Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2018.

Koirat Costalla

Kuva
Lupasin kertoa, miten karvakuonoillamme, Leonbergin koira Rymyllä ja Yorkshiren terrieri Sofilla, alkaa elämä täällä Espanjassa sujua (14.9.2018 Koiruudet). Kun Rymy on jo eläkeiässä, silloinhan pitää tietysti päästä Costa del Solille eläkepäiviä viettämään. Matka Suomesta Aurinkorannikolle meni koirien kanssa hienosti.   Laivamatka saattoi tuntua koirista jo hieman pitkältä ahtaissa oloissa, ja pienen pieni hiekkalaatikko kannella oli jätillemme tosiaan liian pieni. Mutta autossa m olemmat viihtyvät – tai missä vain oikeastaan, kun saavat olla lähellä meitä. Ajelimme verkkaiseen tahtiin yli 3000 km yhdeksässä päivässä, eli otettiin pysähdyksiä ja jaloittelutaukoja. Asettuessamme leirintäalueelle Fuengirolan ja Mijaksen välimaastoon, Camping Suomi Villageen, alkoivat kuitenkin pienet haasteet. Koiramme kun ovat maalaistolloja, omissa oloissaan maalla tottuneet elämään, pitikin ruveta haukkumaan aina ohikulkijoille, joita tietysti leirintäalueilla riittää, vaikka

Ambivertin ajatelmia

Kuva
                                      Vuorimaisemaa sateenkaarineen katsellessani mietin, miten ihmeessä tällainen alunperin kaupunkilaistyttö, Helsingissä syntynyt ja Espoossa kasvanut, ”eksyi” tänne keskelle jylhää vuoristoa. Moni jo ehkä kyseenalaisti kymmenisen vuotta sitten muuttoni Suomessa maalle, pieneen Kettulan kylään (yläkuva). Mutta minä itse en epäröinyt, tiesin mitä tein ja halusin, ja niin tiedän nytkin vastauksen mietteisiini. Viihdyn näin (alakuva). Toisaalta - viihdyn hyvin myös ihmisten seurassa ja keskustelen vieraidenkin, vaikka bussissa viereen istuvan kanssa. Minua kiinnostavat ihmiset ja heidän tarinansa. Rakastan myös juhlia, niihin osallistumista tai järjestämistä, vaikka mieluummin olenkin kuuntelijan roolissa. Olemme mieheni kanssa hyvin samankaltaisia. Sanotaan, että vastakohdat täydentävät toisiaan, mutta omalla kohdallani ehkä vain joissain jutuissa olen sitä mieltä. Kuten vaikka että minä voin panikoida helposti, ja mies taas osaa ottaa

Never say never!

Kuva
Oltuani juuri videopuheluyhteydessä nuorimpaan tyttäreeni, istuessani tässä Espanjan auringon laskua katselemassa, ajatukseni ovat ”pienokaisessani” ja mieleni palaa menneeseen aikaan: Olin melkoisen lujilla aikoinaan kolmen lapsen kanssa, yksinhuoltajanakin heistä huolehtien. Huokaisin usein: ”En koskaan tee enää lapsia! En varmana!” Varasin ajan sterilisaatioon. Mutta äitini, viisas, pohdiskeleva nainen, kehoitti olla hätäilemättä. Muistutti, että olin niin nuori vielä, että voisin katua joskus, ehkä mieleni muuttuu. En uskonut, mutta sen verran kuitenkin, että päätin perua ajan. Niin se olikin toden totta oikea ratkaisu, sillä – joskin aika monta vuotta myöhemmin – vauvakuume iski uuden elämänkumppanin kanssa. Niin sitten sain vielä ihanan tyttären, tästä päivästä tasan 17 vuotta sitten.  Vauvasta tuli koko perheen silmäterä. Vanhin tytär, joka oli 12 vuotta vanhempi, oli hulluna siskoonsa. Syötti ja juotti ja leikki pikkuisen kanssa, sehän helpotti myös minun arkean

