Sirocco

En ole itse edes huomannut, että olen ruvennut täällä Espanjassa lauleskelemaan ja hyräilemään itsekseni. Hääräillessäni; lajitellessa ja ripustellessani pyykkiä, siivoillessa, keitellessä ruokaa… Mieheni on muutamaankin otteeseen nauranut: ”Kylläpä nyt niin laulattaa!” Ekalla luokalla jouduin ensimmäiseen laulukokeeseen. Äitini oli laulattanut meitä tyttöjä koko lapsuutemme, ja olin ollut innokas esiintyjä, mutta koulun alettua into oli livahtanut jonnekin. Opettaja pyysi nousemaan ylös ja laulamaan vuorollamme omalta paikaltamme. Laulu meni kyllä hyvin, sain kympin. Kun laulukierros oli päättynyt, opettaja pyysi minut luokan eteen laulamaan ja sanoi, että edustaisin luokkaamme koulun laulukilpailussa. Yritin änkyttää, etten tahtoisi, mutta siihen aikaan ei vastaan laitettu, oli toteltava opettajaa. Olin suorastaan lamaantunut joutuessani laulamaan luokan edessä, ja mietin, miten ikinä selviäisin laulukilpailusta. Kun kilpailupäivä koitti, olin siinä välissä vielä murtanut

Olin helsinkiläislapsi, ja kävimme perheeni kanssa silloin tällöin Korkeasaaressa (joka  nykyään on mukana eurooppalaisessa uhanalaisohjelmassa). T alvisin saatoimme hiihtääkin sinne. Vahvin mielikuva minulle jäi karhusta, jolle joku oli mennyt heittämään toffeeta, ja se yritti saada sitä epätoivoisesti hampaistaan pois. Tunsin suurta myötätuntoa nallerukkaa kohtaan. Katsoin kauhistuneena nauravia ja sitä osoittelevia ihmisiä, ja mietin pikkupäässäni, että eläinparka varmasti kärsi.  Eläintarhojen eettisyysasiat kyllä askarruttavat. Ovatko eläintarhat hyvä vai huono juttu? Tähän on varmasti monta mielipidettä eikä yksiselitteistä vastausta (edistetäänkö luonnon moninaisuuden säilymistä, suojellaanko uhanalaisia eläimiä vai käytetäänko eläimiä vain hyväksi jne.). Eläintarhojen taso voi vaihdella suuresti, mutta joka tapauksessa eläimet edustavat niissä lajiaan, eivät yksilöllistä itseään. Jos kuitenkin juuri tämän eläimen osaksi on tullut eläintarhassa eläminen, Fuengirolan Biopa

Pienenä tyttönä katselin kun äiti teki siskonmakkarasoppaa pitkistä makkaraketjuista. Se oli lempiruokaani. Mietin, että keitto oli siksi sen nimistä, koska siskonmakkarat ovat kiinni toisissaan kuin siskot! Ystävät ovat ihmiselle tärkeitä, ja monista on tullut minulle niitä ”sielunsiskojakin”. Mutta sisareni ovat olleet kuitenkin läpi elämäni olemassa minulle ja myös lempi-ihmisiäni. Me kolme siskoa olemme syntyneet neljän vuoden sisällä, joten olemme hyvin samanikäisiä. Lapsena oli tarjolla aina leikkitoveri, nuorena sai monet vinkit ja neuvot, mitä ei aina äidiltä voinut kysyä, ja aikuisena on parhaat ystävät rinnalla elämän eri käänteissä. Ei ole juuri asiaa, jota ei siskon kanssa voisi jakaa. Vaikka olemme kaikki ihan erilaisia, silti jotenkin monin tavoin samanlaisia! Samoista juurista kun ollaan! Molemmat isosiskoni ovat matkustaneet myös luokseni tänne Espanjaan vierailulle. Tietysti he ovat halunneet ennen kaikkea tavata meidät ja nähdä miten elämme täällä, muun

Oletko nähnyt elokuvan Uuno Epsanjassa? Se on kuvattu Marbellassa, luksuskohteena tunnetussa lomakaupungissa Aurinkorannikolla. 1940-luvulla Prinssi Alfonso de Hohenlohe rakennutti hotelleja sekä asuntoja kaupunkiin ja houkutteli kuninkaallisia nauttimaan auringosta ja lomakeitaasta lähes 30 km pitkälle rannalle. Rikkaiden ja kuuluisuuksien ylellisen elämäntyylin keskellä voisi tavallinen Matti Meikäläinen tuntea tosiaan itsensä ihan Uunoksi. Mutta katsellessa kaupungilla ihmisiä, kyllä ihan me taviksetkin sulaudumme joukkoon – muotikin kun on niin moninaista, sellaistakin, ettei aina tiedä, ovatko repaleiset vaatteet äärettömän kalliit merkkitamineet vai köyhän puhki kuluttamat. Marbellaan on meiltä Mijas Costalta vajaa puolen tunnin ajomatka länteen, ja varsinkin vieraille on mukava näyttää erilaisia paikkoja. Aito Andalucia löytyy varmasti muualta kuin Marbellasta, mutta keskellä kiireisen ja meluisan oloisen kaupungin, sykkii sen sydämenä hieman yllättäen vanha kaupunki j