Ihmeitä taivaan tuntumassa

Espanjan Andalucian alueella on valtavasti nähtävää ja koettavaa. Toki kaikkialla maailmassa on vaikka kuinka paljon upeita paikkoja ja ihmeteltävää. Myös ihan lähelläkin meitä, kun vain huomaa katsoa.  

Andaluciasta löytyy kuitenkin monipuolisia retkikohteita ja hyvin erityisiä nähtävyyksiä, jotka lumoavat ja pysäyttävät viehkeydellään, historiallisuudellaan, erilaisuudellaan. Välillä on mukava lähteä retkeilemään ja tekemään jotain ”tavallisuudesta” poikkeavaa. Koska en kuitenkaan koe olevani mikään ”matka(opas)bloggaaja”, en lähde kovin yksityiskohtaisesti kertomaan kohteista, netistä löytyy myös paljon tietoja, blogeja ja kuvia, jos joku kiinnostuu enemmänkin. Mutta joitain fiiliksiä ja omakohtaisia kokemuksia ajattelin nyt kertoa näistä paikoista, joihin itse niin viehätyin:

Ronda rotkon reunalla

Ronda sijaitsee n.100 km Malagasta länteen. Yritin kiemurrella lähtemästä sinne, korkeanpaikan kammostani johtuen. Koska Rondan näkeminen oli kuitenkin lomailemaan luoksemme tulleiden sisareni ja lankoni toive, päätin rohkaista itseni, ja niin lähdettiin matkaan.

Päätöstä ei tarvinnut katua. Vaikka tie ylös Serrania de Rondan vuoristossa on kiemurteleva, tie on turvallinen, kaksikaistainen ja aidat sekä kasvusto reunoilla tuovat turvallisuuden tunnetta. Näkymät ovat huikaisevat. Jos joskus matkaat Rondaan, varaa lämmintä vaatetta mukaan, kaupunki sijaitsee 739 m korkeudessa ja siellä oli yllättävän viileä.

Mutta niin kaunista! Ihan sanattomaksi veti erityisen upeat maisemat, jotka avautuivat vanhalta hienolta sillalta, joka on rakennettu jo 1700-luvulla. Askeleeni oli silti varmat, ei silta ollut mitenkään hutera iästään huolimatta. Tällaisissa näin kauan säilyneissä paikoissa mieli liikuttuu; minäkin sain jättää sillalle omat jalanjälkeni. Mielikuvitukseni lähtee liikkeelle miettiessäni, mitä kaikkea samaisella sillalla ja sen ympäristössä onkaan tapahtunut. Sillan alla on ollut vankila, ja ”turhia” ihmisiä on heitelty rotkoon. Ovatko ne ”turhat” olleet juuri heitä, joita minä rakastan ja työksenikin ohjaan ja hoidan?

Kaupungin halkaisee 120 metriä syvä El Tajo-rotko. Kunnioittava ja jotenkin ihan epätodellinen olotila väreili porukkamme keskuudessa kurkkiessamme alas. Kävimme sillan kupeessa juomassa lämmittävät punaviinit ja syömässä tapakset periespanjalaisessa baarissa, jossa siansorkka tervehti tiskillä tavanomaiseen tapaan. Juttelimme, että jokaisen Espanjaan matkaavan kannattaisi käydä ehdottomasti täällä. Kaupungissa on myös mukava kävellä nauttien paikan tunnelmasta.

El Torcalin mystiset maisemat

El Torcalin luonnonpuisto on oikea luonnonihme ja vain reilun tunnin ajomatkan päässä Costa del Solin rannoilta. Vaikka tämäkin alue on korkealla, 1300 metrin korkeudessa, tie sinne on ”kesy”, eli päätä ei huimaa kuin korkeintaan satumaiset maisemat.

Olen aina ihaillut kiviä, keräillyt niitä rannoilla, sivellyt ja miettinyt, mistä ne ovat kulkeutuneetkaan päätyäkseen käteeni ja koristeeksi kotiini. El Torcalin kivenjärkäleitä, joita kutsutaan karstiksiksi, ei kuitenkaan ihan matkamuistoksi voinut keräillä. Viisisenttisestä sai kuitenkin painattaa muiston itselleen.

El Torcalin kerrotaan olevan yli 200 miljoonaa vuotta sitten meren pohjaa. Merenpohjan kalkkikivet kohosivat yli kilometrin merenpinnasta luomalla tämän harvinaisen muodostuman. Näköalatasanteelta löytyy todiste menneisyydestä, jättiläiskierresimpukan kuvio. Kallioperässä näkyy eroosion kaivertamat juovat, ja kivistä on muokkaantunut varsinaisia taideteoksia ja patsaita, joita on vaikea järkeillä, miten niistä on tullut sellaisia. Aivan kuin jättiläinen olisi asetellut niitä kuin rakennuspalikoita. Juovat ja murikat saavat jotkut lohkareet näyttämään kasvoilta tai hahmoilta.

Myös tähän retkikohteeseen kannattaa pukeutua lämpimästi. Meitä sää suosi ja pärjäsimme välillä ilman takkiakin. Jos vaeltaminen innostaa, on puistossa kaksi virallista vaellusreittiä valittavana, mutta näkymiä voi ihastella myös ihan ravintolasta tai näköalapaikalta. Meillä oli koiratkin mukana, ne ovat tervetulleita mukaan hihnassa. Molemmat koirat tuntuivat olevan monille melkeinpä yhtä ihana nähtävyys kuin kivet, ihmiset räpsivät jälleen kuvia niin jätistämme kuin suloisesta pennusta. Alueella liikkuu lemmikkien lisäksi myös vuorikauriita, lehmiä ja kettuja. Taivaalla, jota melkein saattaa koskettaa, liitelee lintuja, valtavia kotkia. Erilaisia matelijoita voi tulla myös vastaan kivenkoloista.

Pienenpieni hippunen

Palatessamme ”omille” vuorille, kyllä vain tässä ihan ympärillämmekin on ihmeteltävää. Joka päivä. Mutta retket, varsinkin erityisen vanhoihin säilyneisiin paikkoihin pysäyttävät; sen lisäksi, että saan hetken ihmetellä, päivitellä ja ihastella, ymmärrän olevani vain pienenpieni hippunen maailmankaikkeudessa. Silti osaltani minun on kannettava huolta maapallomme hyvinvoinnista, siitä täytyy pitää parempaa huolta, että sitä voisi ihailla vielä seuraavat vuosituhannetkin, ihmiset meidän jälkeemme. Näiden retkikohteiden pysäyttämänä mietin vielä tarkemmin, miten osaltani voin auttaa maailmaa säilymään puhtaampana ja parempana paikkana.