Lempikohteet Aurinkorannikolla

Asuinpaikkamme espanjalaisella maatilalla La Atalaya Macorran vuorilla on kahden kaupungin, Fuengirolan ja Mijaksen välimaastossa, ja kuuluu Mijas Costan alueeseen. Koska viihdymme maalla ja luonnon keskellä, paikka on oivallinen meille, silti palvelut ja kaupunkielämä ovat lähellä. Välillä on mukava lähteä tutkailemaan lähitienootamme. Kerron nyt hieman näistä alueista, jotka ovat itselle mieleen, ja joita tuli juuri esiteltyä lomailemaan tulleelle ystävälleni. Jos ne alkavat kiinnostaa sinua enemmänkin, ei muuta kuin varaamaan lentoja ja tutustumaan näihin paikkoihin omin silmin!





Fuengirola eli Fuge vaan

Fuengirolaa olen kuullut arvosteltavan, varsinkin syystä, kun suomalaiset, erityisesti eläkeläiset, ovat kansoittaneet paikan. Maailma on kuitenkin muuttunut, ja yhä nuoremmat muuttavat tänne tekemään myös töitä. Minusta Fuengirola on siisti ja mukava lähikaupunkimme, jossa asioimme usein. Keitä suomen kielen kuuleminen tai ruokalistojen suomenkieliset tekstit lomaillessa häiritsevät, kannattaakin ehkä kiertää kaukaa ainakin Los Bolichesin ja Los Pacosin alueet tai valita kenties kokonaan toinen kaupunki. Itse olen ilahtunut varsinkin vanhemman suomalaisen väestön vuoksi, jotka eivät aina ole niin kielitaitoisia, että heitä varten on tällainen hyvä, lämmin paikka, jossa pärjäävät omalla kotikielellään. Käymme tässä aktiivisessa, elämää tulvillaan olevassa kaupungissa kaupoilla, eläinlääkärissä, Sofia-opistossa kieltä opiskelemassa, syömässä, tapaamme ystäviä ja joskus jopa töitäkin tekemässä. Kaupungilla on valtavasti erilaisia ja -tyyppisiä ruokapaikkoja joka lähtöön, niin suomalaisesta ja virolaisesta intialaiseen, italialaiseen ja tietysti espanjalaiseen. Pitkää rantakatua Paseo Maritimoa on mukava käppäillä ja katsella merelle. Siellä voi pysähdellä kuppiloihin drinksuille tai kahville tai sitten putiikkeihin, jutella ystävällisten ihmisten kanssa, käydä vaikka Bioparkin eläintarhassa. Fuengirolasta on myös hyvät yhteydet retkeillä muihinkin kohteisiin, joten se on hyvä ”tukiasema” lomailijalle. Kaupungissa on myös kaksi leirintäaluetta, Camping Suomi Village ja Camping Fuengirola.





”Muy leal” (hyvin uskollinen) Mijas

Meiltä on Mijakseen lyhyt, parinkymmenen minuutin ajomatka. Jos ajamme Mijakseen Coinintietä ja vuoriston kautta, voi ihailla samalla huikeita maisemia. Mijaksen historia ulottuu tuhansien vuosien taakse. Myös näkymät ulottuvat kauas, Afrikkaan saakka kirkkaana päivänä. Koko aurinkorannikko tuntuu levittäytyvän hulppeasti aivan edessä, alapuolella, eikä korkeanpaikan kammoistakaan huimaa. Valkoisen kylän kujilla on tunnelmallista käyskennellä ja tutkia keramiikkapuoteja tai vaikka korkista valmistettuja tuotteita. Pidän itse paikan viehätysvoimasta. Maxin miniatyyrimuseossa ja Mayan Monkeyn suklaatehtaassa kannattaa myös vierailla. (Kaksi alimmaista kuvaa ovat samaiselta tieltä, vuodelta 1910 ja nyt 2019).







”Kaunis kylä” Benalmádena Pueblo

Fuengirolan itäinen naapuri Benalmádena jakautuu kolmeen osaan, jonka vanhin osa Benalmádena Pueblo on myös varsin ihastuttava alue. Kujilla kävellessä pääsee mukaan aitoon espanjalaiseen, ajattomaan tunnelmaan. Kirkon puisto on kaunis ja myös sieltä levittäytyy upeat maisemat valkeaan asuinalueeseen ja merelle. Castillo de Colomares näkyy ylhäältä hienosti, siellä täytyy itsekin käydä joskus tutustumassa lähemmin.






Playa de la Carihuela ja Puerto Marina

Jos rannalle mielii lähteä kävelylle - tai vaikka lenkille -  Torremolinoksen Carihuelan rannalla riittää tallattavaa yli kaksi kilometriä. Tähän aikaan vuodesta on hiljaista, niin kuin kaikilla rannoilla, ja monet rantaravintolat ovat suljettuja. Baarista voi ihailla meren lisäksi taitavia hiekkalinnan tekijöitä. Kesällä tämä ranta on erityisen suosittu, se on siisti eikä palveluista ole pulaa.




Jos kävelee/ajaa Benalmádenan puolelle, tulee vastaan Puerto Marinan satama. Siitä tulee itselleni mieleen, kuin tupsahtaisi keskelle Aladinin taikalamppusatua. Siellä on niin ikään putiikkia toisensa perään, ja erittäin hyviä ruokapaikkoja. Satamasta pääsee tekemään myös erilaisia pieniä huviristeilyitä. Muutamia vuosia sitten juhlimme Puerto Marinassa äitini syntymäpäiviä, ja juhla-aterian lisäksi veimme hänet valokuvaajalle, joka oli pystyttänyt kuvaamonsa sataman laidalle telttaan. Kuvaaja meikkasi ja stailasi äidin upeasti ja otti koko komeudesta kauniit potretit.




…ja kotiin on aina hyvä palata

Kun palaan kotivuorille, vajoan aina näihin näkymiin, ne ovat kuitenkin minulle parasta, vaikka uusiin paikkoihin tutustuminen avartaa ja maailmasta oppii alati uutta. Mutta tämä vuoriympäristö ja maatila on paikka, jossa viihdyn ja tunnen olevani elossa. Kotona. Espanjan kotona. Mutta Suomen kotiinkin on hyvä palata kun aika on.




Suositut tekstit