Sirocco

Olen aina uskonut, ettei kannata pelätä vanhan oven sulkemista, sillä uusia, entistä parempia aukenee. Edessä on valtavasti avoimia mahdollisuuksia joihin tarttua. Jos elämäntilanne alkaa käydä toivottoman oloiseksi, on se sitten kotona - vaikka parisuhteessa umpikujaan johtaneet vaikeudet, tai työpaikalla ei enää viihdy, itse olen ottanut askeleen eteenpäin, enkä jäänyt junnaamaan tai lyömään päätä seinään. Joskus olen suorastaan harpannut tai heittäytynyt. Hyvällä menestyksellä. Rohkeutta ja uskoa itseensä toki siihen tarvitaan. Ovia aukenee kun vaan uskaltaa aukaista ja mennä eteenpäin. Tietenkin täytyy aina ensin yrittää voittaa vaikeudet eikä luovuttaa liian helposti. Joskus on hyvä hieman peruuttaakin, että voi lähteä uusille, onnistuneemmille urille. Mutta kyllä sen sitten tietää ja tuntee kun on aika lopulliseen muutokseen. Ovea ei kuitenkaan kannata paiskata kiinni, sillä minkä taakseen jättää sen edestään löytää. Rauhanomaisuus on omalla kohdalla toiminut niin lii

Korona on vaikuttanut meidän jokaisen elämään jollain tavalla, toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Itse kuulun onnekkaisiin, jonka arki ei ole juuri entisestä muuttunut. Vietän samalla tavalla vapaa-aikaa luonnon helmassa ja käyn töissä kuten ennenkin. Työtäni ei voi hoitaa etänä. Kauppa-asioinnit olen muutoinkin hoitanut harvoin, koska meillä ei ole kauppaa lähellä ja on järkevää ostaa kerralla monen päivän ruoat. Töissä suojaudutaan, suojataan ja turvataan myös muut. Koirien kanssa vietämme aikaa maalla, keskellä metsää. Mutta vanhuksilla on todella yksinäistä. Yksi läheisistäni kertoi tuntevansa kuin olisi vankilassa.  Ennen niin aktiivinen ikäihminen on ollut aivan näivettyneenä kotonaan. Monet ovat joutuneet taloudelliseen ahdinkoon, työt ovat vähentyneet tai niitä ei ole ollenkaan.  Nostan myös hattua heille, jotka ovat hoitaneet etätöittensä lisäksi lastensa etäkoulun ja muonitukset sekä muut perheen ruljanssit ja ohjelman keksimiset päälle. Toisaalta nyt on ollut p

"Ei haukku haavaa tee" vanha sanonta ei pidä paikkaansa. Kyllä se tekee. Sydämeen ja mieleen syöpyvät ehkä ikiajoiksi ilkeät, ivailevat sanat. Onko sinua joskus haukuttu tai kiusattu, syrjitty? Oletko selvinnyt siitä? Jokainen meistä on  varmasti jossain elämänsä vaiheessa kokenut jonkinlaisia yhteentörmäyksiä tai saanut osakseen solvauksia tai asiattomuuksia. Meitä on niin monenlaisia, herkempinahkaisia ja vahvempia; joku voi surra ihan pientä leikinlaskuakin pitkään, joka on kohdistunut häneen, ja joku muu viis veisaa mitä hänestä muut sanovat tai ajattelevat. Kenties voikin ulospäin näyttää siltä, mutta kuoren alla toinen voi olla ehkä aivan palasina.  Tönäisy vai hyvän tahdon ele? Itse en ole kokenut koulukiusaamista, enkä työpaikkakiusaamistakaan. Mutta kyllä minuakin on haukuttu kouluaikoina. En ajatellut sitä kuitenkaan kiusaamisena. Ehkä se oli "rakkaudesta hevonenkin potkii" naljailua poikien suusta, mutta kyllä ne haukkumanimet muistaa vieläk

Paljon onnea äitienpäivänä äideille, isoäideille ja äidin "virkaa" hoitaneille. Minä vietän ensimmäistä kertaa elämässäni äitienpäivää ilman äitiäni. Syntymän ihme. En olisi voinut olla onnellisempi tullessani äidiksi. Minulla on onni olla äiti neljälle omalle ja kolmelle bonuslapselle, jokainen aikuiseen ikään ehtineelle. Esikoiseni teki minusta äidin vuonna 1989 ja siitä eteenpäin olen muokkaantunut (niin henkisesti kuin fyysisesti), oppinut (erittäin paljon!), antanut, jakanut, venynyt ja vanunut, nauranut, itkenyt, rakastanut  ja saanut itselleni ihanaa lasten osoittamaa rakkautta sekä välittämistä. Ja nyt kun he ovat aikuisia, ihan parasta seuraa. Onnea, valtaisaa onnea ja elämän rikkautta. Tänään valmistimme tahoillamme brunssit, ja soitimme videopuhelun, söimme, vertailimme toistemme ruokia ja juttelimme mukavia. Menihän se näinkin etäjuhlina! Monenikäiset lapset ovat pitäneet itsenikin vauhdissa ja mieleni nuorena. Äiti on lapselleen aina äiti, millai

Jollekin juhlapäivä, kuten nyt vappu, on vuoden kiertokulussa vain päivä muiden joukossa. Itse kuulun heihin, jolle jo ajatus juhlasta saa aikaan luonnollisen euforian! Juhlapäivien sisäistä tunnelmaani on ihan vaikea sanoin kuvata,  mutta tuo euforia voi olla aika lähellä. Erityinen humu pyörittää minut onnen ja ilon fiilikseen. Luulen, että se on peruja lapsuudestani, vanhempieni järjestämistä juhlista. Ihan vaan vaikka nimipäivinäkin sai tuntea olevansa erityinen sankari koko päivän ajan, jota huomioitiin isossa perheessä erityisesti ja juhlallisesti. Vaikka meillä ei ollut varallisuutta, juhlapäivinä riemu oli katossa, oli herkut, rekvisiitat, skoolaukset, kauniit vaatteet helmineen, yhdessäoloa. Ja ihan kotona! Nyt monilla on erilainen ja normaaleista vappuperinteistä poikeava vappu. Me olemme yleensäkin myös vappuna joko omissa tai vaikka siskon järjestämissä kotibileissä. Hävettää kertoa, etten ylioppilaslakkia ole juuri käyttänyt, ja löysin sen viime kesänä me