Rakkautta landeen ja stadiin


Mitä mielikuvia sinulle tulee sanasta maalainen? Maanviljelijä traktorin ratissa heinänkorsi suussa? Liinapäinen emäntä häärimässä puuhellan äärellä tai lypsyllä? Kenties vähän negatiivinen ajatus ”juntista”, jonka käytös on junttimaista? Vaiko ajatus puhtaasta luonnosta; kukkakedolla kirmaavista lapsukaisista ja vanhemmat maalaismaisemista nauttien koirat ja kissat ympärillään ?


Jos vaikka kellahtaisin tähän keskelle pihaa...

Entä sanasta kaupunkilainen? Stadin slangi, kotia lähellä olevat työpaikat, palvelut, kulttuuritarjonta ja ravintolariennot? Ratikat, metrot, hälinä vai hölinä? 


Kallion kirjasto on viehkeä.

Oletko kuullut Citymaalaisista, mitäs se sitten meinaa? Kaupunkilainen maalla? Niin - ei kuitenkaan stadi vastaan lande, vaan rakkaus molempiin; maalaiselämän ja urbaanin liitto.


Maalaiset kaupungissa?

Olen asunut maalla Salon Suomusjärven Kettulassa kymmenen vuotta. Ajautumiseni maalaismaisemiin pieneen sadan asukkaan kylään oli kuitenkin sattumien summa. Maalla asuminen ei alun perin ollut unelmani tai tavoitteeni.



Olen syntynyt Helsingin Kalliossa, jossa vielä 1960-luvulla oli melko karuja kulmia; joku saattoi maata puukko rinnassa keskellä tietä ja pultsarit kuuluivat katukuvaan. Vierastin vähän kaikkea stadissa, vaikka minulla ei ollut edes vertailukohtaa: Pelkäsin puliukkoja, jotka tonkivat Harjukadun pikkiriikkisen asfalttipihamme roskiksia. Juoksin karkuun pahoja poikia, jotka veivät joululahjaksi saamani hienon punaisen pulkan. Kammosin ullakolla käyntiä, siellä oli pimeää ja kolkkoa. Pieni sydämeni hakkasi yhtä kovaa kuin valtava mankeli kolisteli mankelointihuoneessa kellarissa. Huusin apua, kun jäin loukkuun veräjähissiin. Outoja, minua hirvittäviä asioita.


Toisiksi ylimmällä parvekkeella on tullut vedettyä vauvana vaunuissa sikeitä.

Onneksi vanhempani veivät meitä lapsia viikonloppuisin luontoon, milloin Pasilan metsiin, Mustikkamaalle tai Seurasaareen. Huomasin, että mukavan yhteisen perheajan lisäksi pidin kovasti luonnosta. 


Elämän riemua, uusia opittuja taitoja.

Aloittaessani koulunkäyntini 70-luvulla, perheeni muutti Espoon Matinkylään ja seitsemän vuotiaan sieluni täyttyi onnen tunteesta, jonka vieläkin voin tarkasti muistaa. Tuntui kuin olisin päässyt taivaaseen, sillä takapihalla oli metsä ja merenrantaankin melkein kivenheitto. Viihdyin yksinkin luonnon keskellä ihmetellen, kaarnalaivaa veistellen. Minulla oli turvallinen olo. Toki asumismuotommekin oli mukavampi; kaksion sijasta neliö, ja saimme myös puhelimen ja pesukoneen. Kärtin kuitenkin vanhempiani hankkimaan vielä kesäpaikkaa, mutta he eivät olleet yhtään mökki-ihmisiä vaan hankkivat mieluummin veneen. Merestäkin pidin, mutta aina tilaisuuden tullen lähdin mukaan kavereitteni mökeille. Ei ollut mitään kivempaa!


Matinkylän kotimme piha

Nuoruusaika ja opinnot veivät minut takaisin Helsinkiin ja perhettä perustettaessa veri veti taas Espooseen. Kun perheessä oli jo neljäs lapsi, aloin haaveilla idyllisestä, vanhasta rintamamiestalosta, ja sopiva löytyi Järvenpäästä. Talo pikkukaupungissa, jossa oli lähellä metsä ja järvi, olin valmis muutokseen! Se oli kaikinpuolin mukavaa aikaa koko perheelle. Mutta kun isommat lapset muuttivat omilleen, samoin kuin mies, meitä oli enää vain minä ja kuopus.


Sateenkaaren alla vietimme hyvää aikaa elämässämme.

