Suudelmia sammakolle

Istun lammen rannalla ja seuraan Rico-koiramme hassuttelua veden rajassa. Se seuraa jotain tarkasti ja äkisti huiskauttaa käpälällä veteen. Mitä se siellä näkee? No mutta niin, nythän on nuijapäiden aika! Kohta meillä siis vilistää pieniä sammakkovaaveja!

Minusta sammakot ovat ihania! Kuulostaa ehkä hullulta? Mutta ne ovat kömpelöstä, rupisestakin ulkokuorestaan huolimatta niin joustavia ja ponnekkaita, lisäksi selviytyjiä talvehtiessaan horroksessa ja selviävät vielä edellisen kesän vararavinnolla uusista kutupuuhista!

Ensimmäinen tällaisen kaupunkilaislapsen kosketus sammakkoon on jäänyt tarkasti mieleeni, niin tunteikkaalta se tuntui. Maalla eläneille ja olleille sammakoissa ei tietenkään ole ollut mitään ihmeellistä, mutta kun viisivuotiaana näin ensimmäistä kertaa naapuriperheen kesämökillä ison, lihavan sammakon, rakastuin siihen välittömästi. Muistan aidon ihmetyksen tunteen rinnassani. Se oli vaan niin ihmeellinen, esihistoriallisen näköinen otus, joka tuntui nihkeältä ja ui tyylikkäästi, hyppi hauskasti.

Kuva tytöstä, joka rakastui sammakkoon, Pertunmaalla vuonna 1970

Seuraavana jouluna sain lahjaksi lempilelun, tosi aidon näköisen sammakon, jonka perässä oli letku ja pumppu, pumppaamalla sai sammakon tekemään pitkiä loikkia.

Aikuisena löysin pienen kumisen sammakon, jota suutelin joka aamu toivoen, että se jonain päivänä muuttuisi prinssiksi.

No ei se tietenkään muuttunut, mutta prinssi saapui kuitenkin luokseni. Pikku sammakko edelleen muistuttaa lavuaarin vieressä, että olen ollut joskus elämässäni kovin yksinäinen tuhkimo.

Koska sammakot vaativat puhdasta ja monimuotoista elinympäristöä, on mukava tietää, että alueemme on sellainen. Rico-koira uskaltautuu jo syvemmälle veteen nuijapäiden perässä. Niin, kohta seuraa päivä, jolloin rannassa käy valtava kuhina, kun nuijapäät ovat kehittyneet pienen pieniksi sammakoiksi. Niitä on aina niin paljon, että on vaikea kävellä liiskaamatta niistä yhtäkään.

Viime kesänä luulimme näitä yksilöitä harvinaisiksi, toinen oli kuin albino. Olin yhteydessä sammakkotutkijaan, ja hän kertoi, että kyseessä on kyllä ihan tavalliset sammakot, Rana temporaria. Niiden väri vain voi vaihdella huomattavasti elinympäristön, ravinnon, vuodenajan tai lisääntymistilan mukaan. 

Se sammakoista! Mutta on myös hyvä muistaa muutenkin elämässä, että ”rumimmankin” ulkokuoren alla on aina jotain ainutlaatuista ja kaunista!