Kolme kuukautta polven tekonivelleikkauksesta, töihin vai ei?

Polven tekonivelleikkauksen jälkeen kirjoitetaan automaattisesti kolmen kuukauden sairasloma. Sen jälkeen arvioidaan, onko ”potilas” valmis töihin vai ei. Arvion tekee työterveyslääkäri. Kävin myös labrassa ja Salon sairaalan röntgenissä, fysioterapeutilla ja tekonivelhoitajalla.

Kuntoutuminen vaativasta leikkauksesta on yksilöllistä. Leikkauksen jälkeen kotiuttaessa lääkäri muistutti, että yleisesti ottaen vuosi menee kuitenkin siihen, että polvi on täysin kunnossa. Monilla se kolme kuukautta ei ihan riitä siihen, että pääsisi vielä töihin, vaikka etukäteen aika kuulostaa kovin pitkältä. Kenties joku taas jo juoksee töihin, mutta en minä. En juokse vielä askeltakaan mihinkään suuntaan.

Kun polveani operoitiin ensi kerran ollessani kuudentoista, meni kuntoutumiseen silloinkin ainakin vuosi, ja jäykäksi jäi polviparka silti. Suurena erona oli, että silloin en saanut ensin varata jalalla pitkään aikaan ja olin liikuntakiellossa vuoden, mikä oli yhtä tuskaa aktiivivoimistelijalle. Nyt päinvastoin kuntoutuminen on ollut heti jalalle varaamista ja liikkumista, jumppaohjelman toistamista kolmesti päivässä. Niin olen tehnytkin, kaiken mitä on neuvottu, sillä haluan tottakai hyvän koiven kun olen huonosta kärsinyt lähes koko elämäni.

Minun kohdallani parantuminen ei siis ollut vielä edennyt siihen pisteeseen, että olisin päässyt vielä töihin. Vielä vain on turvotusta, kuumotusta, kipua, linkkaamista… Pitää siis malttaa ja kuntouttaa jalkaa siihen kuntoon, että se olisi kestävämpi ja toimivampi. Fysioterapeutilta sain jälleen todella hyviä uusia ohjeita. Pingviinimäinen vaappuminen saa luvan loppua, kävelyä on vain harjoiteltava ja siihen on todella keskityttävä. On muistettava joustava askel ja heiluttaa niitä käsiäkin, mikä voi tuntua hassulta, että sellaista pitää harjoitella. Porrasharjoituksia lisää myös päivittäiseen ohjelmaan sekä kaikenmaailman kyykkäyksiä. Kuntopyöräily on myös edelleen tärkeä.

Luulen, että varmaan meillä monella on huono omatunto, jos pitää olla töistä pois – sairastuessa ja sairaslomalla. Minulla ainakin. Myös työni ryhmäkodissa on sen luonteista, että asiakkaisiin muodostuu läheinen suhde, ja tuntuu kurjalta, että minua ikävöidään ja odotetaan niin kovin. Tunnen tuottavani muille harmia ja pettymystä.

Yritän niellä nyt kuitenkin nämä tunteet ja keskittyä edelleen omaan itseeni. On tämä ollut rehellisesti sanottuna vaikeampaa kuin etukäteen uskoin. Myös se, että mieli notkahtaa kipujen kanssa väkisin välillä, on ikävää. Olen tuntenut itseni monesti tarpeettomaksi ja hyödyttömäksi. Mutta haluan hyvän jalan ja teen kaiken, jotta siitä tulee hyvä, jonka jälkeen pystyn loikkimaan sillä eläkeikään asti reippaana! Ja vielä sen jälkeenkin!

Fyssari kannusti minua sanomalla, että kyllä vielä priimaa pukkaa! Näin uskon! Tietä on vain tallattava eteenpäin!