Suomi vai Espanja? Vai molemmat?

On aika sanoa hasta luego – nähdään taas! Puolen vuoden aikamme Espanjassa päättyy, on palattava arkikuvioihin Suomeen. 

Onpa ihanaa nähdä kaikki läheiseni, ja lista minua odottavista asioista on pitkä. Luulen, etten saa sopeutumisongelmia, koska ne arjen jutut imaisevat varmasti heti mukaansa. Olen myös elämän varrella oppinut hetkessä elämisen taidon. Pyrin pelailemaan kädessä olevilla korteilla parhaani mukaan. 

Mutta mitä sitten tapahtuu? Monet ovat kyselleet palaammeko todella Suomeen, voimmeko jättää Espanjan? Jääkö Espanjan aikamme vain onnellisiin muistoihin? Vai Espanjaan pian takaisin?

Onneksi ei tarvitse valita eikä päättää mitään. Tai oikeastaan kyllä - valitsemme molemmat; niin Suomen kuin Espanjan! Läheiset ja aika heidän kanssaan Suomessa on tärkeää, samoin pidän kovasti työstäni, ja minusta on kiva taas toimia ihmisten parissa ja olla heitä varten. Myös Suomen kevät, kesä ja syksy maatilkullamme takaavat niin runsasta ja värikylläistä elonriemua, että emme voisi luopua niistä. Mutta se Suomen talvi, sitä on vaan vaikea kestää! Ehkä me sitten olemme ilmastopakolaisia.

Espanja, Aurinkorannikko ja Mijas Costan vuoristoseutu, johon me erityisesti kiinnyimme, on kuin kiinalainen sormilukko: mitä syvemmälle on ajautunut ja päässyt maan sielunelämään, sen tiukemassa pysyy. Jalkamme ovat vajonneet Mijas Costan ja Fuengirolan rantahiekkaan, maatila vuoren huipulla eläimineen ja isäntineen valloittanut sydämemme. Pikku kotimme vuorilla, Casa de Montana, tulee siis pysymään meillä jatkossakin, ja voimme käydä tai viipyä Espanjassa silloin kun haluamme tai pystymme. Jotkut ajavat mökille Savonlinnaan tai Rovaniemelle, me lennähdämme samassa ajassa Espanjaan - jopa samaan hintaan.

Onhan se melkoinen ajatus, ja monesta kenties epäreiluakin, että jotkut ne kuorivat vain kermat päältä. En kuitenkaan oikein usko kohtaloihin, sattumiin ja johdatuksiin, vaan ihan niihin omiin päätöksiin ja valintoihin. Niillä voi vaikuttaa millaisen elämän sitä itselleen haluaa ja tekee, eikä siihen aina tarvita myöskään hirveästi rahaa.

Sydämeni ei tunnu olevan puolitiessä, vaan minulla koti on aina siellä missä sydän. Olen myöhäisemmällä iällä oppinut luomaan mieleisen pesän vaikka asuntovaunustamme tai kahdeksan neliöisestä mökistä (koska se on luonnollisesti helpompaa kuin muinoin suurperheellisenä, jolloin vastaavissa tiloissa olisimme olleet kirjaimellisesti kuin sardiinit purkissa). Muistan kun ystäväni parikymmentä vuotta sitten hymisi, kun väitin, etten osaisi ajatella koskaan asuvani missään muualla kuin Espoossa, jossa asuinkin yhteensä 37 vuotta. Niinpä kuitenkin olen asunut sen jälkeen Järvenpäässä useita vuosia, Salon Suomusjärvellä samoin ja nyt puoli vuotta Espanjassa. Ehkä ystävä tiesi minusta enemmän kuin arvasinkaan – tai minä itse.

Koska olen harrastanut elämän eri osasilla jongleerausta monine lapsineen ja asioineen, sopii minulle varmasti myös tämä kahden maan välillä palloittelu! Hyvää jatkoa kaikille, kiitos että olette olleet mukana kannustamassa meitä seikkailuissamme. Uudet kujeet odottavat Suomessa! Hasta luego!