Juhlahumua

Ruuhkavuosien arkiaskareiden äärellä aikoinaan päätin, että haluan tehdä arjesta niin hyvää, että se on kuin juhlaa - tai ainakin yhtä iloista, ja juuri ihan parasta sekä tärkeintä elämässä.



Menneisiin vuosiin on mahtunut kuitenkin monenlaista surua ja menetyksiä hautajaisineen; aina ei voi olla vaan iloinen. Nyt juhlahumu siis maistuikin erityisesti, kun viime viikot ovat tarjonneet unohtumattomia juhlahetkiä, jotka ovat todella erottuneet suuresti arkipäivästä.  

Ilon juhlaa

Teatteri Suomelan revyymme "Kyllä kaikki oli ennen paremmin" oli suurta ilotulitusta, joka kiertueellamme kietoi minut suorastaan euforiaan ja juhlan tuntuun. Oli tosi mukavaa! 


Esiintymistä odotellessa

Sitten lähdin käymään Suomessa, ja tapaamiset läheisten kanssa tuntuivat niin tärkeiltä ja onnentäyteisiltä, että sydämessä läikehtii vieläkin. 

Suomessa oli jo vähän lunta ja pakkasta.

Espanjaan palatessani pääsin kokemaan ihan huippu hauskat, unohtumattomat ystäväni polttarit. Ajelimme omalla koulubussilla Malagaan, missä oli monenlaista kivaa ohjelmaa, hyvää ruokaa, paljon juomaa ja ennenkaikkea superjengi. Kaasot olivat panneet parastaan! 

Kiva jengi, oli mukavaa tutustua uusiin ihmisiin!

Sitten olikin vuorossa itse häät Suomen itsenäisyyspäivänä ja Espanjan perustuslainpäivänä. Ihanan ystäväpariskuntamme Red wedding gaalaan pukeuduttiin punaiseen, ja rakkautta sekä räiskyvää iloa ei juhlasta puuttunut.

Ilo varmasti välittyy.

Kun vielä jälkikasvumme ilahdutti meitä käynneillään täällä Espanjan päässä, olen ihan ymmyrkäisenä onnesta ja kaikesta juhlahumusta.

Churroja oli toki maisteltava myös.

Tänään kuitenkin tartun välillä jo siivoushommiin, mutta voi olla, että vedän pienet tanssiaskeleet luutun kanssa.

Suositut tekstit