Sirocco

Viehättävät jouluesineet ovat täällä Espanjassakin vallanneet kauppojen hyllyt. Voi kuinka ihania ne ovat, niihin on helppo retkahtaa. Väitän aina, etten ole mikään jouluihminen, ja monesti lähdimmekin Suomesta jouluksi etelän lämpöön. Mutta nyt kun koti on täällä, on tullut hankittua muutama koriste, usein joulun fiilistely etukäteen onkin mielestäni parasta! Pikkujouluja vietetään parhaillaan erilaisissa seurueissa, kodeissa ja työpaikoilla. Suomessa juuri käydessämme söimme mekin jälkikasvun kanssa pikkujouluaterian, ja virittelin kaamosvaloja ikkunoihin. Kyllä jouluruoka kerran vuodessa maistuu! Työpaikkojen pikkujouluihin panostetaan, vedetään lureksia niskaan. Itsestäni on ollut mukavaa tavata työkavereita muunkinlaisessa ympäristössä ja tilanteissa, monet taas eivät sellaisesta välitä ja pikkujoulut voivat olla ihan pakkopullaa. Mietin, kuinka monissa erilaisissa pippaloissa sitä onkaan jo tähän ikään mennessä saanut olla mukana. Tässä niistä joitai

”On aamu sunnuntai ja vaikka päivä päivän kestää vain siitä paljon saada voi”… Lasse Mårtensson on lauleskellut. Niin se tosiaan on, kun sunnuntaina on vapaata, silloin tehdään usein jotain arkea erityisempää, vietetään aikaa läheisten kanssa tai lepäillään. Lapsuuden perheessäni söimme sunnuntaisin aina paremman, juhlavamman aterian, jonka aina valmisti isäni: porsaankyljyksiä tai kokonainen broileri oli tuolloin suosittu sunnuntaiateriamme. Omien lasten kanssa niinikään pysähdyimme pyhänä syömään pitkän kaavan mukaan, kauniisti, usein lasten kattamaan pöytään, ja he olivat muutenkin mukana myös ruokaa laittamassa. Ennen kaupatkin olivat kiinni ja päivä oli oikea lepopäivä. Viime aikoina Suomessa en enää aina huomannut eroa onko arki vai pyhä, kaupat ja tavaratalot kun ovat aina auki ja itsellänikin työn muutoksen myötä saatoin olla usein töissä myös sunnuntaina.Tosin työni luonne oli sellainen, että sain loihtia myös siellä sunnuntaitunnelman. Kun nyt suunta

Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Ystäviä on siis tarpeen olla! Hyviä ystäviä, jotka ovat samalla aaltopituudella, nauravat (useimmiten) samoille asioille, jotka ovat aitoja sekä tietysti luotettavia, kun jutellaan henkilökohtaisemmista asioista. Ystävyydessä vuoroin annetaan ja vuoroin saadaan, kuunnellaan ja lohdutetaan, ollaan myös iloisia toisen puolesta. Kun ”omistaa” hyvän ystävän, ei haittaa, vaikka välissä olisi joskus aikoja, jotka ovat vieneet erilleen. Kun kohdataan, on helppoa taas jutella mistä vaan, jatketaan juttua siihen mihin viimeksi jäätiin – ihan kuin aikaa ei välissä olisi ollutkaan. Juuri siltä tuntui, kun tapasin vanhan ystävän täällä Aurinkorannikolla. Olimme joissain elämän käänteissä lähes kaksikymmentä vuotta sitten kadottaneet toisemme, mutta niin vain onni ja sattuma toivat meidät jälleen yhteen - kaukana kotisuomea...Se tuntuu suorastaan hassulta! Samalla myös soimaan itseäni – en ole ollut itse aina kovin hyvä ystävä, kun olen niin monia

Olen joskus myös pelkuri. Minua pidetään rohkeana, koska osaan ja uskallan tehdä pikaisiakin päätöksiä ja muutoksia elämässä. Mutta vauhti ja vaaralliset tilanteet eivät ole minua varten. Korkeat paikat hirvittävät, auton kyydissä käteni hakeutuu herkästi kauhukahvalle, enkä voisi kuvitellakaan hyppääväni benji- tai laskuvarjohyppyä. Pienkoneeseen en istuisi, vaikka oma äitini on jopa itse ohjannut sellaista! Kun miehen piti lähteä käymään Suomessa, päätin hypätä siivelle rakkaita moikkaamaan, vaikka lentäminen tuntuukin minusta epämukavalta. Ymmärrän täysin, että se on turvallista, eikä mitään hätää ole, mutta vaikka kuinka rauhoittelisin itseäni ilmakuopissa turvavöiden merkkivalon palaessa, en voi sille mitään, että kädet hikoavat. Tulkitsen moottoreiden ääniä, kolahduksia ja huminoita. Tärinät saavat mielikuvitukseni lentoon...  En ymmärrä, kuinka mieheni ja moni muu voi vain koisata koko lennon ajan, jo nousun aikana! En koe kuitenkaan olevani varsinaisesti lentopelk

