Startti uudelle elämälle



Olen aina ollut mielestäni liian paksu. Silloinkin kun olen ollut laiha. En ole koskaan ollut tyytyväinen vartalooni. Iän karttuessa olen kuitenkin opetellut kehomyönteisyyttä. Terveys ja hyvinvointi ovat pohja kaikelle elämässä, mutta ylipaino kuitenkin romuttaa sitä. 

Olen ollut vauvasta saakka kookas ja raskasrakenteinen. Muistan verranneeni jo pienenä omia reisiäni siskojeni tikkujalkoihin ja ihmetelleeni, miksi minulla oli niin paljon paksummat.


Simasuu-pulleroinen


Nuorena innostuin liikunnasta ja voimistelusta, jota harrastin aktiivisesti vuosia. Sain hyvän lihaskunnon ja notkean kehon, joka kelpasi jopa mallin hommiin, uimapukunäytöksiinkin. Pari vuotta tein sen alan töitä. Kerran en kelvannut muotiliikkeen omistajalle kun olin kuulemma liian lihava (174 cm, 57 kg).


Liian paksu malli.


Olen ollut jojoilija painon suhteen. Vaa’alla hyppääjä. Retuuttanut itseäni erilaisilla painonpudotusohjelmilla, elämäntapamuutoksilla ja dieteeillä: Olen kerran elänyt kuukauden nestemäisillä pussikeitoilla. Olen ollut ilman sokeria ja suolaa. Kerran söin pelkkiä munia ja greippiä. Ravasin Painonvartioissa. Olen syönyt vain proteiinia ja kasviksia, vähähiilarista, kokeillut 4:3 dieettiä… Huh, kaikenlaista! Pikkuhiljaa olen palannut elementtiini kauhan varteen, koska tykkään tehdä ruokaa ja tarjota sitä muillekin; kaikkia ihania suolaisia piirakoita ja juustoisia ruokalajeja, lasagnea sun muuta. Olen kulinaristi, koko perheemme on. Poikani ovat kokkeja ja tyttäret sekä siskot osaavat kaikki taikoa herkullisia ruokia. 


Kokkikaksoseni vauhdissa.


Viime vuonna en ajatellut terveellistä ruokavaliota juuri lainkaan, söin mistä tykkäsin ja milloin halusin murheitteni keskellä. Vuorotyö vei usein voimat niin, etten jaksanut ajatella liikuntaa töiden jälkeen. Kun lapsetkin lensivät pesästä, ruoka-aikamme miehen kanssa lipsahtivat todella epäsäännöllisiksi. Joulun jälkeen peilissä oli toden totta surkea näky ja oloa ei voinut pirteäksi kehua.

Vuoden vaihteessa minulle tuli enemmän kuin koskaan tarve uudistua ja karistaa suruni viitta, halu voida paremmin. Siirryimme toiseen kotiimme Espanjaan, jossa tiedän olevani aina talvisin paljon aktiivisempi ja energisempi jo valon tähden. Opintovapaalla etäopiskellen olemme nyt jatkuvasti kotona, joten terveellisen ja järkevän ruoan suunnitteluun ja valmistukseen voisi nyt keskittyä rauhassa ja syödä jälleen myös säännöllisesti.


Myskikurpitsasosekeitto on hurjan hyvää.

Liityin 8 viikon Starttiin, verkkovalmennukseen (8viikkoa.fi). Alusta saakka valmennus tuntui monipuoliselta, helpolta ja järkevältä - jopa niin, että mieheni lähti ensimmistä kertaa systeemeihini mukaan. Jokaiselle valmennusviikolle on saanut uutta materiaalia, ohjeita ja vinkkejä niin videoiden muodossa kuin kirjallisesti. Kyseessä ei ole dieetti, vaan valmennuksessa oppii tekemään järkeviä valintoja sekä syömään säännöllisesti. Sillä pääsee hyvään vauhtiin, jolla tähdätään pysyvään elämäntapaan. Tilivelvollinen ei omasta edistymisestä ole kuin itselleen, ja sehän on tärkeintä.


Salaatti vaikka broilerinfileen kyljessä on raikasta purtavaa. 


