Ambivertin ajatelmia

                                     

Vuorimaisemaa sateenkaarineen katsellessani mietin, miten ihmeessä tällainen alunperin kaupunkilaistyttö, Helsingissä syntynyt ja Espoossa kasvanut, ”eksyi” tänne keskelle jylhää vuoristoa. Moni jo ehkä kyseenalaisti kymmenisen vuotta sitten muuttoni Suomessa maalle, pieneen Kettulan kylään (yläkuva). Mutta minä itse en epäröinyt, tiesin mitä tein ja halusin, ja niin tiedän nytkin vastauksen mietteisiini. Viihdyn näin (alakuva).

Toisaalta - viihdyn hyvin myös ihmisten seurassa ja keskustelen vieraidenkin, vaikka bussissa viereen istuvan kanssa. Minua kiinnostavat ihmiset ja heidän tarinansa. Rakastan myös juhlia, niihin osallistumista tai järjestämistä, vaikka mieluummin olenkin kuuntelijan roolissa.

Olemme mieheni kanssa hyvin samankaltaisia. Sanotaan, että vastakohdat täydentävät toisiaan, mutta omalla kohdallani ehkä vain joissain jutuissa olen sitä mieltä. Kuten vaikka että minä voin panikoida helposti, ja mies taas osaa ottaa rennosti ja saa minut uskomaan, että kaikesta selviää. Mutta muuten mielestäni kyllä yhtäläisyydet tukevat mielenkiintoa ja samanlaiset kiinnostuksen kohteet yhdistävät.

Vaikka olemmekin molemmat sosiaalisia, erakkoveri pitää meidät myös paljon omissa oloissamme. Vietämme paljon aikaa kahdestaan. Teemme kuitenkin asioita myös yksin, ei toisen tarvitse olla koko ajan vierellä. Kun sama naama katsoo peilistä joka aamu, on tärkeää tulla toimeen itsensä kanssa. Kyetä olemaan yksin ja rakastaa toista tarrautumatta. Silloin löytää myös sisimmästään monenlaista tärkeää, oppii itsestään.

Ehkä tarpeeni yksinäisiin hetkiin johtuu osittain myös siitä, että koko aikaisempi elämäni on ollut jatkuvasti täynnä muita ja muiden tarpeita. Kasvoin isossa perheessä ja kasvatin myös itse ison perheen. Siinä ei juuri omia rauhallisia hetkiä ole. Nautinko rauhasta juuri siksi, että elämäni on ollut välillä jopa hullunmyllyä? Silti ihan surullista, että koin usein myös pakahduttavaa yksinäisyyttä ruljanssin keskellä.

Kumpi sitten mahdan olla, introvertti vai ekstrovertti?  No, tein ihan huviksi tähän liittyvän testin, vaikka ei ihmisiä tarvitsisikaan luokitella. Sen mukaan sijoitun asteikon välimaastoon, ekstrovertti olen kuitenkin hieman enemmän. Mutta olen siis ambivertti.  

Mutta mitäpä sillä on väliä – tärkeintä mielestäni on, että pitää itsestään, tuntee omat vahvuutensa ja heikkoutensa. En sano että olen juuri hyvä sellaisena kuin olen (vaikka sanon kyllä niin muille!), sillä itse pidän siitä, että voin kehittyä ja yrittää tehdä myös muutoksia itselleni ja itseeni. Nuorempana olin ihan mutrusuu. Sitten päätin joka aamu, että yritän hymyillä kaikille, toivottavasti se jonnekin liikemuistiin olisi lopulta jäänyt!

Onnellisuuden salaisuuden olen onneksi löytänyt jo varhain elämässäni. Ei varmaan yllätys, että se löytyi omasta sisimmästäni. Silloin sitä ei koskaan myöskään menetä - niin vuorovesissä kun kuljetaankin.

Oletko sinä miettinyt, oletko introvertti vai ektrovertti, ehkä kuitenkin jotain siltä väliltä niin kuin minäkin?!