Miksi Espanja on vienyt puolet sydämestäni?

Olipa mukava saada palanen Espanjaa postilaatikkoon Suomessa, nimittäin Ole-lehti, jonka vuosikerran voitin kilpailussa.

Lehden teksti on totta. Espanjaan voi muuttaa kokonaan tai osittain olematta rikas.

Kilpailussa kysyttiin, milloin kävin ensimmäistä kertaa Espanjassa, mistä pidän siellä ja mikä saa minut palaamaan takaisin.

Joskus lentäen, joskus ajellen.

Voikin olla yllätys kuulla, että vaikka olen matkaillut melko paljon, Manner-Espanja oli viimeisenä listallani. Olin käynyt kyllä Fuerteventurassa, Lanzarotella ja Gran Canarialla, sekä nuorena Andalusiassakin, mutta silloin en vaikuttunut. Ruoka ei miellyttänyt teiniä, enkä päässyt kosketuksiin espanjalaisten kanssa, koska tuijottelin vain omaa napaani tai poikaystävääni. Taisinkin katsella koko maailmaa hyvin kapea-alaisesti, enkä osannut arvostaa asioita ja aistia elämän kauneutta kuten myöhemmin.

  

Rakastuin. Rakastan yhä. Rakastan ikuisesti.

Kun olimme kolunneet muut Euroopan maat mieheni kanssa, päätimme lähteä viettämään viisikymppisiäni ja joulua vuonna 2014 Aurinkorannikolle Fuengirolaan, ja tutustua vihdoin myös Espanjaan. Meillä ei ollut valitsemaamme kaupunkiin minkäänlaisia ennakko-odotuksia, ei epäluuloja, eikä kukaan ollut meille kertonut paikasta, oliko se kiva vai tyhmä, täynnä suomalaisia vai ei. Valinta oli sattuman kauppaa.

Maku on muuttunut ajan kanssa, monen asian suhteen.

Malagan lentokentältä kätevästi junalla kohteeseen, Hotelli Pyr rannassa, kaikki ihan ok! Kadut siistit ja aurinko paistoi, eikä kukaan vaikuttanut ryökäleeltä. Pidän myös maanmiehistäni, eikä heidän läsnäolonsa minua haitannut. Tyttäreni kehotti minua ottamaan yhteyttä ystävänsä äitiin, joka oli hiljan muuttanut miehensä kanssa paikkakunnalle. Niin tehtiin, ja uudet ystävämme opastivat ja kuljettivat meitä rannikolla aina Gibraltarille saakka. Pääsimme syvälle maan kulttuuriin ja näkemään lumoavat maisemat ja paikat, joita kahden tunnin säteellä rannikosta riittää, toinen toistaan upeampia ja unohtumattomia (ja varmasti niitä on ympäri Espanjan). Saimme kuulla ympärillämme naurua ja laulua, viehättävää espanjan kieltä, makuja, eloa ja iloa.

Espanjassa herää eloon!

Jouluaattona saimme suruviestin Suomesta: isäni oli menehtynyt varhain aattoaamuna. Se oli odotettavissa, mutta sen ei pitänyt tapahtua juuri jouluna, eikä varsinkaan juuri silloin kun olimme kymmenen päivää poissa Suomesta!

Otin kuvan jouluaaton auringonnoususta juuri ennen suruviestiä.

Lähdimme rannalle kävelemään murhe rintaa puristaen, itku kehoa vavisuttaen. Kyyneleisen katseeni osuessa aallonmurtajalle, näin isäni istuvan siellä ongella. Pyyhkäisin vedet silmistäni sydän jyskyttäen ja vilkutin. Hän vilkutti takaisin ja paneutui sitten taas kalastamiseen, joka oli ollut hänelle aina niin tärkeää, Espanjan reissujensa lisäksi. Hän rakasti Espanjaa, näyttikin paikalliselta.

Jäähyväiset

Se näky, jonka kamerallakin ikuistin - jäähyväiset - jäi sieluuni. Samoin kaikki avoimet eloisat ihmiset, lohduttava lämpö sekä aurinko, hyvä ruoka ja henkeäsalpaava kauneus sinetöivät ajatuksen, että olin valmis palaamaan aina yhä uudelleen. Kunnes kolme vuotta sitten lasten lennettyä pesästä, päätimme lähteä vuorotteluvapaalle pitemmäksi aikaa ja asettua aloillemme, jos löytyisi sopiva paikka.

Meille sopiva paikka löytyi Mijaksen vuorilta.

Meillä oli tuuria, sillä löysimme heti niin mukavan ja huokean kodin, että voimme pitää sitä jatkuvasti. Nyt olemme viettäneet kolme ihanaa talvea Mijaksen vuorilla ja voimme mennä koronan hellittäessä sinne aina sopivan hetken tullen muutoinkin. Maailmassa on valtavasti upeita paikkoja, mutta liekö kohtalo, että koluttuamme kuitenkin jo paljon maita, Espanja siellä viimeisenä "antoi rauhan", eikä ole enää mitään hinkua minnekään muualle. Rakkaus Suomeen ja läheisiin tulevat pitämään meidät aina osittain kuitenkin myös Suomessa. 

Naapureille ei jää epäselväksi, että olemme suomalaisia ja ylpeitä siitä!

Edessäni on vähemmän päiviä kuin takana. Haluan käyttää aikani hyvin ja pysyn nyt koko vuoden virkeänä Espanjan ansiosta. En vaivu enää talviuneen Suomessa. Minun ei tarvitse pelätä, että ajan ojaan liukkailla keleillä. Rautapolveani ei kolota, pakkanen ei pure! Elän terveellisemmin ja huokeammin. Nautin sosiaalisesta elämästä, kokemuksista ja elämyksistä paljon enemmän Espanjassa kuin Suomessa. Suomessa taas saan iloita rakkaasta perheestäni ja ihanasta suvesta.

Maassa maan tavalla.

Kun menen maalta kaupunkiin Fuengirolaan, katson aina aallonmurtajalle. Kalamies on tainnut siirtyä paremmille vesillle, mutta siellä voi nähdä vaikka vihkitilaisuuden! 

Meri, ranta ja palmut. Joillekin lomanäkymä, joillekin arjen luksusta.

Sellainen on minun Espanjani, jolle kuuluu puolet sydämestäni.