Sirocco

Vuosi vaihtuu ja odotukset ensi vuoteen ovat korkealla. Päällimmäisenä toive: kunpa maailma kirkastuisi; pysyisimme terveinä, kunpa rokotteesta olisi hyötyä. Olisipa asiat taas niin kuin ennen! Taas aurinko nousee! Mutta paluuta entiseen ei ole. Monilla on käynyt kalpaten, jollakulla on voinut olla onneakin onnettomuudessa. Kaikki koronan aiheuttamat seuraukset eivät ole negatiivisia. Olemme huomanneet, kuinka paljon voimme säästää niin aikaa, rahaa kuin luontoakin pitämällä kokoukset ja koulutukset etänä ja myös tehdä töitä kotoa käsin (he joilla vielä on töitä...) sekä opiskella. Olemme (viimeistään nyt) huomanneet läheisten ja läheisyyden tärkeyden. Olemme oppineet huomioimaan toisiamme, välittämään enemmän toisistamme ja maailmastamme sekä terveydestämme. Voinko auttaa jotenkin? Omalla kohdallani iso osa elämää on mennyt uusiksi, ja vuosi 2020 oli todella surkea. Niin koronan kuin rakkaitten ihmisten ja karvakuonojen menetysten vuoksi, läheisten ja ystävien harmien ja sairauksien v

Röyh. Kupu on täynnä joluherkkuja! Tuliko sinun syötyä liikaa? Perinteiset jouluruoat ovat hyviä, ja kun niitä ei vuoteen syö, niin kylläpä ne vaan sitten maistuvat. Sorttia on tietysti monenmoista. Mutta tässä jatkuvan yltäkylläisyyden keskellä mietin, miksi usein joulumässäily menee ihan överiksi. Saaristolaisleipä ja graavilohi maistuvat minulle Emme ole viettäneet joulua Suomessa vähään aikaan, ja tuntui kivalta fiilistellä sitä nyt kunnolla. Kyllä Espanjassakin tavoittaa joulun tunnun ja -mielen, mutta onhan se erilaista siellä kuitenkin. Jouluateria jää yhteen kertaan. Joulun lämpötila Espanjassa +22 astetta. Vain osa perheestämme oli koronan vuoksi luonamme, mutta onneksi yhteydet toimii, on se tyhjää parempi. Otimme todella rennosti ja teimme niin, että söimmekin alkupalat, kalaherkut yms. ensin, saunoimme välillä ja sitten vasta söimme pääruoan; kinkun ja laatikot. Ei siis sentään kaikkia herkkuja kerralla ja näin sai vältettyä ähkyn. Perinteistä ei ole pakko pitää kiinni, vaa

Kun omat lapsemme ovat jo aikuisia, kaipaa niitä joulutouhuja, joita heidän kanssaan oli tapana tehdä.  Tämä on yksi perheeni lempikuvista, jossa lasten omat persoonat tulevat hyvin esille. Onneksi lähipiiristä löytyy kuitenkin lapsosia, jotka ovat tulleet ilahduttamaan meitä ja me toivottavasti puolestamme heitä. Niinhän se on, ensin rakennetaan talo ja sitten se koristellaan Sukulaislapsiamme tuli viettämään mukavaa päivää piparkakkutalojen rakentelujen merkeissä. Kylläpä taloista tulikin hienoja. Kattojen päälle ravisteltiin vielä taikapölyä! Piparit ja tortut maistuivat ohessa ja tuvassa riitti hulinaa ja huisketta, myös tyttäreni koiranpennun tuomana. Toivottavasti talot pääsivät ehjinä perille kotiin Ystävämme Teija puolestaan tarttui kutsuuni (Postauksessa  Mulla yksi pyyntö ois ) ja toi tonttujoukkonsa Teemun, Viljan ja Hannan tonttupolulle. Olimme keksineet luonto- ja jouluaiheisia kysymyksiä ja tehtäviä polun varrelle. Kuten mikä on Suomen yleisin puu? Kuusi, mänty vai koivu?

