Kuolinpesää tyhjentäessä matkaa menneeseen
Toisen ihmisen kodin tyhjentäminen, varsinkin läheisen, oman äidin kodin, on valtavan tunteisiin käyvää ja työlästä. Tavaraa ja vaatetta on, vaikka sitä olisi jo perattukin vuosien varrella. Kaikki paperit, laskut, liput ja laput on käytävä läpi. Mihin kaiken laittaa, mitä pitää säästää, minkä vaan voisi heittää menemään ilman että sydän murtuu?
Koska olen haastanut itseni löytämään myös positiivisia asioita tässä menetyksen keskellä, olen huomannut, kuinka lohdullistakin pakkauspuuhat ja äidin kodin tyhjentäminen voi olla ja jopa auttaa surutyössä. Se on myös matka menneeseen yhdessä läheisten kanssa. Pysähdymme välillä katsomaan vanhoja kuvia, löydämme ihanan runon, jonkin tyynyliinan tai maljakon, joihin liittyy tarinoita lapsuudestamme. ”Hei, muistatko tämän?” Tai: ”Voi katsopa tätä, haluatko sinä tämän?” Välillä olemme saaneet jopa kunnon naurut sovitellessamme meille ihan sopimattomia hattuja tai vaatteita. Kaikella kunnioituksella, ja kyllä äiti toivoisikin, että me myös yhä nauramme!
Onneksi olemme sopuisat siskot, viimeiseksi meille tulisi riitaa minkään asian jakamisesta. Kaikilla myös on jo niin paljon kaikkea. Mutta huonekalut löytävät silti jonkun kodin tai mökin. Vaatteet, todella hyvällä maulla hankitut kivat ja tyylikkäät, pääsevät vielä käyttöön joko sukulaisilla tai vaatekierrätyspisteiden kautta. Kodinkoneet ja keittiötarvikkeet ilahduttavat omien tai tuttavien lapsia. Kaikille löytyy varmasti paikka, mutta aikaa ja vaivannäköä se vaatii valtavasti. Ja niitä tunteita! Välillä tunteet ovat vain sysättävä syrjään ja tartuttava riuskasti toimeen että homma saadaan kuitenkin tehdyksi!
Lipaston laatikosta osui käteeni kortti, jota äitini on säilyttänyt syntymästäni lähtien, enkä ole koskaan ennen nähnyt sitä. Kortti, joka on ollut Kätilöopiston vauvan sängyssäni, 55 vuotta sitten. Olin lapsi numero 173. Tiedän, että kolmantena tyttärenä olin aluksi pettymys vanhemmilleni, he toivoivat kovasti poikaa. Tuo kortti kuitenkin osoitti ja lohduttikin, että taisin sittenkin olla tärkeä ja rakas ihan tyttönäkin. Myös kaikki meidän tyttärien ja lastenlasten vuosien varrella lähettämät tai antamat kortit ja kuvat ovat olleet tallessa. Siitä on helppo päätellä, kuinka äitimme rakasti meitä kaikkia, ja kuinka me olimme onnistuneet häntä ilahduttamaan vuosien saatossa.
