Sairaalassa Espanjassa


Aurinkorannikko pitää hyvää huolta ihmisen terveydestä ihan itsestään; on valoa, lämpöä ja kosteutta, jotka auttavat pysymään terveempänä ja elinvoimaisempana. Aina se ei kuitenkaan riitä. Yllättäviä asioita tulee eteen. Nyt sain kokea, millaista on sairastua Espanjassa ja miten espanjalainen terveydenhuolto toimii.


Tietysti niin usein juuri viikonloppuna pitää sattua ja tapahtua, niinpä minunkin vatsavaivani yltyivät siihen pisteeseen, että päätin hakeutua hoitoon. Suomalaista lääkäriä ei tavoita viikonloppuisin. Tiesin kuitenkin Benalmadenan Vithas Hospital Xanit Internacionalin päivystävän aina. Siis sinne.


Vastaanotossa virkailija tarvitsi passini, vakuutus- ja luottokorttini, joista otti kopiot. Minun piti myös ensimmäistä kertaa asioidessa täyttää muutama kaavake. Sain heti rannekkeen käteen, jossa henkilötietojen lisäksi oli numero, jolla kutsuttiin näyttöruudun välityksellä niin hoitajalle, lääkärille kuin labraan.


Kaikki meni jouhevasti, systeemi oli näppärä, aina eri käyntien lomassa palattiin viereiseen odotustilaan eikä tarvinnut juoksennella ympäri käytäviä. Pian olinkin käynyt jo kaikki nuo vaiheet läpi ja istuin uudelleen lääkärin eteen kuulemaan ”tuomioni”. Lääkäri, ja muukin henkilökunta osasi puhua englantia, ainakin jotenkuten. Ajattelin, että vaikka haluan opetella espanjan kieltä, tämä ei ole nyt ihan oikea hetki ja paikka harjoitella, joten mennään englannilla. Tulehdusarvoni olivat niin korkeat, että lääkäri oli vastalauseistani huolimatta sitä mieltä, että minun pitää jäädä sairaalaan sisälle, omaksi parhaakseni, vaarana oli tulehtuneen umpipussin puhkeaminen. Tarvitsin antibiootin heti suoraa suoneen.


No minkäs sille sitten voi, en kyllä ollut varautunut siihen, eikä minulla ollut mitään mukana. Hoitaja pyysi minua istumaan pyörätuoliin viedäkseen minut osastolle. Sanoin, että kävelen mieluummin, mutta hoitaja ei suostunut siihen. Tunsin itseni hölmöksi, enkä lainkaan niin sairaaksi, että olisin tarvinnut moista apua. Onneksi olin kuullut kokemuksista sairaalassa olleelta sukulaiseltani, ja muista käytänteistä ystävältäni, joka oli työskennellyt samaisessa sairaalassa. Täällä potilaiden ei juuri anneta tehdä mitään itse. Henkilökunnasta on jopa outoa, että suomalaiset ovat niin tarkkoja, että pitää saada tietää kaikki hoitotoimenpiteet ja lääkitykset. Espanjalaiset vain ovat ja ottavat hoidon vastaan sen kummempia kyselemättä tai kyseenalaistamatta.


Hämmästyin, kun sain ihan ikioman hienon huoneen. Huoneessa oli myös vuodesohva, koska täällä on tapana, että omaiset voivat mielihyvin olla potilaan vierellä, eikä vierailuaikoja ollut lainkaan. Koko sairaala vaikutti siistiltä.  Ja kas, vessassa oli pusseissa hammasharja ja kampa. Mitäpä muuta tarvitsinkaan! Yllätyin kyllä, että mitään sairaalan vaatteita ei tarjottu. Yöksi olisi joku pyjama kyllä ollut mukava.


Yön pimeinä pitkinä tunteina kaipasin silti kirjaa tai tietokonettani, en saanut unta. Onneksi huoneessa oli televisio, ja katsoin espanjalaisen elokuvan ja aamuyöstä selailin puhelimellani uutisia. Aamulla otin kuvia auringonnoususta. Näin pitkästä aikaa auringon nousevan mereltä, meillä kun se ilmestyy vuoren takaa. Kyllä se oli piristävä näky!




Jouduin jäämään vielä seuraavaksi ja vielä sitä seuraavaksikin päiväksi. Mieheni toi minulle kaipaamiani tavaroita ja vaatteita ja oli välillä seuranani. Tietysti olisin halunnut pian pois, mutta lääkäri suositteli, että komplikaatioiden varalta minulle olisi turvallisinta jäädä, ja antibiootti tervehdyttäisi minut nopeiten tällä tavalla. Jos olisin lähtenyt, minun olisi pitänyt allekirjoittaa vastuuvapautustodistus.

Sairaalassa oli hankala levätä, ja muutuin jotenkin sairaamman oloiseksi. Tuntui, että joku henkilökunnasta ramppasi vähän väliä huoneessa. Toisaalta se toi turvallisuuden tunnetta ja hyvän hoidon tuomaa lohtua. Sama hoitaja, joka oli yövuorossa, otti aamulla myös labrakokeet, siihen ei tullut eri labrahenkilöä, kuten Suomessa. Valtaosa hoitajista oli nuoria, reippaita ja iloisia, ystävällisiä. Ilta- ja yövuoroissa tuntui olevan enemmän mieshoitajia. Pientä hohdokkuutta harmin keskelle toi, kun minua puhuteltiin myös ladyksi. 


Kerran hoitaja, joka ei oikein osannut englantia, tuli hakemaan minua pyörätuolilla. Tiedustelin mihin menemme ja miksi, mutta silloin kommunikointi oli hankalaa. Hoitaja näytti rintaa. Sanoin, ettei minulla rinnassa pitäisi olla mitään vikaa vain vatsassa. Silloin minua oikeasti vähän hirvitti ja kyynelkin tuli silmäkulmaan. Tietokonetomografiaan minut sitten vietiin, ihan oikea paikkakin lopulta kuvattiin, ja saman tien pääsin takaisin huoneeseen.

Ruokailuajat sairaalassa olivat ihan toista kuin Suomessa. Lounas tarjoiltiin kahden jälkeen ja päivällinen 20.30! En ole yhtään kranttu ruoan suhteen, mutta ehkä huonosta olostani johtuen en pystynyt välillä kuin vilkaisemaan ruokaa. Siitä tietysti tuli vielä huonompi olo kun en syönyt juuri mitään kolmeen päivään. Kävihän tuo hyvästä paastosta!


Lääkäri toi lopulta kolmannen yön jälkeen hyviä uutisia ja kertoi että pääsen kotiin suun kautta otettavan antibiootin kanssa. Vaikka sairaalassa toimii suomalaisia tulkkeja, ja he olivat välillä piipahtaneet ja luvanneet tulla lääkärin kierron yhteydessä, eivät he koskaan ennättäneet tulla. Siitä olin vähän harmistunut, koska olisin halunnut tehdä tarkentavia kysymyksiä.

Rahaa minun ei tarvinnut käyttää missään tilanteessa. Vakuutusyhtiöltä tuli jo kotimatkalla palautekysely, olinko tyytyväinen matkahätäpalveluun. On ihan vaikea uskoa, että kaikki meni vakuutuksen kanssa näin helposti. Minulla ei ole harmainta aavistusta, mitä koko lysti tuli maksamaan. Mutta jos se näin hyvin meni, annan vakuutusyhtiölle täyden kympin! Kiitettävän arvosanan saa myös hoitoni Espanjassa!

Suositut tekstit