Kuukauden kohtaaminen: Pia Haapsaari – Levoton Tuhkimo vai Pieni merenneito?

Edessäni Fuengirolan kahvilassa istuu energiaa puhkuva urheilullinen, nuorekas pakkaus, Pia Haapsaari. Vaikea uskoa, että hänestä on juuri tullut mummo. ”Tyttäreni pikku poikavauva on niin ihana. Sillä on samanlaiset silmät kun mulla”, hän kertoo sädehtien. Pia iloitsee myös siitä, että hänen kuopuspoikansa on tulossa kesäkuussa hänen luokseen. ”Lapsia on aina kova ikävä”.

Pia lensi omille siivilleen jo nuorena tyttönä lähtiessään Pieksämäeltä työn perässä Nummelaan ja sieltä Saukkolaan kaupan alalle. Monenlaista kokemusta karttui; tältä naiselta onnistuu vaikka kokonaisen porsaan paloittelu kuin myös kauniin pihan tai puutarhan loihtiminen. Nyt hän on monen mutkan kautta asettunut Espanjan Fuengirolaan. Hän on jo tuttu näky rannan tuntumassa hypellen hyppynarua, juosten ja voimistellen. ”D-vitamiinia tulee taivaalta, mikäs sen parempaa”, Pia viittoilee aurinkoon. Pia nauttii vitamiinit myös terveellisistä ruoista, hän huolehtii itsestään hyvin. Se onkin varmasti auttanut häntä pysymään koossa ja positiivisena vaikeuksien keskellä.

Monet voivat muistaa Pian legendaarisen Rantaravintola Lahnajärven kunnostajana, omistajana ja emäntänä, kuten myös Jyrki Sukulan Kuppilat kuntoon ohjelmasta (2017). Pia toteutti unelmansa ja kunnosti rapistumaan päässeen aution paikan, jonka toiminta oli lopetettu vuonna 2008. Alun perin Ravintola Lahnajärvi rakennettiin vuonna 1952 olympialaisiin ja taukopaikaksi Helsinki-Turku välille. Siitä tulikin suosittu pysähdyspaikka kaikille suomalaisille vesipuistoineen ja rantoineen.

Kohtasin Pian ensimmäistä kertaa juuri ravintolan avajaisissa. Kotimme sijaitsee Lahnajärven viereisessä kylässä, ja olimme ilahtuneita, että paikka avattiin. Hienoa, että joku oli niin tarmokas, että palautti sen valtavalla työmäärällä entiseen, ja parempaankin kuntoon. Koska se oli lähin ravintolamme, haluaisimme tietysti päästä joskus nautiskelemaan valmiista ruoasta ja myös tukemaan samalla oman paikkakunnan yrittäjää. Pia järjesti paljon erilaisia tapahtumia, ja Presidentti Sauli Niinistökin kävi puristamassa hänen kättään. Useat artistit soittivat iltariennoissa keikoilla, eniten kansaa veti Nykäsen Matti. Ensimmäisen vuoden kävijämäärä oli 120 000.

Ikävä kyllä, kulttuurihistoriallisesta teostakin huolimatta, Lahnis joutui kuitenkin sulkemaan ovensa vuosi takaperin, ja siitä sekavasta vyyhdistä ja selvittelyistä on turha enää jauhaa. Helppoa ei ole ollut, mutta nyt on aika katsoa eteenpäin.

Juttua riittäisi Pian kanssa vaikka kuinka. En tuntenut Piaa aiemmin kuin facebookpäivitysten kautta ja juuri Kuppilat kuntoon ohjelmasta, joka ei kovin myönteisenä Piaa esiin tuonut, ja sai minutkin varpailleen. Ennakkoepäilykseni haihtuivat tavattuani tämän sydämellisen naisen, jolla on peräänantamaton asenne.

Lähdemme rannalle. ”Ihmiset tulevat juttelemaan, ei täällä tunne itseään yksinäiseksi kuin ehkä joskus iltaisin. Täällä on kyllä hyvä olla”. Pia näyttää miten vieläkin osaa kävellä käsillään. Hän oli urheilullinen ja monitaitaja jo lapsena, taidot ja kunto ovat säilyneet. Hän poimii hiekalta simpukan. ”Minulle riittää nykyisin vaan ihan tämä, en tarvitse juuri muuta, vaikka työtä pitäisi kuitenkin löytää. Haluaisin myös auttaa muita, antaa vaikka vanhuksille tukea, apua ja juttuseuraa. Haluan myös korvata joskus äitini minulle antaman tuen. Ilman häntä en olisi varmaan selvinnyt.” Ohi kävelee paljon ikäihmisiä, ja mietin, kuinka he saattaisivat hyvinkin tarvita juuri Pian kaltaista tehomimmiä avukseen, tällä naisella pysyy kädessä yhtälailla kauha kuin vasara.

Nyt hänen kädellään kimmeltää simpukka. Hän tähyilee merelle, joka kiehtoo, isoisäkin oli merimies maailmalta. Pia puristaa simpukan nyrkkiinsä ja pyrähtää juoksuun hiekkaa pölläyttäen. Hiekat rattaissa ja kivi kengässä jääköön taakse, hän ällistyttää minut loiskahtaen vaatteet päällä aaltojen keskelle, kuin pieni merenneito. Hän on kirjaimellisesti todellinen heittäytyjä!

Meren vaahdosta näyttää nousevan rannalle sädehtivä helmi.