Marokko: Yhden yön tarina mystisessä Marrakechissa

Päätimme tehdä ihan erilaisen reissun, kun mieheni JP täyttää 60 vuotta. Niinpä lähdimme synttärimatkalle Espanjasta Marokkoon. Kolme päivää, kolme kaupunkia; Marrakech, Casablanca ja Tanger. Kerron näistä jokaisesta kaupungista oman tarinansa. Oppaanamme toimi maan tunteva Tomi Vellamo. Mukana oli myös vanhin poikamme.

Mistä on Afrikan luoteisosassa, Atlasvuorten juurella sijaitseva Marrakech tehty? Sadunkertojien torista, basaareista, lumotuista käärmeistä, hihnassa kulkevista apinoista, tajiniruoista ja alkoholittomista juomista, koukkuselkäisistä mummoista mopojen kyydissä - tai jopa itse ajamassa. Vilkkaasta ja väkevästä elämäntyylistä! Ajasta monta sataa vuotta taaksepäin. Kaupunki onkin perustettu vuonna 1062.

Lensimme ensin Malagasta Marrakechiin. Lento oli tasainen ja turvallinen, lentoaika vain puolisentoista tuntia. Menaran kansainvälinen lentoasema on hieno, eikä nykyään sen kummempia tarkastuksia tehdä. Kenttä sijaitsee vain kuuden kilometrin päässä Marrakechistä.

Takseja ei kummoisiksi voi kehua. Neljä henkilöä ei myöskään mahtunut kuskien mielestä samaan autoon, ellei se ole tila-auto. Kalliita kyydit eivät ole, mutta kannattaa kysyä hinta etukäteen ja maksaa samantien, niin loppupäässä ei summasta tule enää vääntöä. Ajoimme millaisen matkan vain, summa oli joko 100 tai 200 dirhamia, eli 10 tai 20 euroa.

Halusimme majoittua vanhaan kaupukiin Medinaan. Jos pidät laadukkaammasta leposijasta, uudesta kaupungista löytyy hienoja hotelleja. Me valitsimme tämän vaatimattoman kahden tähden paikan, sillä olimme aivan paalupaikalla näkemään ja kuulemaan kaiken ihmeellisen. Tässä hotellissa on kuitenkin upea kattoterassi, jossa tarjotaan hyvän illallisen lisäksi ohjelmaa ja myös alkoholia. Huoneestamme maksoimme 38 euroa ja pojat maksoivat omistaan vain 25 euroa. Päällikkö näki kuitenkin vaivaa ja kierrätti meitä useissa huoneissa, joista saimme valita mieluisimman.

Majoittumisen jälkeen sankari parturiin. Vastapäätä hotellia sijaitsi Barbershop, johon pääsi samantien. Jäin seuraamaan neljän parturin ammattitaitoista osaamista. Komeat nuoret miehet upeine hiuslookkeineen olivat kuin suoraa muotilehtien sivuilta. Liikkeen sisustus oli hauska ja tunnelma oli eläväinen. Juhlakalu nuortui entisestään ihan lyhykäisessä mallissa. Hinta 10 e.

Sitten Afrikan vilkkaimmalle basaarialueelle, Djemaa el-fna-aukiolle, eli sadunkertojien torille. Tuntui siltä, että tosiaan kävelimme keskelle tarinaa, jonka äänimaailma oli myös kiehtova, joskaan ei jatkuvasti niin miellyttävä. Kuvasato jäi valitettavan vaisuksi, sillä jokaikisestä räpsäyksestä haluttiin rahaa tai jotkut kielsivät kuvaamasta. Myös tyrkyttävä kaupustelu Souk markkina-alueella teki ennemmin sen, ettei oikein uskaltanut enää katsoa tai tarttua mihinkään, koska siitä oli niin vaikea poistua tai sai myyjän jopa vihamieliseksi jos kauppaa ei syntynyt. Mutta sellaista se kaupankäynti on täällä, kaukana siitä, kun Suomessa ja Espanjassakin saa ihan rauhassa katsella ja miettiä valintojaan. Basaarialue on hehtaareiden kokoinen, ja sinne voi eksyä herkästi. Pienet pojat toimivat oppaina ja saattelevat turistit takaisin. Me emme lähteneet niin syvälle kiertelemään, jo tässä oli meille riittävästi näkemistä ja kokemista.

Kiipesimme korkeimmalla sijaitsevaan baariin katselemaan illan himmenemistä. Sanotaan, että täällä on maailman kauneimmat auringonlaskut, mutta päivä oli pilvinen, joten kokemus jäi hieman vaisuksi. Oli kuitenkin kiva tutkailla torin menoa etäämpää, alkoholitonta Mojitoa nautiskellen. 1100-luvulla rakennettu Koutobia-moskeija on alueen tunnusmerkki, joka korkeana näkyy joka paikkaan.

Illalla juhlimme jo etukäteen JP:n synttäreitä hotellimme kattoterassilla. Söimme viiden aterian juhlavan illallisen viineineen ja oluineen sekä katselimme ja kuuntelimme ohjelmaa. Paikallisia ruokia ovat erityisesti tajinet, joissa on kanaa, nautaa, kalaa tai lammasta kasvisten kera, haudutettua pataruokaa. Ruoat eivät ole mitenkään liian tulisia, mutta maukkaita ja terveellisen oloisia ilman rasvoja ja kermoja.

Pastilla-piiras (vasemmalla) on myös yksi paikallisista herkuista.

Jälkiruokana vielä valtava kulhollinen hedelmäsalaattia.

Tuntui, että kaupungissa ei yöllä nukuttu ollenkaan, vaikka oli ihan arkipäivä. Kaupunkiin mahtuukin noin miljoona asukasta, ja turistit siihen päälle. Aamiaselle suunnatessa torilla oli kuitenkin autiota, joku lakaisi katua, munia tuotiin ravintoloihin, kaupunki valmistautui uuteen päivään selvästi viipyilevästi. Minttuteetä, Marokon kansallisjuomaa hörppiessämme, mietin, kuinka niin erilaista elämää ihmiset maapallollamme viettävät. Kyllä - voi sanoa että tunsin itseni lottovoittajaksi, että olen syntynyt Suomeen ja että olen suomalainen.

Marrakechin Medina on kyllä kokemisen arvoinen nuhjuisuudestaan ja ränsistyneisyydestään huolimatta - se jotenkin kuuluu ja sopii tähän mystiseen paikkaan. Puutarhoista kiinnostuneiden kannattaa vierailla myös Jardin Majorellessa. Kaduilla mainostetaan myös erilaisia retkiä vaikka aavikolle tai vesiputouksille.

Ajelimme taksilla takaisin uuden kaupungin puolelle, jossa on ominaista rakennuksille sama aprikoosinen värimaailma, mutta rakennustyyli on modernimpaa ja kaikkialla on siistimpää, katseltavaa riittää täälläkin. Kaupunki on myös yliopistokaupunki, joten myös opiskelijoita on paljon. 

Oli pysäyttävää, hienoa ja erikoista saada käydä näin erilaisessa paikassa, ja ilman opastamme Tomia tuskin olisimme koskaan lähteneetkään. On helppoa ja turvallista kun vierellä on joku, joka tietää ja tuntee paikat ja tavat. Myös ranskankielellä pärjää, sillä Marokko on Ranskan entinen siirtomaa.

Matkamme jatkui kohti Marrakechin juna-asemaa, josta reissumme etenisi pikajunalla seuraavaan kohteeseemme, Casablancaan. Siitä kerron pian lisää.

Myös Marrakechin rautatieasema on kaunis.