Elämä on valoa ja varjoa

Kesä alkaa perheessämme perinteisesti juhlahulabaloolla, kun kesäkuun alkuun osuu syntymäpäiviä ja meidän hääpäivämme. Toki jo lukuvuoden päätös ja kesän alku antaa aihetta juhlaan. 

Kesäkakku!

Nyt meillä oli vielä aivan erityistä juhlan aihetta, kun kuopuksemme kumppaneineen valmistuivat ammatteihin. Nyt on koulun lukuvuodet ja kevätjuhlat meidän perheemme kohdalla lopullisesti ohi. Kaikki lapset ovat valmistuneet ammatteihin ja saaneet työpaikat. Olen suunnattoman ylpeä heistä kaikista. Olen antanut heille vapauden valita omat polkunsa (toki tukenut ja ohjaillut tarvittaessa), ja valanut uskoa tavoitella omia unelmia - minulla ei ole ollut kunnianhimoisia suunnitelmia lapsilleni, vaan olen toivonut heille "vain" onnellisuutta. Ja kuten itsekin yhä opiskelen, opiskeluja voi jatkaa missä iässä tai elämänvaiheessa tahansa.

Perheen kultakutri-kuopus

Läheisten jälleennäkemisen riemu pirskahteli valmistujaisjuhlissa kilpaa kuoharin kanssa. Saimme tavata myös pienimmätkin suloisuudet ja bonuksena vielä MyHeritage dna-testin kautta löydetyn pikkuserkun (linkki lopussa).

Yhtään lasia ei särkynyt näissä juhlissa, mutta sirpaleita saatiin pullosta.

Elämä on toden totta sekoitus onnea ja surullisia vaiheita. Jo jonkin aikaa mieliimme oli noussut huoli toisen pentukoiramme Waldon jaloista. Se oli aina ollut helpommin väsyvä kuin veljensä ja viime viikkoina hontelot pitkiksi venähtäneet jalat alkoivat oireilla linkkaamisena, eikä poika pysynyt enää muiden perässä. Noudatimme lääkärin lepo-ohjeita, mutta tilanne vain paheni, se ei voinut enää astua toisella jalalla ja se alkoi valittaa kipujaan.

Waldo (vasemmalla) tuli perheeseemme Mijaksen P.A.D löytöeläintarhasta vain pari kuukautisena. Se oli jätetty oven taakse sisarustensa kanssa.

Juhlien jälkeisenä päivänä ilo vaihtui suureksi suruksi. Röntgenkuvissa ilmeni, että Waldolta puuttuivat kokonaan lonkkamaljat, toinen lonkkaluu ei ollut kiinni missään. Meidän ihana, kaunis, vasta vajaa puolivuotias Brunon kaksosveli, oli lähetettävä taivasmatkalle. 

Jää hyvästi veli-rakas!

Se ehti lyhyestä elämästään huolimatta nähdä ja kokea paljon; loikkia Mijaksen vuorilla ja polskia joella, nautiskella Suomen niityillä, kuopsutella lammen rannalla, matkustaa halki Euroopan ja kyläillä Keski-Suomessa ja Nokialla. Se oli rakastettu. Se toi meille valtavasti onnea ja iloa hurmaavalla ja reippaalla luonteellaan.

Viime päivinään Waldo lepäili katsellen muiden touhuja.

Elämä on varjoa ja valoa, joskus se kyyneliin tiristää. Mutta siten se sitten kai on juuri täydellinen elämä.

Kalliollemme lankeavaa valoa ja varjoa seuraan päivittäin. 

Kyyneleitteni keskellä havahduin siihen, että Bruno, meidän villasukkavaras, tuli luokseni silmiini napittaen ja laski selvästi lohdutuksen eleenä syliini villasukan. Elämä jatkuu.

Linkki Myheritage: Juurien jäljillä

Linkki kuinka Waldo ja Bruno tulivat meille: Koirien adoptointi Espanjassa