Aktiiviseksi Aurinkorannikolla

Emme lähteneet Espanjaan pelkästään rilluttelemaan ja rallattelemaan, aurinkoa palvomaan tai juopottelemaan, tuloomme oli useita paljon tärkeämpiä, terveydellisiäkin syitä.

Koti-Suomen kesässä minulla riitti virtaa kyllä monenlaiseen tekemiseen ja sosiaaliseen elämään. Mutta syksyn hämärtyessä sitä huomasi jumiutuvansa sohvan nurkkaan ennen tai jälkeen työvuoron. Mukavahan siinä telkkarin monipuolistuneen ohjelmatarjonnan ääressä oli heitellä suuhunsa monenlaista lohturuokaa.

Viime vuosien talvet ovat passivoineet varsinkin minua. Pimeys, kylmyys, märkyys ja liukkaus alkoi ärsyttää ja ihan ahdistaa. Pelkäsin ajaa liukkailla teillä, lumen pöllytessä tuntui etten välillä nähnyt mitään. Kun iltavuoron jälkeen löysin työpaikan parkkipaikalta lumivuoren, jonka alla kai oli autoni, siinä oli vitsit vähissä harjaa heilutellessa. Koirat muuttuivat haiseviksi märiksi räteiksi tai sitten lumipalloiksi, joista piti suihkutella lämpimällä vedellä jäätyneet kalikat. Eteinen pursuili erilaista tumppua, töppöstä ja pipoa, vaikkei edes pieniä lapsia kuravaatteineen asunut enää talossa. Pakkanen tekee myös ihostani kuivan koppuran. Yäk yäk yäk!

Muutuin huonokuntoiseksi selkäkipuiseksi vetelehtijäksi, joka selaili television kanavia ja katsoi katsomosta, ruudusta tai netflixistä mitkä jaksot oli jäänyt näkemättä. Vapaapäivinä sentään tuli ulkoiltua ja vietettyä "laatuaikaa" miehen kanssa. Katsoin kuitenkin peiliin ja mietin, tällaisenko elämän halusin itselleni, kun lapset vihdoin kasvoivat? Lähes kolmekymmentä vuotta olin hoitanut monenikäisiä tenaviani, ja joskus ajatus ajasta vain itselleen tuntui olleen valovuosien päässä. Nyt se oli kuitenkin tullut. Olihan siinä aluksi hohtonsa, kun sai vihdoin vain heittäytyä rauhassa sohvalle, eikä kukaan tarvinnut minua. Ei tarvinnut rynnätä työpäivän päätteeksi kauppaan tai hellan äärelle, arjen askareita ja kouluasioita ratkomaan.

Lomaillessamme Espanjassa, alkoi mieleen hiipiä vaihtoehto. Jospa kokeilisimme millaista on lähteä Suomesta pois talveksi, maahan, jossa on valoisampaa ja lämpimämpää, joten aktiivisena voisi pysyä ympäri vuoden. Miehen työkuvioihinkin se sopisi paremmin kuin hyvin. Sääntö-Suomi hankaloitti hänen 30vuotta kestänyttä yritystoimintaa. Ehkä uuden startin löytäisi muualta. Kun vielä nuorimmainen muutti omaan opiskelijakämppään, tuntui, että nyt on aika loikata; ottaa pysähdys elämässä.

Olemme olleet täällä Espanjassa vasta reilun kuukauden päivät, mutta voin jo sanoa, että päätös oli oikea. Huomaan, että täällä pysyy aktiivisempana ja virkeämpänä. Olo on terveempi ja elinvoimainen. Emme halua telkkaria tänne lainkaan. Katselemme mieluummin maisemia. Tai toisiamme. Tutustumme paikkoihin, opettelemme tapoja ja kieltä, ilmoittaudumme Espanjan kielen kurssille. Pimeys tännekin saapuu puoli seitsemän tienoilla, kohta aiemminkin, muttei sentään tarvitse liukastella! Koska elämänrytmi on erilainen siestoineen, iltaisinkin voimme vielä tavata ystäviä, vanhoja ja uusia, joita Aurinkorannikolla onkin yllättävän paljon. Käymme joskus syömässä tai kotona pelailemme erilaisia pelejä, kuten Scrabblea, sanapeliä. 

Käsi-ihottumani on jo tässä ajassa parantunut. Iho voi muutenkin hyvin, aurinkoa emme ole ottaneet, siltä on ennemmin parempi suojautua. Mutta onhan auringon lämpö ja valo niin suloista! Ilman kosteudella on myös terveydelliset vaikutuksensa, erilaiset selkä-, lonkka- ja jalkakivut ovat väistyneet meiltä molemmilta. Suolisto voi hyvin. Kiloja on myös tainnut karista jonkin verran ihan huomaamatta huhkiessamme uuden kodin ja pihan kimpussa, tai kun on vaan muuten niin paljon kaikkea mukavaa tekemistä. Palkkatöihin ei ole vielä juuri panostettu, ensin ollaan haluttu hengähtää, kun siihen on ollut mahdollisuus. Katsoa ja tutkailla tätä hetkeä, välillä myös vähän taaksepäin ja himpun verran myös eteen.

Voin vain lämpimästi suositella joko irtiottoa tai muutosta elämään, jos siitä haaveilee, ja se suinkin on mahdollista. On turha odotella eläkepäiviin, tai elää sittenkunelämää, jos haaveilee valoisista ja lämpimistä talvista Aurinkorannikolla. Eivät ne eläkepäivät kaikille edes koita, ikävä kyllä, tiedän heitäkin monia, joilla haaveet meni mukana arkkuun.

Se mitä elämässä tapahtuu, on paljon kiinni omista päätöksistä ja valinnoista, mutta niin myös yhtälailla yllätyksellisiä asioita tulee eteen… ehkä huomenna tai ensi viikolla. Onneksi kaikkea ei voi eikä tarvitsekaan tietää. Se tekee myös elämästä jännittävän!