Mistä tunnet sä ystävän?

 ”Mistä tunnet sä ystävän, onko oikea sulle hän?" 



Ystäviä ja kavereita on monenlaisia, eri yhteisöissä. Mutta läheinen, luotettava ystävä löytyy sanonnasta ”hädässä ystävä tunnetaan”. Kaveria ei jätetä hankalissa tilanteissa tai kun hän tarvitsee apua:  ”Kun on  sinulla vaikeaa ja kun tarvitset auttajaa, silloin ystävyys punnitaan, menee muut menojaan.”


Ystävät puhaltavat yhteen hiileen.

Hyvän ystävän tunnistaa myös siitä, että on mutkatonta olla yhdessä, ja pitkänkin tauon jälkeen jatketaan juttua siitä mihin viimeksi jäätiin. Jaetaan ilot ja surut, hassutellaan, kannustetaan ja voi olla oma itsensä pingottamatta. 


Ystävän kanssa voi jutella mistä vain.

Vanha peruskouluaikainen ystäväni Minna oli juuri luonamme Fuengirolassa lomaa viettämässä. Meillä oli ihan sama rento ja hauska meininki kun jo aikoinaan nuorina – siis oikeasti yli 40vuotta sitten!


Vuonna 1979 ja 2022

Mietin, kuinka paljon vaikuttaakaan lapsen kasvu- ja elinympäristö siihen, millainen aikuinen hänestä tulee. Asuimme Minnan kanssa Espoon Matinkylässä samoilla nurkilla, kävimme saman koulun, vietimme vapaa-aikaa yhdessä, pyörimme samoissa jengeissä. Tunsimme toistemme eheät perheet, kävin myös Minnan perheen mökillä. Vaikka olemme vuosien saatossa pitäneet vaihtelevasti yhteyttä, nyt lomapäiviä viettäessä oli tosi hauska huomata, kuinka samanlaisia olemme, kuinka yhteneväiset elämänarvomme ovat. Toki samankaltaisista asioista pitävät ihmiset hakeutuvat herkemmin toistensa seuraan, ja siksi kai olimme kavereita jo koulussakin.


Ihmisen parhaat kaverit ja nämä veijarit myös toistensa.

Ystävät ovat tärkeitä ja kallisarvoisia, kaikenlaiset! Toivotan teille kaikille hyvää ystävänpäivää! Minä saan viettää päivää ihanan ystäväporukan kanssa kakkukekkereillä. 


Kaverilta saa myös läheisyyttä, kosketus on ihmiselle elinehto.

Toivon todella, ettei sinun ystäväsi nimi ole yksinäisyys.


Näin ihanan kimpun sain rakkaalta Erja-ystävältä - ihan muuten vain!

Suositut tekstit