Erilainen roadtrip, osa 3: Ruotsi, Uppsala



Saavuimme Ruotsiin Nynäshamniin Latvian Ventspilsistä. Merimatka meni tyynessä säässä lekotellen ja muistellessa ensimmäisiä pysähdyksiämme (Pärnu ja Ventspils) . Nynäshamnista päätimme suunnata Uppsalaan.


Uppsalassa löytyykin paljon mielenkiintoista nähtävää, joten jos Tukholma on tullut koluttua, niin Uppsalaan on vain 70 km matka Tukholmasta. Kaupunki on ollut maan henkinen ja kirkollinen keskus jo keskiajalta lähtien. Pohjoismaiden suurin tuomiokirkko on upea nähtävyys.
                               

Uppsala on tunnettu erityisesti Ruotsin ja Pohjoismaiden vanhimmasta yliopistosta, joka perustettiin jo vuonna 1477. 



Vuonna 1625 valmistunut Gustavianum on yliopiston vanhin pystyssä oleva rakennus ja entinen päärakennus. 


Yliopiston rakennukset ovat todellakin silmää hiveleviä.


Kasvitieteellinen puutarha on lumoava, jossa on mukava käyskennellä. Puutarhan perusti lääketieteen professori Olof Rudbeck jo vuonna 1653, jotta lääketieteen opiskelijat voisivat oppia kasvitiedettä ja tutustua lääkekasveihin. Puutarhassa kasvatettiin yli 1 800 kasvilajia.


Puutarha vahingoittui kaupungin palossa vuonna 1702. Kun puutarha lisäksi kärsi toistuvasti tulvista, Kustaa III lahjoitti linnan puutarhan yliopistolle uutta kasvitieteellistä puutarhaa varten (1787), jonne sitten siirrettiin kaikki vanhat kasvit. Barokkityyliset suunnitelmat ovat arkkitehti Carl Hårlemanin tekemät.Myöhemmin puutarhaa on laajennettu ja restauroitu. Nykyään siellä kasvatetaan 9 000 erilaista kasvilajia ja -lajiketta.


Uppsalasta löytyy myös linna ja Vanhassa Uppsalassa voi ihmetellä muinaisjäännöksiä. Jos siis uusien paikkojen ja kaupunkien tutkiminen kiinnostaa, kannattaa suunnata Uppsalaan vaikka seuraavalla Ruotsin visiitillä. 

Parkkipaikat ovat kaupungissa kiven alla ja ilmaisia paikkoja ei löydy. Leirintäalue löytyy, mutta me päätimme ottaa uuden suunnan kohti pohjoista, siitä lisää myöhemmin.

Suositut tekstit