Koulukaverit kokoon!

Koulutie on pitkä ja luokkakaverit ovat isossa osassa elämän alkutaipaleella. Vaikuttaa ihan valtavasti, onko kouluun kiva mennä vai ei, onko niitä hyviä kavereita rinnalla. Usein koulutovereiden kanssa vietetään myös vapaa-aikaa.

Yhteiset juuret, unelmat suuret

Kokoonnuimme juuri läheisimpien koulukavereiden kanssa Espoossa, Haukilahden rantakahvilassa. Peruskoulun päättymisestä on 40 vuotta, ja lähdimme sen jälkeen tahoillemme eri lukioihin tai ammattikouluihin. Elämä on heitellyt meitä suuntaan jos toiseen, vain yksi meistä asuu enää Espoossa. Olimme ensimmäiset oppilaat vuonna 1976 juuri valmistuneessa hienossa ja modernissa Matinkylän koulussa, ja viimeinen ikäryhmä, joka vielä pyrki oppikouluun.

Ystävät ja ystävän käsi on koululaiselle tärkeä.

Illalla kotiin palattuani leijuin ihan fiiliksissä. Ymmärsin, kuinka meillä oli kokoontuessamme yhä erityinen yhteenkuuluvaisuuden tunne. Kuinka voimakas side meillä lopulta onkaan! Kuinka helppoa meillä oli vieläkin jakaa asioita. Niin paljon ollaan yhteisiä hetkiä aikoinaan vietetty, että muistoja oli jaettavana mielin määrin. Kasvoimme ja kehityimme yhdessä, tunsimme toistemme perheet, on seikkailtu, naurettu, haaveiltu, itketty ja riideltykin yhdessä. Omaan mieleeni on jäänyt lähinnä vain ne mukavat, hauskat hetket ja nyt on päällimmäisenä tunne, kuinka kivat ihmiset olivat kavereitani ja ovat yhä, ja siitä olen hyvin kiitollinen.

Voi nuoruus ja kotibileet, hauskaa oli näköjään!

Oli myös mielenkiintoista huomata, kuinka samankaltaiset elämänarvot meille ystävyksille on muodostunut ja mietin, kuinka paljon yhteinen "pohjamme" siihen on vaikuttanut. Ryypiskelimme kyllä nuorena joskus liiankin kanssa, mutta meillä kaikilla on silti tullut terve suhde alkoholiin ja muihin päihteisiin. Kaikki ovat menestyneet sarallansa, jokainen haluaa pitää itsestään ja läheisistä huolta, kaikki rakastavat myös luontoa ja tykkäävät liikkua siellä. Hyvä me! Kaikki ovat myös positiivisia hymyhuulia, vaikka vastoinkäymisetkin kuuluvat elämään eikä niiltä välty kukaan.

Saman pöydän ääressä. Olikohan koulun keittäjien hyppysillä vaikutusta siihen, että meistä kasvoi tyytyväisiä ihmisiä? Ja opettajilla toki!

Kannustan teitä kaikkia järjestämään luokkatapaamisia, vanhojen kavereiden kohtaaminen on yllättävän antoisaa. On turha miettiä, että voi kun olen nyt vanhentunut tai lihonut, en kehtaa... Me kaikki vanhenemme ja muutumme, kukin omanlaiseksemme. Me päätimme tavata tämän porukan kanssa useammin (no 40 vuoden päästä emme ehkä olisikaan enää hengissä...) ja sovimme jo uuden treffiajankohdan. Yritämme löytää muitakin luokkakavereita ja kokoontua joskus isommallakin porukalla. Nyt näin oli hyvä!

Hyvät muistot jäivät nuoruudesta ja on ihanaa kun saa jakaa niitä heidän kanssa, jotka niihin kuuluvat!