Pahin muuttoruljanssimme alkaa olla ohi ja saamme viettää ensimmäistä joulua uudessa pikku tuvassamme. Vaikka on vielä paljon monenlaista tehtävää, on joulumieli hiipinyt sydämeeni. Mitä siitä, jos purkamattomia laatikoita löytyy yhä nurkista, mitä siitä jos kaikki ei ole tiptop? Antaa vaan olla tiptap! Teen joulun sydämeen ja sydämellä. Olen oikeastaan aika täpinöissäni joulusta pitkästä aikaa Suomessa. Vaikka kaikki ei ole kuitenkaan mennyt ollenkaan niin kuin piti. Joulupöydässä on iso aukko; äitini piti olla läsnä. Juuri ennen joulua oli tarkoitus myös juhlia hänen 80-vuotis syntymäpäiviään. Olimme jo suunnitelleet niitä, millaiset juhlat hän haluaisi. Sen suunnitelman mukaisen muistotilaisuuden sitten pidimme keväällä hänen äkillisesti menehtyessään. Mutta perkeleen koronan vuoksi alkuperäiset suunnitelmat eivät olisi kuitenkaan toteutuneet... Nyt nostamme molemmille vanhemmilleni aattona maljat, isäni puolestaan on kuollut juuri jouluaattona. Olen aina ollut sillä tavoin jouluihm

Paloturvallisuusviikkoa ja palovaroitinpäivää vietettiin juuri. Palovaroitin voi pelastaa henkesi, ilman varoitinta minäkään en olisi tässä. Ajattelin siis nyt kertoa oman tulipaloon ja palovaroittimen tärkeyteen liittyvän tarinani yöstä, jolloin koin elämäni kauheimman mutta myös elämäni onnellisimman hetken. Elimme vuotta 2009. Heräsin puolen yön jälkeen palovaroittimen korvia vihlovaan ääneen. Pomppasin ylös ja näin heti savun, joka aavemaisena laskeutui vanhan talomme lattiaa kohden. Soitin välittömästi hätäkeskukseen ja samalla talutin vierelläni olleen kuopuksen ulko-ovelle. Käskin häntä odottamaan siinä, vaikka ymmärsin että varmasti pikkuista pelotti jäädä siihen yksin. Minun oli kierrettävä rintamamiestalon toiselle puolelle hakemaan kaksospoikiani, toisen puolen ulko-oven lukko oli tietenkin juuri mennyt epäkuntoon eikä ovi auennut. Vanhin tyttäreni ei ollut kotona ja miestä talossa ei tuohon aikaan ollut. Liekkejä ei näkynyt, mutta savu oli jo sakeaa, ja minun oli vaikea hen

Vuosi sitten pikkujoulujen aikaan katselimme Espanjassa häikäisevän kauniita jouluvaloja Fuengirolan kaduilla. Malagassa ihailimme Euroopan upeinta valonäytöstä. Ei olisi voinut edes kuvitella, kuinka koronavirus pimentää maailmamme, laittaa meidät polvilleen. Polvistuisin todella nyt jos pystyisin (polven tekonivelen kanssa en voi): Mulla yksi pyyntö ois, että tämä painajainen saataisiin hätistettyä pois. Senkin korona - älä vie pieniltä lapsuutta pois, älä nuoruutta, vanhuutta. Elämää. Anna meidän nauttia ajasta tästä, anna elää täyttä elämää. Auttaa minä voin, me kaikki voimme omalta osaltamme. Pitämällä sovituista ja suosituksista kiinni. Mutta pidetään myös toisistamme kiinni!  Minulla on lupaus: Voin antaa aikaani sitä tarvitsevalle, aika on mielestäni tärkeintä mitä ihmisellä on. Jos siis tarvitset elämääsi piristystä ja tuulettumista, voit tulla tänne maalle Kettulaan ilman pelkoa koronasta, tekemään vaikka pienen tonttu- tai kuusenhakuretken metsään. Täällä voi hengittää ilman

