai voi lähteä ulos, voi kotiinkin järjestää tavallisuudesta poikkeavan seikkailun, tehdä vaikka majan pöydän alle. Leikkimieltä ei kannata koskaan unohtaa! Koiratkin tunnistavat korista, että nyt mennään picnicille! Lapsille retket olivat tärkeitä, mentiin sittten rannalle filtin päälle tai veneajelulle papan kanssa. Kun kuopukseni oli pieni, riitti kun menimme kotimme viereiselle pikkuiselle metsäpläntille ja söimme eväät kannon nokassa. Eväät myös matkustaessa oli tietysti heti esillä kun matka alkoi, se oli hauskin osuus. Kuopuskulta Suomessa suuntaamme usein Ketunpesällemme tai kallioille maisemia tähyilemään. Talviaikaan teimme aikoinaan potkukelkalla retkiä

Normipäivä Espanjassa ja mitä se maksaa

Kuva
Normipäivämme on toisenlainen kuin ennen, nyt se kuluu lähinnä kotinurkissa maatilalla. Mitä eläminen maksaa Espanjassa, mikä on päivän hinta?  Aamu lähtee käyntiin aamukahvilla. Se onkin päivän ainoa kupillinen, koska muuten en sitä kittaa. Aluksi toin kahvia Suomesta tai ostin sitä Suomikaupasta. Sitten huomasin, että Espanjasta löytyy myös minun makuuni sopivaa kahvia, ja nyt ennemmin kuskaan kahvia Suomeen päin.  Tämä kahvi ei ole huokeimmasta päästä, mutta kahvin täytyy olla mieleistä! Kananmunat kuuluvat usein aamiaiseemme (munat 24 kpl rasia 3 €, tai tilan isännältä ilmaiseksi).  Joskus nautin myös erilaisia marjoja (esim. mansikat 3 € rasia) ja luonnonjogurttia (iso tölkki 1,95 €, josta riittää viikoksi). Leipää en ole juuri nyt syönyt, mutta ihanaa tuoretta ja rapeaa patonkia saa pilkkahintaan (Lidlistä 15 c/kpl tai Mercadonasta saa ison pussillisen eurolla). Ruisleipää löytyy toki Suomikaupoista ja sitä minulla on kyllä pakkasessa, joskus palanen käy herkusta (sen hinta o