Juurien jäljillä

Maailma on muuttunut lyhyessä ajassa ihan valtavasti, myös perimätietouden suhteen; sukujuuria ja perimää on helpompaa selvittää nykyään. Tarinat ja tietous suvusta kulkivat ennen vain suullisesti sukupolvelta toiselle. Ei ollut juuri kameroita, joilla ikuistaa henkilöt tai kotipaikat. Maailmalle oli myös helpompaa "kadota". Kirkkoja paloi kirjoineen, minunkin mummoni nimi muuttui Ainosta Ailiksi, kun loppuosa hiiltyneistä papereista tulkittiin toisin. Ei ollut myöskään ehkäisykeinoja, joten lapsia syntyi suunnittelemattomasti, kuten minunkin isäni, joka kantoi häpeää siitä, kun ei ollut avioliiton sisällä syntynyt. 

Ilmassa on ollut siis paljon kysymysmerkkejä omasta suvustani ja juurista, ja minua ne ovat alkaneet kiinnostaa iän myötä vielä enemmän. Miksi näytän tältä, mistä olen perinyt luonteeni, mistä juontaa rohkeus kulkea omaa oikeaksi katsomaani polkua ja taistella myös heikompien oikeuksien puolesta? Salaperäiseltä isoisä merikarhulta? Isoäidiltä, joka kasvatti lapsensa yksin?

Isoäitini uskalsi olla rohkea yksinhuoltaja ja aviottoman lapsen äiti. Viimeinen kuva minusta ja mummostani yhdessä.

Adoptiolapset haluavat monesti löytää lopulta myös biologiset vanhempansa, vaikka olisivatkin tyytyväisiä kasvattivanhempiinsa. Ilman isää syntyneet tai ilman äitiä eläneet haluavat etsiä puuttuvan palasen. Myös maailmalle vaikka sodan aikana kadonneet sisaret tai omaiset halutaan löytää. Veri vain on vettä sakeampaa.

Lapsena minua vaivasi joskus epäusko: en kuulu tähän perheeseen. Minut on varmaan adoptoitu! Tai olenko vaihtunut synnytyslaitoksella? Olin mielestäni niin erinäköinen kuin sisareni. He olivat hoikkia sinisilmäisiä ripakinttuja, minä ruskeasilmäinen, paksu ja tummempi; jotenkin outo itseni mielestä. No – nuo olivat kyllä lapsen mielikuvitusta. Joskin erikoista, että kasvoin ihan koko perhettä todella paljon pidemmäksi ja kookkaammaksi. Ehkä kuopuksena sain parhaat piltit!

Minä tanttara kauniiden vanhepieni seurassa.

Isäni oli tumma ja tulinen komistus, ei kovin suomalaisen näköinen, eikä hänen isänsä puolen suvusta ole juuri tietoja. Eipä kyllä äitimmekään ihan tavikselta näyttänyt. Aikuistuttuani sinkkuaikojen ravintolailloissa minulle tultiin usein puhumaan englantia, ja sain todistella olevani kyllä ihan suomalainen. Pikkuhiljaa siitä kuitenkin lähti ajatus, että olisi mukava tietää perimästämme enemmän, ja mihin juuremme johtavat. Löytyisikö meille yllätyssukulaisia? Myös äitini isoisä siskoineen lähti 1900-luvun alkupuolella Amerikkaan, eikä koskaan palannut.

Olen ollut oman tieni kulkija, mutta kiinnostunut myös toisten poluista.

My Heritage-testin tilaaminen ja tekeminen oli helppoa ja nopeaa: molempien poskien sisäpuolella pyöritteltiin vanupuikkoja puolisen minuuttia ja laitettiin putkiloihin, jotka postitettiin valmiina olevassa kuoressa laboratorioon USA:han. 

Testi maksoi 79 €

Tiedän monia tuttuja, jotka ovat löytäneet aivan lähisukulaisiakin testin kautta. Se on tuonut heidän elämäänsä aivan uutta onnea, lisää perheenjäseniä. Odotin kovasti testin vastauksia.

Kuukauden kuluttua sain tulokset: Olen etnisyydeltäni todellakin suomalainen, höystettynä ripauksella eskimoa. Mielenkiintoista oli kuitenkin se, kuinka samaa DNA:ta löytyy oikeastaan ympäri maailman. Eniten osumia (Suomen jälkeen) löytyi Ruotsista, peräti yli 4500 osumaa. Isoisäni oli tullutkin Ruotsin puolelta ja myös äitini puolelta Ruotsissa on sukua. USA:sta myös löytyi lähemmäs 3000 osumaa. Näitä on mielenkiintoista tutkia vielä tarkemmin.

Isoäitini ikävöi koko elämänsä Amerikkaan lähtenyttä isäänsä.

Upeaa on, että löysin muutaman pikkuserkun, joihin yhteyksiä ei ole ollut, enkä tiennyt tai muistanut heitä olevankaan. Olemme melko samanikäisiä ja olemme olleet jo nyt yhteyksissä. Varmasti tulemme myös tapaamaan. Meillä on pieni suku, ja minulla on vain kaksi serkkua, jotka hekin ovat maailmalla, joten on ihanaa saada myös pikkuserkkuja ja tutustua heihin. Koska minulla on itselläni identtiset kaksoset, on kiinnostavaa, että ihan lähisuvusta löytyy myös toiset identtiset kaksoset.

Tämä on ollut valtavan mielenkiintoista ja jännittävää. Tutkittavaa ja tutustumista riittää yhä. Suosittelen testin tekemistä, jos yhtään emmit! 

Pidän huolen, että minun vanhempani eivät ole vain nimiä sukupuussa. Heistä on jääneet onneksemme kuvat, videot, kirjoitelmat; valtavasti tietoa myös tuleville polville. Tietysti he ovat muistoissamme, aina mukana sydämessämme. Haluan ajatella, että omat vanhempani ovat myös tuulen henkäyksinä kasvoillamme, valon välkkeenä ympärillämme.