Olemme oppineet nyt noudattamaan säännöllistä ruokailurytmiä, eli olemme syöneet neljän tunnin välein täyspainoisia aterioita; proteiinia, kasviksia, vihanneksia eikä hiilaritkaan ole kiellettyjä, kun osaa suhteuttaa syömisensä myös liikunnan määrään. Olosta on tullut hyvä ja energinen. Ei tarvitse olla nälissään, päinvastoin, eikä tarvitse myöskään kieltäytyä mistään, kun pitää järjen päässä (paitsi että päässähän se vika yleensä aina onkin). Viinit ja oluet ovat vaihtuneet veteen, ja nyt kun joskus ottaa sen lasin tai pari viiniä, siitäkin osaa nauttia enemmän.


Pihan puista sitruunoita ja appelsiineja.

Suunnittelemista ja kokkaamista riittää paistaessa ja keittäessä. Vain mielikuvitus on rajana, mitä kaikkea voi keksiä, ja siitähän juuri tykkään. Voin yhä olla kulinaristi vaihtaen vain parempiin raaka-aineisiin! Espanjasta saa hyviä tuoreita marjoja ja kasviksia edullisesti, ja on tullut kokeiltua myös uusia ruokalajeja. Valmennuksen facebook-ryhmästä saa hyviä reseptejä ja tsemppausta sekä kokemuksia kavereilta. Voimme käydä ravintolassakin joskus syömässä, ei ole lainkaan hankalaa löytää listoilta sopivaa annosta. Mikään ei itseasiassa ole ollut ohjelmaa noudattaessa hankalaa. Noh, aamiaiselle kaipaan joskus sitä leipäpalaa, mutta senkin voin syödä silloin tällöin.


Aurinkokalaa ravintolassa.

Mielitekoja ei ehdi tulla, kun syö säännöllisesti, ja tämä on varmasti se tärkein juttu meidän kohdallamme. Telkkarin ääressä alkaa usein tehdä mieli napostella jotain. Koska emme katsele juurikaan Espanjassa telkkaria, on tämäkin seikka selätetty tai niihinkin hetkiin osaa ja haluaa keksiä nyt jotain terveellisempää kuin sipsit tai muut herkut.


Munia on tullut syötyä päivittäin, niistä voi aina keksiä uutta.


Olen lisännyt myös liikuntaa ja hankin samasta valmennuksesta keskivartalo-valmennuksen, jota tässä pikkuhiljaa lisään päiväohjelmaani. Vaa’assa en ole käynyt, se ei tunnu nyt tärkeältä. Tärkeintä on hyvä olo, jonka on saavuttanut, joskin mittanauhan mukaan kadonneet sentit kyllä ilahduttavat myös. Kahdeksan viikkoa on nyt takana ohjaajien tuen avulla, aika on mennyt nopeasti ja innokkaalla mielellä. Nyt voi sitten "seisoa omilla jaloilla" jos haluaa ja pystyy. Mutta koska tiedän, kuinka helppo on palata vanhoihin tottumuksiin, jatkan tällä kertaa ohjaajien tuella. Valmennuksessa kaveria ei jätetä, vaan on mahdollista saada tukea ja ohjausta myös jatkossa. 


Olin nuorena SM-tason voimistelija ja kultamitalisti. Ehkä löydän vielä ne kadonneet lihakset...


Tämä ei ole maksettu mainos, mutta koska omalla kohdallani 8 viikon Startti on auttanut ilahduttavasti tässä elämäntapamuutoksessani, voin suositella kokeilemaan, jos olet uudistuksen ja tuen tarpeessa kohti parempaa, kevyempää oloa ja terveellistä elämää. Ohjaajat videoineen ovat mukavia ja ohjeet selkeät. Opastusta saa lisäksi niin nukkumiseen, hengitykseen kuin asentoihin ja moniin muihin tärkeisiin seikkoihin. Valmennus sopii niin miehille kuin naisille. 

On hyvä muistaa kärsivällisyys; kilot eivät ole karttuneet yhdessä yössä, joten ne eivät lähde hetkessä poiskaan. Itse jatkan tästä pienin mutta varmoin askelin kohti parempaa ja pysyvää muutosta!


Pienistä askelista kertyy lopulta pitkä matka ja liikakilot jäävät matkan varrelle.



Suositut tekstit