Vuorten aitiopaikalle

Kuva
Sen vain tietää, mikä paikka tuntuu kodilta, ja kun sopiva yllättäen tuli eteen, emme jahkailleet päätöstä. Vuoret vain vetivät puoleensa, ja päädyimme Coinintien varrella sijaitsevalle maatilalle talon vuokrattavana olevaan päätyhuoneistoon, joka on 12 km matkan päässä Fuengirolasta. Ei siis tunnu lainkaan pitkältä matkalta meille, koska olemme tottuneet Suomessakin ajelemaan maalta töihimme, mies jopa 70 km suunta. Poden korkean paikan kammoa ja minua huimaa todella herkästi niin, että saan korkealla kamalia väristyksiä ja vatsankouristuksia - mutta silti olen valmis ajelemaan vuoristoteitä, että saan olla sielunmaisemani aitiopaikalla – henkeäsalpaava kauneus aukeaa ihan jopa liiankin hulppealta parvekemaiselta terassilta, joka on oikeasti kuin puolipyöreä aitiopaikka luonnon näytelmään. Kymmenisen vuotta sitten lomailimme Ranskassa pienessä Massoins-nimisessä kylässä keskellä vuoria, lähellä Nizzaa. Rakastuin jo silloin vuorten alati vaihtuvaan valoon, varjoihin ja

Fuengirolan Feriat

Kuva
Feriat eli kyläjuhlat kuuluvat espanjalaisiin kansanperinteisiin. Espanja on täynnä mitä erilaisimpia ferioita, mutta me pääsimme kokemaan millaiset ne ovat Fuengirolassa, ja jotka pidetään suojeluspyhimys Virgen del Rosarion kunniaksi. Sitä en osaa sanoa, kuinka paljon (tässäkään) perinteessä muistetaan alkuperäistä tarkoitusta, mutta yhtäkaikki, koulusta on vapaata ja kansalla on juhlaviikko. Ohjelma avataan näyttävästi ilotulituksella. Niin upeaa ja pitkäkestoista en olekaan ennen nähnyt! Kyllä espanjalaiset osaavatikin juhlia, juhlahumu on räiskyvän iloinen ja kovaääninen. Pukeutuminen on tärkeässä osassa, naiset ovat pukeutuneet upeisiin flamencomekkoihin ja miehet hevosmiehen asuihin leveälierisine hattuineen. Hevoset ovatkin myös näkyvä osa Feriaa. Vaikka kunnioitimme juhlaa pukeutumalla siististi, meillä oli kuitenkin joukkoon kuulumaton olo. Tuntui riittävältä, että kuljimme Feria-alueen valtavan pitkältä tuntuvan juhlakadun päästä päähän, emme

Kotiutumista ilon pisaroissa

Kuva
Camping Suomi Village Kun keväällä kävimme tutustumassa Camping Suomi Villageen, alue ei heti tehnyt meihin kovin suurta vaikutusta. Vähän rapistunutta ja kulunutta, mutta kuitenkin kodikkaan ja turvallisen oloista, maisema maaseutuympäristössä upea, meitä miellyttävä. Paikka sijaitsee Fuengirola-Mijas tien varrella, vuoren rinteessä, ja lukeutuu Mijaksen alueeseen. Päätimme kokeilla paikkaa, sen sijainti on meille juuri sopiva. On luontoa ja rauhaa, mutta kaupunki, sekä Mihas että Fuengirola, ihan muutamien ajominuuttien päässä. Koirat ovat myös tervetulleita. Vastaanotto oli lämmin. Saimme katsella rauhassa paikkaa ja valita vapaista paikoista mieluisimman. Miellyimme n.60 neliön paikkaan, josta on upea näköala vuoristoon ja Mihakseen. Alueella on paljon englantilaisten mobiilitaloja, jotka ovat suuren osan vuodesta tyhjillään. Rauhaisaa siis on, vaikka täällä talot ja vaunut voivat olla kylkikyljessä, samanlaisia turvavälejä ei vaadita kuten Suomessa. Ravintola