Aikamatka Marbellaan

Oletko nähnyt elokuvan Uuno Epsanjassa? Se on kuvattu Marbellassa, luksuskohteena tunnetussa lomakaupungissa Aurinkorannikolla. 1940-luvulla Prinssi Alfonso de Hohenlohe rakennutti hotelleja sekä asuntoja kaupunkiin ja houkutteli kuninkaallisia nauttimaan auringosta ja lomakeitaasta lähes 30 km pitkälle rannalle. Rikkaiden ja kuuluisuuksien ylellisen elämäntyylin keskellä voisi tavallinen Matti Meikäläinen tuntea tosiaan itsensä ihan Uunoksi. Mutta katsellessa kaupungilla ihmisiä, kyllä ihan me taviksetkin sulaudumme joukkoon – muotikin kun on niin moninaista, sellaistakin, ettei aina tiedä, ovatko repaleiset vaatteet äärettömän kalliit merkkitamineet vai köyhän puhki kuluttamat.

Marbellaan on meiltä Mijas Costalta vajaa puolen tunnin ajomatka länteen, ja varsinkin vieraille on mukava näyttää erilaisia paikkoja. Aito Andalucia löytyy varmasti muualta kuin Marbellasta, mutta keskellä kiireisen ja meluisan oloisen kaupungin, sykkii sen sydämenä hieman yllättäen vanha kaupunki ja Appelsiiniaukio, Plaza de los Naranjos.

Vanhassa kaupungissa kapeat kujat saattelevat minut kuin aikakoneessa menneeseen aikaan. Talot ovat iästä huolimatta siistejä ja viehättäviä kukkaruukkuineen ja houkuttelevat räpsimään kuvia. Appelsiiniaukio, joita kehystää vanhat juhlalliset rakennukset, on tulvillaan oranssia. Ravintoloiden pöydät ja tuolit appelsiinipuiden alla kutsuvat istahtamaan juomaan ja vaikka syömäänkin jotain miellyttävässä ilmapiirissä.

Aikakoneessa rysäytetään nykypäivään, jopa vähän tulevausuuteenkin, kun astelemme Puerto Banúksen satama-alueelle. Satama tuntuu olevan valovuoden päässä vanhan kaupungin tunnelmasta, mutta kyllä sielläkin on mukava käydä ihmettelemässä luksusveneitä ja hienoja autoja. Omaan elämäntyyliini niin täysin tyytyväisenä ei mieleen edes juolahda ajatus, millaista olisi huvitella jonkin jahdin kyydissä shampanjaa siemaillen. Jokainen lomailkoon tai eläköön tyylillään ja rahapussinsa mukaan.

En kaipaa myöskään älyttömän hintaisia vaatteita tai kenkiä, joita puodeissa on myynnissä. Ikkunan takaa niitä on silti hauska katsella, myymälät ovat kauniita ja hienoja. Hintalaput, jotka kertovat tavallisen näköisten housujen maksavan 700 €, herättävät minussa jopa hieman hilpeyttä kummastuksen lisäksi. 

Vastaan kävelee pariskuntia, jotka kyllä sittenkin erottuvat joukosta piikkikoroissaan ja pikkutakeissaan jotenkin raharikkaalla tavalla. Ravintolat ovat täyttyneet ruokailijoista, suosittu Picasso-niminen paikka on aivan täynnä, sen hyvän ruoan tietävät näköjään muutkin kuin me. Etsimme toisen paikan, siellä istuu perhe, jossa pikkupojilla lukee isolla rinnassa Hilfiger ja vanhemmat ovat viimeisen päälle pyntättyjä. Mietin, tuoko varakkuus heidän elämäänsä onnea, toivottavasti! 

Kävimme vielä tutustumassa myös pieneen vintagetoriin panimoravintola La Catarinassa, jossa eniten ihastusta herätti kuitenkin paikan kekseliäs sisustus, siitä sai mukavia vinkkejä itselleenkin. Suomalainen lakumyyjä oven vieressä oli äkisti häkellyttävä näky. Ei tullut ostettua kuitenkaan sen enempää lakuja kuin tavaraakaan.

Mukavahan kauniina päivänä, joita Marbellassa riittää, on kävellä ja katsella. Varmasti kaupungissa riittäisi nähtävää ja kerrottavaa enemmänkin, mutta minulle nämä olivat ne Marbellan parhaimmat palat.

Palaan jälleen retkemme päätteeksi mielelläni vuorille maatilan suojiin ja rauhaan! Isäntä heilauttaa tullessamme kättään aina yhtä iloisesti. Hänen paidassaan ei lue Hilfiger, mutta näen että kuluneen kankaan sisällä on kultaa.