Muistatko hauskan mainoksen, jossa coolin näköinen mies aurinkolasit päässään noukkii vauhdikkaasti kaupassa tavaraa koriinsa edes vilkaisematta hyllyyn, koska tuotteet ovat tutuissa paikoissa? Kassalla häntä odottaa opaskoira - mies on sokea.  Minäkin olen suosinut kotipuolessa tuttuja ja pienempiä kauppoja, joista saa nopeasti ja helposti tarvitsemansa. Liekö jäänne suurperheajoistani, kun kärryssä tuntui pursuilevan enemmän kärsimättömiä lapsukaisiani kuin tavaroita, ja kauppareissut eivät ainakaan äidille olleet aina niin mieluisia...   Enpä olisi tuolloin arvannut, että saan vielä joskus ihan rauhassa maleksia Espanjan kaupoissa! Täällä tosiaan saa aikaa kulumaan ruokakaupoissa. Tuotteita on tutkittava ja etsittävä, mutta on myös mielenkiintoista tutustua vähän erilaiseen ja uuteen tarjontaan. Välillä emme ymmärrä mistä tuotteesta on kyse, ja tekstin kääntämiseen menee tovi. Samalla voikin opetella kieltä. Useimmissa kaupoissa on hyvät opasteet mitä hyllyistä l

Emme lähteneet Espanjaan pelkästään rilluttelemaan ja rallattelemaan, aurinkoa palvomaan tai juopottelemaan, tuloomme oli useita paljon tärkeämpiä, terveydellisiäkin syitä. Koti-Suomen kesässä minulla riitti virtaa kyllä monenlaiseen tekemiseen ja sosiaaliseen elämään. Mutta syksyn hämärtyessä sitä huomasi jumiutuvansa sohvan nurkkaan ennen tai jälkeen työvuoron. Mukavahan siinä telkkarin monipuolistuneen ohjelmatarjonnan ääressä oli heitellä suuhunsa monenlaista lohturuokaa. Viime vuosien talvet ovat passivoineet varsinkin minua. Pimeys, kylmyys, märkyys ja liukkaus alkoi ärsyttää ja ihan ahdistaa. Pelkäsin ajaa liukkailla teillä, lumen pöllytessä tuntui etten välillä nähnyt mitään. Kun iltavuoron jälkeen löysin työpaikan parkkipaikalta lumivuoren, jonka alla kai oli autoni, siinä oli vitsit vähissä harjaa heilutellessa. Koirat muuttuivat haiseviksi märiksi räteiksi tai sitten lumipalloiksi, joista piti suihkutella lämpimällä vedellä jäätyneet kalikat. Eteinen pursuili e

Elämä ja arki on soljunut pikkuhiljaa uomiinsa täällä maalla haciendalla. Atalaya tarkoittaa suomeksi vartiotornia. Emme nyt sentään ihan tornista näköaloja tähyile, mutta varmasti yhtä korkealta. Oikeastaan hämmästyttävää, että tämä pikku keltaisen talon casamme tuntuu todella jo kodilta. Saapuessamme kaupungista asioiltamme, huuliltani pääsee aina onnen huokaus, kun vuoren mutkan takaa ilmestyy Casa de montana. Kotitutumiseen on varmasti vaikuttanut se, että saimme tehdä huoneistosta täysin oman näköisemme – edelleen mielessämme ennemmin downshiftaus kuin että kaiken pitäisi olla jotenkin fiiniä. Hienostelijalle tämä koko paikka olisikin suorastaan kauhistus! Valkoinen maali ja maalausvälineet tulivat maksamaan 20 €.   Saimme pinnat raikkaiksi helpolla, tasoitteluja ei tarvittu. Vanhat seinät saavatkin olla rosoiset espanjalaiseen tyyliin. Huvittaa, että rakentaessamme Suomessa taloamme aikoinaan, yritimme väkisin jäljitellä rosoisuutta saunan vilvoittelu