Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2020.

Mulla yksi pyyntö ois

Kuva
Vuosi sitten pikkujoulujen aikaan katselimme Espanjassa häikäisevän kauniita jouluvaloja Fuengirolan kaduilla. Malagassa ihailimme Euroopan upeinta valonäytöstä. Ei olisi voinut edes kuvitella, kuinka koronavirus pimentää maailmamme, laittaa meidät polvilleen. Polvistuisin todella nyt jos pystyisin (polven tekonivelen kanssa en voi): Mulla yksi pyyntö ois, että tämä painajainen saataisiin hätistettyä pois. Senkin korona - älä vie pieniltä lapsuutta pois, älä nuoruutta, vanhuutta. Elämää. Anna meidän nauttia ajasta tästä, anna elää täyttä elämää. Auttaa minä voin, me kaikki voimme omalta osaltamme. Pitämällä sovituista ja suosituksista kiinni. Mutta pidetään myös toisistamme kiinni!  Minulla on lupaus: Voin antaa aikaani sitä tarvitsevalle, aika on mielestäni tärkeintä mitä ihmisellä on. Jos siis tarvitset elämääsi piristystä ja tuulettumista, voit tulla tänne maalle Kettulaan ilman pelkoa koronasta, tekemään vaikka pienen tonttu- tai kuusenhakuretken metsään. Täällä voi hengittää ilman

Talokauppa on ISO juttu!

Kuva
Uskallanko myydä tai ostaa talon? Niin talon myyminen kuin ostaminen on tosi iso asia – varmaan kelle tahansa. Siihen liittyy paljon monenlaisia tunteita ja ajatuksia; jännitystä, huolta, pelkoa, iloa, valppautta… vaikka mitä! Sydän pamppailee, ajatukset pyörivät päässä. On oltava valmis tekemään töitä ja selvittelyjä kaiken onnistumiseksi. Moni on ihmetellyt, kuinka raaskimme luopua Helmestämme Päätöksemme talon myymisestä kypsyi pikkuhiljaa ja syitä siihen oli monia: a) Kun viimeinenkin lapsi muutti pois kotoa, emme tarvinneet enää niin paljon tilaa b) Tilallamme on sen verran paljon hehtaareita, että emme ehdi huolehtia kaikesta c) Valo kutsui meitä viettämään talvia Espanjassa, josta löytyi asuinpaikka Mijas Costalta d) Tässä kypsässä elämänvaiheessa on vapauttavaa elää täysin ilman velkaa e) Vielä jää hehtaareita tallattavaksi jälkipolville asti f) Pikku tönösemme, jota on rakenneltu kuin Iisakin kirkkoa, alkaa olla asuttavassa kunnossa, jossa meidän on ihan hyvä elää jatkos

Kotona

Kuva
Olen ollut aina koti-ihminen. Viihdyn kotona, missä minulla on tärkeimmät ihmiset ja tekemiset ympärilläni. Kotiasiat ovat olleet viime aikoina pinnalla, kun Espanjaan emme ole nyt päässeet toiseen kotiimme ja täällä Suomessa myimme talomme. Kaksi ihmistä - tai ainakaan me - emme tarvitse isoa lukaalia tässä elämänvaiheessa, vaikka moni on ihmetellyt, kuinka raaskimme luopua itse rakentamasta Villa Helmestämme. Mutta myimme talon, kuoret, emme kotia. Koti on meillä täällä maalla Kettulassa koko tila, ei pelkkä rakennus. Ihana luonto ja metsä, jossa tilaa on yhä riittämiin. Vietämme suuren osan vapaa-ajasta ulkona. Me viihdymme keskellä metsää. Olisko jo meidän vuoro soudella? Jälkikasvu käy usein luonamme. Olen aina pitänyt kunnia-asiana saadessani kutsun jonkun kotiin. Koti on ihmisen henkilökohtaista aluetta, "pyhä paikka", joka kertoo asukistaan todella paljon; mistä hän pitää, mitä lukee tai mitä musiikkia kuuntelee. "Kotikenttäetu" on turvallinen ja ihmisen tap

Muistetaan ja muistellaan isiä

Kuva
Oma isäni kasvoi isättömänä ilman miehen mallia. Silti hänestä tuli aikaansa edellä oleva perheenpää. Hän teki pitkiä työpäiviä perheensä elättämiseksi, mutta vapaa-ajan hän omisti perheelleen ja teki meidän lasten kanssa monenlaista viikonloppuisin. Retkeilimme, uimme, hiihdimme. Isä teki ruoat, hoiti kauppa-asiat, siivosi, ompeli jopa housunlahkeeni. Shoppaili kanssamme. Järjesti juhlapäivistä erityisiä. Hänellä oli perheen langat käsissään. Hän piti myös ankarat säännöt ja rajat. Isä oli auktoriteetti, jolle ei sanottu vastaan.  Retkellä Seurasaaressa vuonna 1970 Vanhempien omasta ajasta ei ollut puhettakaan, mikä nyt tuntuu olevan kovin tärkeää niin äideille kuin iseille. Omat vanhempani ottivat siinä arjen keskellä tanssiaskeleita, pussailivat, nauttivat illalla viiniä, äitini oli isäni kuningatar. Itselle ei edes tullut mieleen, että olisi kaivannut erityistä laatuaikaa vanhemmiltaan, ja uskon, ettei heillä ollut huonoa omaatuntoa, että vähä töistä jäävä aika olisi pitänyt hyvi