Kotona


Olen ollut aina koti-ihminen. Viihdyn kotona, missä minulla on tärkeimmät ihmiset ja tekemiset ympärilläni. Kotiasiat ovat olleet viime aikoina pinnalla, kun Espanjaan emme ole nyt päässeet toiseen kotiimme ja täällä Suomessa myimme talomme. Kaksi ihmistä - tai ainakaan me - emme tarvitse isoa lukaalia tässä elämänvaiheessa, vaikka moni on ihmetellyt, kuinka raaskimme luopua itse rakentamasta Villa Helmestämme. Mutta myimme talon, kuoret, emme kotia. Koti on meillä täällä maalla Kettulassa koko tila, ei pelkkä rakennus. Ihana luonto ja metsä, jossa tilaa on yhä riittämiin. Vietämme suuren osan vapaa-ajasta ulkona.


Me viihdymme keskellä metsää.

Olisko jo meidän vuoro soudella? Jälkikasvu käy usein luonamme.

Olen aina pitänyt kunnia-asiana saadessani kutsun jonkun kotiin. Koti on ihmisen henkilökohtaista aluetta, "pyhä paikka", joka kertoo asukistaan todella paljon; mistä hän pitää, mitä lukee tai mitä musiikkia kuuntelee. "Kotikenttäetu" on turvallinen ja ihmisen tapaa aidoimmillaan, omana itsenään. Espanjalaiset eivät kutsu ihmisiä koteihinsa, vaan tapaavat heitä baareissa tai ravintoloissa. Tai kokoontuvat viikonloppuisin grillaamaan puistoon. Ainakin meidän naapurustossa kylään näytti saapuvan porukkaa vain jouluna, eikä meidän kutsuun tulla käymään koskaan tartuttu. Paitsi ne suomalaiset ystävät. Suomessa kun se on ihan tavallista ja mukavaa kutsua ystäviä nimenomaan kotiin syömään tai saunailtaan, viettämään aikaa yhdessä.


Tapaksia tarjolla.


Onko sinulla ollut useampi koti elämän varrella? Minulla oli hyvin ehjä lapsuus, perheemme muutti vain kerran juuri ennen kouluni alkamista. Asuinkin sitten samassa osoitteessa siihen asti kunnes muutin ensimmäiseen omaan kotiin. Aikuisenakaan en ole muuttanut useasti, mutta asunut kuitenkin neljässä eri kaupungissa; Helsingissä, Espoossa, Järvenpäässä ja nyt Salossa. Espanjassa aurinkokoti sijaitsee Mijas Costalla, lähellä Fuengirolaa.


Äitini muutti aikoinaan tämä vanha matkalaukku pakattuna Jyväskylästä Helsinkiin.


Mitä koti merkitsee, mikä tekee asunnosta kodin? Useimmille varmasti koti on se oma turvasatama, paikka jossa levätä ja olla rauhassa, tehdä mieluisia asioita. Ihmiset puhaltavat koteihinsa hengen ja tuovat ilmapiirin raamien sisälle. Kodikkuutta tuovat itselleni kynttilät ja kukat, kauniit esineet, valokuvat, taulut. Ruoka ja sen tuoksu. Minulle ei ole ollut niinkään väliä, kuinka hienot tai isot puitteet ovat, kunhan käyttötarkoitus on sopiva. Estetiikan nälkäni haluaa välillä kiilata kyllä käytännöllisyyden edelle, mutta mitäpä siitä, jos se tuo hyvän mielen. 


Valokuvat ovat tärkeimmät aarteeni


Asuimme hetken asuntovaunussa matkalla Espanjaan, ja se oli tosiaan pieni, mutta silti kodikkaan viihtyisä ja toimiva. Rakennusaikana asuimme myös ahtaasti 28 neliössä miehen ja yhden lapsen kanssa. Espanjan koti on niinikään pieni kaksio, ja nyt muutimme myös pienempään, mökistä laajennettuun pikku taloon, joka vielä tällä hetkellä näyttää hökkeliltä. Kodin sydämenä on perheessämme aina ollut keittiö, siksi nytkin pidän tupaa tärkeimpänä tilana, missä on mukava kokata, ruokailla, viettää aikaa yhdessä.


Pikku vaunukoti


Välillä ahtaissakin oloissa asuneena ymmärtää, kuinka pienellä tulee toimeen ja kuinka vähän lopulta tarvitsee. Nyt aivan hävettää ja hirvittää se kamamäärä, mitä tässä muuton tuoksinassa on käynyt läpi ja roudaillut sinne tänne. Kun tästä muutosta selvitään, en toivottavasti tarvitse enää uutta materiaa tämän elämän aikana. Seuraavassa postauksessa kerron enemmän talon myyntiin liittyvistä asioista kuntotarkastuksineen päivineen ja vinkkaan asioista, mitä kannattaa ottaa huomioon jos suunnittelet myyntiä tai ostamista.

 

Suositut tekstit