Elämän valintatalossa noukin asennetta ja rohkeutta
Elämä on kuin valintatalo, jonka tarjonnasta voi noukkia omaan koriinsa itselle sopivat asiat. Jotkut niistä voivat olla kuitenkin liian korkealla hyllyllä, jonne ei heti ylety. Täytyy kasvaa ja unelmoida kenties hetken. Tai kauan, kuten minä.
Neljä lasta erityishaasteiden kera kasvattaneena ymmärrän hyvin (kenties muutenkin tajuaisin), että aina ei tosiaan voi tehdä sellaisia valintoja kuin tahtoisi, esimerkiksi muuttaa Espanjaan. Erilaiset vaikeat elämäntilanteet, sairaudet tai puute rahasta estävät joskus tekemästä jonkun houkuttelevalta tuntuvan valinnan. Pelko ja epävarmuuskin ajavat monia pysymään siinä tutussa ja turvallisessa. Vallitseva maailmantilanne vaikuttaa parhaillaan myös jokaiseen niin, ettei voi tehdä mitä huvittaa.
 |
| Onnenpyörämme |
Mutta oman asenteen voi ainakin aina valita, se on ihan alahyllyllä, kaikkien napattavissa. Oma polkuni ei
ole ollut aina ihan helppo. Rämmin aikoinaan sohjossa kuljettaen lapsia
päivähoitoon, huiskin lunta auton päältä, raaputin jäät ikkunoista, menin
töihin, tulin töistä, hain lapset, kävin kaupassa, tein ruokaa, tiskasin, pesin pyykit,
autoin läksyissä, leikin lasten kanssa, maksoin laskut, pesin lapset, siivosin, kaaduin
sänkyyn. Ja sama alusta seuraavana päivänä, paitsi joihinkin päiviin sisältyi lisäksi lasten tutkimuksia, erilaisia kokouksia ja harrastuksia.
 |
| Double trouble... |
Mutta se oli minun ja meidän perheen elämää, ja rakastin sitä! Olin haaveillut lapsista ja isosta perheestä ja sain mitä "tilasin", vaikka olinkin joskus aika kuitti. Päätin eräänä aamuna köyhänä yksinhuoltajana peiliin katsoessani, että hymyilen päivän mittaan kaikille, haluan olla ystävällinen ja luotettava kaveri. Hymyyn useimmiten vastataan, ja positiivinen asenne siirtyy muihin, ja mikään ei tunnukaan niin kurjalta ja raskaalta kun nauretaan (rehellisyyden nimissä, en tietenkään hymyile aina, varsinkaan kotona. Kaikki tunteet ovat ok ja vituttaakin saa!).
 |
| Pärnussa lasten ollessa jo aika isoja. |
Olisinko voinut tuolloin muuttaa katraani kanssa vaikka
Espanjaan? Nyt kun ajattelen, voisin sanoa, että miksi ihmeessä en tehnyt niin! Ehkä minulta puuttui vielä rohkeutta, jota ei ihan alahyllyllä olekaan saatavilla. Kuitenkin lasteni monenkirjavat haasteet ja erityistarpeet olivat sellaisia,
että moinen ei tullut edes mieleen. Elimme muutenkin ihan kädestä suuhun, enkä voinut viedä lapsia edes lomamatkoille, ainakaan ulkomaille. Ja niin, eihän toki
Suomessa vikaa ole, turvallinen maa lasten kasvaa. Minuun se ”vika” hiipi; talviahdistus. Sitten kun minulla oli lasten aikuistuttua mahdollisuus vaihtaa pimeys, liukkaus,
märkyys, lumi ja passiivinen minä valoon ja lämpöön sekä aktiiviseksi minäksi, niin kiinni veti! Valitsin rohkeuden.
 |
| Aurinkokotimme Mijas Costalla |
Jokaiselle on luonnollisesti tärkeintä rakentaa itselle mieleinen elämä, mutta monet asiat voivat jäädä haaveilun asteelle. Mutta jos unelma jostain on riittävän vahva, sen voi kyllä toteuttaa; "usko unelmiisi", niinhän sitä sanotaan. Kenties voin olla jonkinsortin esimerkki, että melko mahdottomiltakin tuntuvista lähtökohdista olemme mieheni kanssa pystyneet rakentamaan kahden kodin ja maan systeemin, eikä siihen ole tarvittu sen kummempia rikkauksia. Päinvastoin, Espanjassa on Suomea huokeampaa asua. Kannattaa ainakin ruveta tavoittelemaan sitä ylähyllyn "tuotetta", sillä jonain päivänä on juuri se päivä, että siihen ylettyy!
 |
| Joskus tien pää on sumuinen, mutta täytyy vain lähteä rohkeasti sitä kohti. Sumun takana unelma kirkastuu todeksi. |