Uskallanko myydä tai ostaa talon? Niin talon myyminen kuin ostaminen on tosi iso asia – varmaan kelle tahansa. Siihen liittyy paljon monenlaisia tunteita ja ajatuksia; jännitystä, huolta, pelkoa, iloa, valppautta… vaikka mitä! Sydän pamppailee, ajatukset pyörivät päässä. On oltava valmis tekemään töitä ja selvittelyjä kaiken onnistumiseksi. Moni on ihmetellyt, kuinka raaskimme luopua Helmestämme Päätöksemme talon myymisestä kypsyi pikkuhiljaa ja syitä siihen oli monia: a) Kun viimeinenkin lapsi muutti pois kotoa, emme tarvinneet enää niin paljon tilaa b) Tilallamme on sen verran paljon hehtaareita, että emme ehdi huolehtia kaikesta c) Valo kutsui meitä viettämään talvia Espanjassa, josta löytyi asuinpaikka Mijas Costalta d) Tässä kypsässä elämänvaiheessa on vapauttavaa elää täysin ilman velkaa e) Vielä jää hehtaareita tallattavaksi jälkipolville asti f) Pikku tönösemme, jota on rakenneltu kuin Iisakin kirkkoa, alkaa olla asuttavassa kunnossa, jossa meidän on ihan hyvä elää jatkos

Olen ollut aina koti-ihminen. Viihdyn kotona, missä minulla on tärkeimmät ihmiset ja tekemiset ympärilläni. Kotiasiat ovat olleet viime aikoina pinnalla, kun Espanjaan emme ole nyt päässeet toiseen kotiimme ja täällä Suomessa myimme talomme. Kaksi ihmistä - tai ainakaan me - emme tarvitse isoa lukaalia tässä elämänvaiheessa, vaikka moni on ihmetellyt, kuinka raaskimme luopua itse rakentamasta Villa Helmestämme. Mutta myimme talon, kuoret, emme kotia. Koti on meillä täällä maalla Kettulassa koko tila, ei pelkkä rakennus. Ihana luonto ja metsä, jossa tilaa on yhä riittämiin. Vietämme suuren osan vapaa-ajasta ulkona. Me viihdymme keskellä metsää. Olisko jo meidän vuoro soudella? Jälkikasvu käy usein luonamme. Olen aina pitänyt kunnia-asiana saadessani kutsun jonkun kotiin. Koti on ihmisen henkilökohtaista aluetta, "pyhä paikka", joka kertoo asukistaan todella paljon; mistä hän pitää, mitä lukee tai mitä musiikkia kuuntelee. "Kotikenttäetu" on turvallinen ja ihmisen tap

Oma isäni kasvoi isättömänä ilman miehen mallia. Silti hänestä tuli aikaansa edellä oleva perheenpää. Hän teki pitkiä työpäiviä perheensä elättämiseksi, mutta vapaa-ajan hän omisti perheelleen ja teki meidän lasten kanssa monenlaista viikonloppuisin. Retkeilimme, uimme, hiihdimme. Isä teki ruoat, hoiti kauppa-asiat, siivosi, ompeli jopa housunlahkeeni. Shoppaili kanssamme. Järjesti juhlapäivistä erityisiä. Hänellä oli perheen langat käsissään. Hän piti myös ankarat säännöt ja rajat. Isä oli auktoriteetti, jolle ei sanottu vastaan.  Retkellä Seurasaaressa vuonna 1970 Vanhempien omasta ajasta ei ollut puhettakaan, mikä nyt tuntuu olevan kovin tärkeää niin äideille kuin iseille. Omat vanhempani ottivat siinä arjen keskellä tanssiaskeleita, pussailivat, nauttivat illalla viiniä, äitini oli isäni kuningatar. Itselle ei edes tullut mieleen, että olisi kaivannut erityistä laatuaikaa vanhemmiltaan, ja uskon, ettei heillä ollut huonoa omaatuntoa, että vähä töistä jäävä aika olisi pitänyt hyvi