Kuinka
ihanaa onkaan sukeltaa hyvän kirjan syövereihin, tarinaan, joka kuljettaa johonkin toiseen maailmaan
matkustamatta ja maksamatta siitä mitään! Meille lukutaito on itsestään selvää,
mutta maailmassa on myös paljon heitä, jotka eivät osaa lukea; heille ei ole annettu mahdollisuutta oppia. Tai heitä, jotka eivät pysty, jos ovat syntyneet erityisinä; joille lukutaidon
omaksuminen on liian vaikeaa. Onneksi
olenkin saanut olla työni kautta auttamassa ja kehittämässä erilaisia systeemejä mm. kuvaohjelmilla, jotka tukevat ja antavat oikeuden esimerkiksi vaikka
päiväohjelman tai kauppalistan lukemiseen kuvien avulla.
 |
| Lempitarinani tietysti! |
Postauksessani
Ekaa kertaa muistelin, kuinka hetki jolloin opin lukemaan, on painunut tarkoin
mieleeni. Kuinka riemastuttavalta ahaa-elämys tuntui, kun tavut ja sanat alkoivat soljua lauseiksi.
 |
| Kieli keskellä suuta harjoittelin. |
Olen ollut
kirjaston vakioasiakas lapsesta saakka. Äitini luki meille lapsille paljon, ja me tykkäsimme kuunnella ja katsella ihania kuvakirjoja. Yksi
varhaisimmista muistoistani liittyykin Helsingin Kallion kirjastoon, kun äiti
jätti minut yksin valikoimaan kirjoja käydessään aikuisten osastolla. Kirjat
olivat niin ihania, että kannoin melkoisen pinon kirjastonhoitajan tiskille. Mutta täti alkoi torua minua, että niin monta kirjaa ei saa kerralla lainata. Muistan
sen nolouden tunteen ajattellessani, kuinka tyhmänä täti piti minua, kun en
moista ymmärtänyt. Tunsin myös pettymystä, ja oli vaikea valita, mitkä niistä
kaikista houkuttelevista kirjoista pitikin jättää pois. Kallion kirjasto oli juhlallisen oloinen paikka, ja sitä se on yhä.
Toissa kesänä kävimme siellä, kun kaksospoikani osallistuivat valokuvanäyttelyyn.
 |
| Kallion kirjastossa kannattaa vierailla |
 |
| Lukija-poikani Kallion kirjaston seinällä. |
Muuttaessamme Espoon Matinkylään kun olin 7-vuotias, aivan naapurissamme,
kouluni vieressä, oli moderni, juuri valmistunut kirjasto hienoine
musiikinkuunteluosastoineen. Hain itse kirjastokortin ja sama kortti oli
minulla aikuisuuteen saakka. Kortin alalaidassa oli isoilla harakanvarpailla
kirjoitettu etunimeni, koska en osannut vielä muuta. Nimi pieneni viivan loppua kohden, kun en osannut arvioida, miten se viivalle mahtuu. Kävin välillä kirjastossa melkein
päivittäin. Kirjojen tarinat saivat mielikuvitukseni liikkeelle ja sai minut
myös itse kirjoittamaan juttuja, jotka ovat yhä tallella. Päätin, että
minusta tulee kirjailija.
 |
| Ensimmäisetkin tarinat ovat vielä tallella. |
 |
| H.C.Andersenin Lumikuningattaren kuvat ovat upeita! |
No, ei
minusta tullut, vaikka yritinkin kyllä kovasti, pöytälaatikossani on
toistakymmentä julkaisematonta käsikirjoitusta. Onneksi löytyi kuitenkin
tällainen väylä ”blogin pitäjänä”, sillä se jo täyttää toiveeni siitä, että
joku jossain joskus, kuten sinä nyt, lukee tekstiäni, jolla voin ehkä jotenkin
jopa vaikuttaa, auttaa jotakuta. Tuoda hetkeen pienen elämyksen tai ajanviettettä. Kertomuksen vaikkapa jostain kaukaisestakin paikasta, jonne lukija ei itse pääse. Sydämellinen kiitos siis
sinulle lukijani, tukijani!
 |
| Aivoni kaipaavat kirjoittamista. Se on niin yksinkertaista. |
Itse luen edelleen perinteisiä kirjoja, en halua lukea niitä älylaitteilta enkä osaa myöskään kuunnella keskittyneesti äänikirjoja. Pitkillä automatkoilla luen ääneen, että mieheni voi kuunnella samalla. Uskon, että jos haluaa osata myös kirjoittaa ja kehittyä kirjoittajana, täytyy lukea muiden kirjoja ja monenlaista kirjallisuutta. Joskus aiemmin haalin kirjoja ympärilleni, koska jo niiden läheisyys tuntui hyvältä. Nyt olen luopunut niistä, turhaa pölyä vain hyllyssä keräävät. Mutta pojillani on melkoinen kirjasto, ja he palaavat moniin hyviin kirjoihin yhä uudelleen. Luin aikoinaan myös lapsille paljon.
 |
| Lukutoukat |
Mitä, missä, milloin ja miten sinä luet?
