Pihan muutostyöt

Viehätyn tunnelmallisista paikoista ja maisemista, kukapa ei? Pyrin luomaan kotiini kodikkuutta kauniilla, silmääni miellyttävillä tavaroilla ja esineillä, kasveilla, väreillä; pidän sisutamisesta. Mutta: puutarhaa en osaa hoitaa, enkä ainakaan perustaa! Eikä minulla oikein liikene sellaiseen aikaakaan. Kun hehtaareita on tilallamme paljon, ei oikein tiedä enää mistä päästä aloittaakaan, tekemistä olisi aina niin paljon leipätyön lisäksi.

Nyt päätalomme Villa Helmen edusta oli saatava kuitenkin kuntoon ja kutsuvan näköiseksi. Kun Pia Haapsaari, jolla on puutarhurin taidot ja Eden Pihaklubin kaunein piha kilpailun voitto taskussa, kyläili meillä, tarjoutui auttamaan ja muuttamaan alueen kauniimmaksi ja helppohoitoiseksi yhdessä kumppaninsa Petri Seppälän kanssa.

Niin sitten Pia ja Pete tarttuivat hommiin. Pialle syntyi heti visio, että ryteiköstä pitää tuoda kallio esiin ja puutarhasta on hyvä tehdä mahdollisimman helppohoitoinen, joka ei jatkossa kitkemisiä kaipaa. Talolta olisi sitten mukava katsella siistin kallion yli lammelle. Kallio ja kivet ovat minunkin mieleeni, joten loistoidea! Ja varsinkin se helppohoitoisuus.

Lähtötilanne oli siis tällainen ryteikkö...

Iltaisin töistä tullessamme muutos oli aina melkoinen ja uusi maisema kuin loihdittu. Kun olimme itse olleet pois paikalta, tuntui jopa, että Pete oli käyttänyt taikurin ammattitaitoaan heilauttamalla taikasauvaansa. Mutta oikeasti - tiedän, että työ vaati tietotaidon lisäksi valtavasti voimia ja suoranaista raadantaa. Hyvä kun pölyistä kaksikkoa erottui mullan seasta. Rakkuloita ihoon oli tullut paitsi lapion varresta, myös auringosta, paarmat olivat myös löytäneet kohteensa.

Puita kaadettiin ja karsittiin, kallio putsattiin esiin kaivamalla ja nyhtämällä heinät sekä rikkaruohot kallionraoista pois, kiviä raahattiin ja aseteltiin useita satoja kiloja. Maastosta ei löytynyt kalliota koko alalta, joten osaan sitten käytettiin haketta. Parivaljakko asetteli alueelle kankaan, jolle lastattiin oman maan haketta. Näin aluskasvillisuus ei pääse uudestaan rehottamaan. Sitten istutettiin vuorikilvet, havukasvit ja ne muutamat kesäkukkaset, joita olin jo aiemmin pihalle hankkinut.

Viimeisenä, viidentenä työpäivänä, oli stailauksen ja loppusilauksen aika. Lyhtyjä, koristeita, tuoleja… Vanha ruostunut kottikärrykin sai uuden elämän, samoin kymmeniä vuosia vanhat tikapuut.

 

Tällä tehotiimillä on taiteellisuutta ja mielikuvitusta sekä rohkeutta toteuttaa visioitaan. Näkemykset ovat heillä pitkälti samansuuntaiset, ja lopputulos on viimeiseen saakka mietitty. Välillä kuulin kiihkeämpääkin keskustelua, vaikka siitä, kumpaan suuntaan kurjen nokka pitäisi näyttää, vai ovatko kottikärryn aisat länteen vai itään. Minulle se kertoi siitä, että mikään seikka ei ollut heille yhdentekevä, vaan asiat mietittiin loppuun saakka jopa pienellä väännöllä, että päästiin parhaaseen lopputulokseen.

En olisi itse osannut, jaksanut tai pystynyt vastaavaan. Pia sai opettaa tällaisen entisen kaupunkilaisen jopa kastelemaan pihakukkaset…eieiei kukan päälle vain juurelle! Kukkia ei myöskään saa kastella auringossa, paras hetki on tehdä se illalla. Ja että mistä kohtaa se kuihtunut kukka pitää nyppäistä pois, että se jatkaa kukoistustaan...

Olemme nyt aivan rakastuneita pihaamme, annoimme uudelle alueelle nimeksi Kurjenpuisto. Sitä on ilo katsella, istahtaa aamukahville kalliolle. Antaa silmän levätä kaikkialle minnekä se osuukaan.

Jospa joskus tarvitset vastaavaa apua, tässä on kyllä loistotiimi Pia ja Pete, joita voi lämpimästi suositella. Oikeat puutarhataikurit!

'