Kaksospoikamme Daltonit reissasivat kanssamme syksyllä automatkan Suomesta Espanjaan. He
toivat meille mukavaa matkaseuraa pitkällä ajotaipaleella ja jakoivat historian
asiantuntemustaan eri paikoissa matkan varrella. ”Seilasimme” ensin Saksaan, ajelimme Münchenin Octoberfestien kautta Sveitsiin, sieltä Ranskaan ja
Espanjaan (lukijoita tuntui kiinnostavan kyllä enemmän nämä ihmemiehet kuin itse matka, joten jos kiinnostaa lukea pieni elämänmatkakertomus autismin ravistelemista Daltoneista, löydät sen linkistä: Daltonit).
Kun nyt puoli vuotta myöhemmin aikamme on tällä erää Espanjassa päättymässä,
Daltonit lensivät luoksemme pienelle lomalle – he ovatkin tehneet hiki hatussa
töitä kokkeina keittiössä koko sen ajan kun me olemme vain saaneet lorvailla täällä. Heidän
kanssaan matkamme alkoi ja heidän seurassaan se myös päättyy. Rakastan
ympyröiden sulkeutumisia; kun asioilla on alku ja loppu, poikien sanoin alfa ja omega!
Aurinkorannikko ja vuoriympäristömme maatiloineen näyttää olevan poikien makuun, mikäpä tunnelmoidessa vuoren laella, meren rannassa tai monipuolisen - ja riittävän! - ruokatarjonnan parissa tai ihmetellessä kauppojen huikeita kalatiskejä.
Päätimme kuitenkin tehdä yhteisen retken Granadaan, jonka he toivoivat näkevänsä, Granadan maakunnan pääkaupungin ja vanhan maurilaisen espanjan pääkaupungin – juurikin historiallisista syistä. Maurilaisuus ja keskiajan tapahtumat kiehtovat kovasti poikia. Niinpä huristelimme kohti granaattiomenoiden mukaan nimettyä kohdettamme, ja muutaman tunnin matka taittui kuullessamme historiikin ja tietoiskun Granadasta näiltä historijoitsijoiltamme. Historia ulottuukin todella kauas, sillä alueella on ollut asutusta jo 5500 ekr. Hoilasimme hilpeinä myös samalla mahtipontista ja hienoa kappaletta Granada. Odotettua nopeammin jo Sierra Nevadan lumihuiput, jotka hipovat taivasta aivan Granadan liepeillä, toimivat kuin majakkana osoittaen meille oikean suunnan.
Koska meillä oli vain päivä aikaa, päätimme sukeltaa suoraan Alhambraan, joka on maurilaisaikainen Nasridien dynastian kuninkaiden palatsi, jota pidetään yhtenä islamilaisen arkkitehtuurin suurimmista saavutuksista. Sen sisään mahtui 40 000 asukasta. Tällä kertaa tyydyimme ihailemaan palatsia vain ulkopuolelta samalla kun suuntasimme askeleemme Albayziniin, vanhaan kaupunkiin. Sisäpuolelle sitten seuraavan kerran.
Albayziniin astellellessamme vaivuimme maurien perustaman keskiaikaisen kaupunginosan kapeiden kujien paluloihin. Piti oikein hieraista silmiä, kun taisimme nähdä morsiamen karkuteillä... vai oliko se enkeli?
Olisimme voineet vain katsella ja huokailla, ja lopulta myös ruokailla! Ajauduimme uudemman kaupunginosankin puolelle, pojista se muistutti Pariisia, joka oli äkisti nopea loikkaus toisenlaiseen maailmaan. Kun lähdimme kotiin päin, meitä havahdutti myös vuoren rinteeseen rakennetut majat ja luolat, jossa todella asuttiin, pyykitkin roikkuivat "pihalla". Niin monenlaisia kohtaloita ja tapoja elää on meillä ihmisillä.
Daltonit olivat todella tyytyväisiä retkeemme ja lähtevät kotiin taas kokemuksia rikkaampina, uusia tarinoita jälleen muillekin kerrottaviksi. Minä sain tuplasti onnea; niin mukavan retken Granadaan ja erittäin hyvän seuran!
