Hyvää oloa keholle ja mielelle


Koulutetun hierojan Jenni Nyholmin käsittelyssä


Oi, kuinka hyvä ja rentoutunut olo minulla on, vähän kuin olisin uudestisyntynyt! Pää kääntyilee nyt kevyesti eri suuntiin kiristämättä, olkapäät tuntuvat irtonaisemmilta, jalat keveämmiltä. Selkään levinnyt lämpö viipyilee ihanasti ja lonkkaakaan ei särje.

Niin siis mitä ihmettä? Pääsinpä taitavan tyttäreni Jennin käsittelyyn! Jennin vastaanottotila sijaitsee Espoon keskuksessa, Laura´s Beauty Boutiquessa.


Jenni onkin melkoinen monitaituri. Hän on opiskellut lähihoitajaksi, hierojaksi ja perinteiseksi jäsenkorjaajaksi. Jatkuvasti hän on kouluttautunut työn ohella lisää ja pyrkii vastaamaan asiakkaiden erilaisiin tarpeisiin: Jenni osaa antaa myös imukuppi/kuivakuppaushoitoja, kuumakivihierontaa sekä intialaista päänhierontaa. Tarpeen mukaan häneltä onnistuu myös kinesioteippaus ja akupainanta, sekä fascia-raudoilla käsittely kireille lihaskalvoille. Myös koirat pääsevät nauttimaan hieronnasta, karvakuonoille Jenni tekee hoidot  kotikäynteinä tai omassa kotonaan.



Astuessani hoitolaan, jo kauniissa ja valoisassa vastaanottotilassa tulee tunne, että nyt on minun luksushetkeni. Laura´s Beauty Boutiquessa on tilat kolmelle tekijälle, hoitolassa saa myös esimerkiksi laitattaa vaikka ripsensä kuntoon. Jennin huone on niin ikään seesteinen, jossa soi hiljaa rauhallinen musiikki. Työpöydän alla tilannetta seuraa paikaltaan opaskoira Jaava.


Asetun riisuuduttuani hoitopöydälle ja pääsen filtin alle. Saan kokea nyt ensimmäistä kertaa elämässäni imukuppihierontaa ja se onkin kyllä kertakaikkisen ihanan tuntuista! Imukuppihieronta sopii hyvin varsinkin henkilöille, joilla on paikat erityisen jumissa ja hieronta saattaisi tuntua kivuliaalta. Imukupeilla hieronta on lempeää. Se tuntuu minusta kuin norsun kärsän ihoa nostattavalta imaisulta (olen joskus syöttänyt norsua, siitä vertaus). Kuppi nostattelee lihaskalvoja kehossa, se on tosiaan mielenkiintoista ja minulle uudenlaista, ja että tällaisellakin menetelmällä voidaan toimia. Verenkierto vilkastuu ja lämmön tunne leviää kehoon, ihanan rentouttavaa! Perinteinen kuppaus sanana kalskahtaa vähän hurjalta, mutta tämä on ihan muuta, ehdottomasti kokemisen arvoista ja hyödyllistä kaiken lisäksi.





Saan myös perinteistä hierontaa. Jennillä on taitavat kädet, jotka tunnistavat herkästi ihmisen kipupisteet ja ongelmakohdat. Huonoa lonkkaani Jenni on hoitanut ennenkin ja saanut kinesioteippauksella kivun kuriin. Olen kuullut muiltakin Jennin asiakkailta, että he ovat saaneet apua esimerkiksi kivuliaisiin bursiittivaivoihin. Asiakkaita tuleekin ympäri Espoota ja Helsingistäkin.

Puolitoistatuntia meni ihan liian nopeasti! Saan nousta hissukseen ja käteeni ison lasin vettä juotavaksi, veden juonti on hoidon jälkeen tärkeää. Täytyy kyllä mennä uudelleenkin! On tietysti oleellista itse liikkua ja venytellä, mutta kyllä ammattilaisen hoito tekee silloin tällöin todella hyvää, niin koko keholle kuin mielellekin. Voin suositella lämpimästi Jennin hoitoja, niin erilaisissa kehon ongelmissa kuin ihan rentoutumiseenkin!

Lisää tietoa löydät Jennin kotisivulta www.hierojanyholm.fi tai
facebookista Koulutettu hieroja / perinteinen jäsenkorjaaja Jenni Nyholm

Jennille voi varata aikoja netistä: www.timma.fi/laurasbeautyboutique

tai soittamalla puh 045 164 1334
tai sähköpostilla hierojanyholm@gmail.com  

Jennin luokse löydät Laura´s Beauty Boutiqueen osoitteesta Espoonkatu 11 A, 02770  Espoo

Suositut tekstit