Sitten elämä muuttui äkisti, kun tapasin nykyisen puolisoni. Jalat menivät alta, eikä sitä tarvinnut pähkäillä sen kauempaa, että lähdemme kuopuksen kanssa hänen kelkkaansa, joka vei maalle Kettulan kylään. Ei mieskään alkuperäinen maajussi ollut, vaan elämänpolun kuljettelema, jolla oli Kettulassa maa-alue. Sain vuorotteluvapaata töistä ja rakensimme talon. Ihan tavallisen, emme lähteneet tavoittelemaan mitään maalaistaloa, vaan juuri sellaisen omaan elämään sopivan. Emme haalineet antiikkitavaraa, rukkia tai räsymattoja, vaan kalusteita ja tavaroita, joita oma silmä miellyttää ja joilla on joko tarina tai käyttötarkoitus. 


Villa Helmi

Kun vuorotteluvapaani päättyi, töistä tullessani olen aina kokenut levollista rauhan tunnetta nähdessäni pirttimme metsän syleilyssä. Tuntuu siltä, kuin olisi aina puoliksi lomalla. Minusta ei maalla ole kuoriutunut ”perinteistä” emäntää. En viljele, en kyyki puutarhassa tai metsissä sienestäen. Kasvihuoneessa yrttien kasvatus ei oikein luonnistunut, vaan ennemmin sisustusintoni teki siitäkin tilasta jonkinsortin viihtymispaikan.  Rakentaminen ja remontointi ovat sitten asioita, joista me molemmat mieheni kanssa tykkäämme, ja jonkinlainen projekti meillä onkin aina menossa. Ylipäänsä vain luonnon keskellä on ihanaa olla, vaikka en vieläkään tunnista kaikkia linnun ääniä tai eri kasveja tai kukkia. Koiramme saavat aina kulkea vapaana ja uida omassa lammessa. Kuopus on nyt jo lentänyt pesästä - kaupunkiin, mutta ehkä vielä joskus haluaa takaisin maalle. Kyläyhteisö on myös ottanut meidät vastaan lämpimästi, ja olen saanut monia uusia ihania ystäviä.




Kaupungit ovat meitä lähellä, kun olemme Lohjan ja Salon puolivälissä, Helsinkiin on vajaa tunnin matka ja siellä on miehen työkin. Pääkaupunkimme on viehättävä paikka. Enää en näe sitä pelottavana vaan todella kauniina, mutta koska siihen on niin tottunut, kannattaa pysähtyä katsomaan sitä vaikka ulkopuolisen silmin. Pidämme kesäisin Helsinkipäiviä - nautimme muutenkin eritoten kaupunkilomista, niin myös muualla Suomessa tai maailmalla. Tosin vanhat kaupungit ja pikku kylät rosoisine kujineen vetävät kuitenkin enemmän puoleensa kuin suurkaupungit. 


Casablancan syke oli minulle hieman liikaa.

Barcelonassa sai nauttia myös hyvästä musiikista.

Mijas Pueblon idylli on lähellä sydäntäni.

Pimeät talvet ovat houkuttaneet meitä Espanjaan. Sielläkin asumme maalla vuorilla, espanjalaisella maatilalla hyyryläisinä, mutta vain parinkymmenen minuutin päästä kaupungista. Tämä on ollut meille sopiva yhtälö, niin Suomessa kuin Espanjassa. Elää rauhassa luonnon äärellä, mutta kaupungin palvelut, työ ja ystävät ovat lähellä. Citymaalainen on siis varmasti meille aika osuva luonnehdinta.


Atalaya Macorra, keltainen aurinkokotimme Espanjassa.

Lampaat ilonamme maatilalla, Fuengirolan ja Mijaksen välimaastossa.

Yhä useampi haluaa nauttia sekä kaupungin eduista että maaseudun rauhasta ja puhtaasta luonnosta. Joillakin on koti molemmissa. Koronan on sanottu vaikuttavan siihen, että maalle olisi taas enemmän halukkuutta muuttaa. On huomattu, että töiden tekeminen etänäkin onnistuu, ainakin osittain.


Talvina, jolloin vain on lunta, on mukava lähteä potkukelkkailemaan.

Jokainen kulkee omat polkunsa miten parhaaksi näkee. Minun polkuni toi onneksi Kettulaan! 
Jos haluat lukea lisää Kettulasta, tässä linkki postaukseeni: Kettula


Juhlimme pian niin 10-vuotis hääpäiväämme kuin maalla asumista!

Facebookista löydät Citymaalaiset ryhmän, jos kiinnostut aiheesta enemmän https://www.facebook.com/citymaalaiset/




Suositut tekstit