Lukutaito on kansalaistaito


Parhaillaan vietetään lukuviikkoa (5. – 11.4.21), joka on Lukukeskuksen järjestämä valtakunnallinen lukutaidon teemaviikko. Lukutaito on kansalaistaito. Päivittäin me jokainen luemme jotain, yhteiskunta on täynnä tekstiä!


Aleksis Kiven kirja


Suomalaislapsille on yleisesti selviö oppia lukemaan. Kaikki lapset eivät kuitenkaan valitettavasti pysty oppimaan tätä tärkeää taitoa – joko oppimisvaikeuksien tai erityishaasteiden vuoksi. Tai siksi, että he asuvat sellaisessa maailman kolkassa, jossa opetusta ei saa. Omien kaksospoikieni kohdalla oli arvoitus, oppisivatko he koskaan lukemaan. Kyllä oppivat, ja sen jälkeen aukeni taivas. Lukutaito oli portti uuteen elämään, sillä jokainen meistä tarvitsee lukutaitoa elämän eri osa-alueilla. He ovat lukeneet lukemasta päästyään ja kirjahylly kupsahtaa kohta nurin kirja-aarteiden painosta.


Notkuva hylly


Jokaisella on oikeus lukea, ja he, joille yleiskielisten kirjojen lukeminen on liian vaikeaa tai mahdotonta, on olemassa selkokirjoja. Myös symbolikirjoitusta, jossa tekstiä tukee kuvat, voi oppia tulkitsemaan hienosti, ja olenkin itse päässyt opettamaan nuoria käyttämään tätä menetelmää onnistuneesti. Louis Braille kehitti pistekirjoituksen heille, jotka eivät näe. Pistekirjoituksella lukemaan opettelu vie kyllä vuosia. Sitten on toki myös äänikirjat, joita myös sokeat mieluummin kuuntelevat.


Lukutaitoa tarvitaan kaikilla osa-alueilla elämämme matkalla. 

Kun muistelen omaa äitiäni, mieleeni kohoaa mielikuva hänestä kirja sylissä, koska hän istui useimmiten niin. Pöydällä käden ulottuvilla oli aina kirjapino. Hän luki satuja ja tarinoita meille kun olimme pieniä ja sittemmin lapsenlapsilleen. Viime päiviinsä saakka tullessamme vierailulle, hän luki meille jonkin uuden löytämänsä runon tai hyvän kohdan kirjasta.


Satumummo ja innokkaat kuuntelijat

On siis luonnollista, että olen lukenut lapsesta saakka. Kaikki perheemme jäsenet lukivat, ja olen onnellinen siitä, että sain kasvaa kirjojen keskellä kirjallisuudesta kiinnostuneessa perheessä. En olisi oikein edes osannut olla ilman lukemista, se oli viimeinen asia mitä iltaisin tein.


Tästä lähti lukemaan opetteluni

Olen näihin päiviin asti ollut kuuntelematta äänikirjoja, sillä olen uskonut, että olen huono kuuntelemaan (vaikka hyvä ihmisen kuuntelijana, toivon). Ajattelin, että ajatukseni karkaa harhailemaan muualle lukijan ääneen väsyen. Olen rakastanut kirjaa käsissäni ja sitä, että voin palata johonkin vuosilukuun tai tarkistaa jonkin aiemman asian. Päätin kuitenkin lopulta kokeilla äänikirjaa, kun mieheni innostui niistä. Yllätyin iloisesti, että pystynkin siihen ja iloitsen näköjään yhtälailla myös kirjojen kuuntelemisesta. Se on äärettömän rentouttavaa! Tekstiä on helppo kelata, jos nukahtaa kesken, vaikka laitankin aina iltaisin uniajastimen päälle. Äänikirjat ovat tuoneet elämääni uudenlaisen ulottuvuuden oleilla kirjallisuuden ja tarinoiden syövereissä. Imurointikin sujuu nyt hauskemmin, kun voin kuulokkeilla kuunnella samalla. Automatkoilla voimme mieheni kanssa kuunnella yhdessä meille molemmille mieleistä kirjaa.


Välillä edessä on pitkiä ajoja, jolloin on kiva kuunnella äänikirjaa 


En silti luovu kokonaan perinteisistä kirjoista, vaikka viime vuosina olen laittanut niitä reippaasti kiertoon pölyä keräämästä. Itsellänikin on haave saada oma ja itse kirjoitettu tarinani kansiin; kirjan jonkun käteen, kotiin, yöpöydälle, hyllyyn. On myös luettava, jos haluaa osata kirjoittaa hyvin. Luetun tekstin ja monipuolisen kirjallisuuden kautta löytää uusia tapoja käytää sanoja, muotoilla lauseita sekä oikeinkirjoitus ja kielenkäyttö vahvistuvat.


Äiti ja minä onnellisina elämämme sivuilla joskus kauan sitten. 


Maailmassa on niin valtavasti loistavia kirjailijoita, kirjoittajia ja uskomattoman hyviä kirjoja, että ainakin oma elämäni olisi paljon köyhempää ilman näitä lukukokemuksia. Kirjat vievät arjesta jonnekin toiseen aikaan ja paikkaan, tutustumaan ihmisiin ja asioihin; pääsee siis kuin pienelle matkalle mukaan omalta kotisohvalta, tai missä ikinä haluaakaan lukea!


Perheemme runonikkari


Luetko sinä kirjoja, e-kirjoja vai kuunteletko äänikirjoja? Millaisia kirjoja luet? Mitkä ovat parhaita lukemisiasi kirjoja? Olisi kiva kuulla!

Tässä myös linkki kirja-aiheiseen postaukseeni: Sukella matkalle tarinaan

 

 

 

 

Suositut tekstit