Sirocco

Tämän lokakuun olen viettänyt lähes kokonaan sairaslomalla polvileikkaukseni vuoksi. Päivästä kuluu yllättävän paljon aikaa fyysiseen kuntoutumiseen, kolmine jumppineen ja kävelyharjoituksineen vain oma varjoni seuranani. Välillä olen tarvinnut myös lepoa. En siis ole nyt pystynyt tekemään Kuukauden kohtaamista; ”tutkimusmatkaa” kehenkään syvemmin, sillä se vaatii paljon työtä ja aikaa. Toisen ihmisen elämästä ei voi kertoa hutiloiden. Silti minulla on ollut yllättävän paljon erilaisia kohtaamisia monenlaisten ihmisten kanssa, ja se kuuluukin mielestäni myös kuntoutumiseen ja toimintakyvyn kehittämiseen, vaikka kyytien varassa joudun toki vielä olemaan. Sairaalassa ollessani tutustuin huonetoveriini. Kävimme paljon erilaisia keskusteluja ja tsemppasimme toisiamme. Oli mielenkiintoista kuunnella vieraan ihmisen elämäntarinaa, ja kuinka elämämme oli sivunnut niin läheltä toisiamme monesti, olimme jopa asuneet samalla kadulla Helsingissä! Ensimmäisenä viikonloppuna kotiin

Tänään kun on siirrytty talviaikaan, on aika ja kello kaikkien huulilla ja ajatuksissa. Vitsaillaan, kuka kääntää kellot tai minne ne siirtää (eli varastaa tai laittaa nurinpäin tai siirtelee huoneesta toiseen.). Vanhan seinäkellon aika on pysähtynyt 1950-luvulle. Se kantaa arvokkaasti mieheni vanhempien hääkuvaa, muistuttaen elämän tärkeimmistä asioista Niin, kelloilla mitataan aikaa, mutta mitä aika lopulta on? Lasten kasvettua aikuisiksi, olen niin usein huokaillut, kunpa ajan voisi edes hetkeksi pysäyttää, kun se tuntuu rientävän turhan nopeaan! Tai en haluaisi päästää irti jostain ihanasta hetkestä. Oikeasti ajan pysäyttäviä kokemuksia minulle on ollut käynti   Espanjan Rondassa ja  El Torcalissa, jossa aika sai uudet mittasuhteet seisoessani miljoonia vuosia vanhalla merenpohjalla. Mietin, miten minun aikani on vain hippunen tässä maailmankaikkeudessa. Miten myös juuri minun aikani täällä on ollut hyvää, en ole kärsinyt puutteesta enkä pelosta, että minut olisi vaikka

Perheemme kuopuksestakin tuli nyt täysi-ikäinen, enkä jotenkin osaa oikein uskoa tätä. Aika on niin katoavaista, eikä sitä vastaan voi taistella, vaikka joskus haluaisikin seisauttaa kellon. 18 vuotta sitten olin 36 vuotias, jo vähän vanha synnyttäjäksi. Päivä oli ilmaltaan hyvin samanlainen kuin tänään, aurinkoinen ja kaunis, pieni kirpeys aamulla Naistenklinikalle lähtiessä. Isosisko oli aina tiiviisti pikkuisen tukena Mitään elämänmuutosta ei perheessämme ole luvassa, sillä omaa kotia tytär on jo pitänyt opintojen alettua. Olenkin ylpeä, että ainakin olen osannut valaa lapseeni rohkeutta ja uskoa elämässä pärjäämiseen, kotitöissä selviämiseen sekä ruoan valmistamiseen, sillä näihin tehtäviin otin lapset mukaan pienestä pitäen. Lisäksi pyrin tukemaan kaikessa, mikä tuntui kiinnostavan, ja sellaisessakin, mikä ei heti tuntunut niin mieleiseltä jutulta. Monta asiaa on silti äidin päässä, ja ehkä tyttärenkin. Olenko nyt osannut antaa tarpeeksi neuvoja ja ohj

Kerroin aiemmin, miten olen lapsesta saakka kärsinyt huonoista jaloista sekä valmistautumisesta tekonivelleikkaukseen. Jos haluat lukea siitä, tässä linkki:  Tekonivelleikkausta odotellessa Odotin leikkausta valtavasti, saisinhan vihdoin paljon paremman polven! Pieni epävarmuus jyskytti takaraivossa leikkausaamuun asti, koska sairastuminen juuri flunssa-aallon aikaan tai muu tulehdus kehossa, voisi vielä katkaista tien leikkauspöydälle. Pysyin kuitenkin terveenä eikä mitään estettä leikkaukselle ollut. Minut otettiin Tyksin Salon sairaalassa seitsemältä aamulla ystävällisesti vastaan, vietiin kahden hengen huoneeseen ja annettiin sairaalan vaateet, toiseen jalkaan myös tukisukka. Vuoroni olisi kuitenkin vasta toisena. Leikkaava lääkäri kävi katsomassa minua ja suunnitteli tussilla polveen leikkausviillon. Olin ilahtunut, että se voitiin tehdä vanhan arpeni päälle. Sitten selailin lehteä ja lepäilin unettoman yön jälkeen, mutta varsin pian hoitaja tuli noutamaan minut lei

Kolme päivää, kolme kaupunkia Marokossa: Marrakech, Casablanca ja Tanger. Nyt pääsemme viimeiseen kohteeseemme Tangeriin, tähän Afrikan tähden aloitus- tai lopetuspisteeseen, joka olikin iloinen yllätys. Tanger on satamakaupunki Pohjois-Marokossa Gibraltarinsalmella. Tangeriin on   helppoa ja nopeaa matkustaa laivalla Espanjasta, matkaa Espanjan eteläkärkeen on vain 27 km. Me kuitenkin tulimme Casablancan suunnasta luotijunalla, jonka vauhti oli välillä jopa 320 km/h.  Rautatieasema oli tyylikäs ja uuden kaupungin puoli hämmästyttävän modernin oloinen ja näköinen, johon vanha osa Medina Kashab linnoituksineen sulautui luontevasti. Itselläni oli Tangeria kohtaan hienoista epäilyksen häivää, etten pitäisi paikasta, mutta lopulta se vaikuttikin minut eniten näistä kolmesta Marokon kohteestamme. Tangerin ilma tuntui heti raikkaammalta meren läheisyydessä saavuttuamme keskemmältä Marokkoa. Tunnelman kohtasi hätkähdyttävän väkevänä, niin elä