Mežotnen kartano Latviassa viettelee taikamatkalle

Mežotnen kartano on yksi Latvian upeimmista kartanoista ja linnoista, joka kertoo menneisyydestä, maan historiasta ja vuosisatojen arkkitehtuurista.  

Auringon viime säteiden värjätessä taivaan, kurvasimme Mežotnen kartanolle, joka sijaitsee Länsi-Latviassa, Bauskan kaupungin lähellä, ja toimii nykyään hotellina. 

Ensimmäisenä mieleen hiipi epäusko: Voiko tämä palatsimainen ilmestys olla todella se paikka, josta juuri varasin huoneen netin kautta hintaan 57 € / yö aamiaisella, matkareittimme Espanja-Suomi varrella? Ikkunat näyttivät pimeiltä, niistä peilasi vain taivaanrannan kajo. Hipsuttelin ovea kohti hieman epäröiden. Säikähdin kahahdusta rakennuksen edessä olevan puiston reunassa. Olin erottavinani valkean helman hulmahduksen. Kuulin naurua. Mielikuvitukseni taisi heti lähteä tässä selvästi taianomaisessa paikassa liikkeelle. Puiden takaa ilmestyi - ei kuitenkaan aivan linnanneitoja - kaksi nuorta tyttöä kesäshortseissaan, selfieitä kikatellen ottaen.

Lumous melkein katosi siihen nykyajan näkyyn, mutta kun vedin raskaan oven auki ja kurkistin varovasti halliin, minua kiirehti vastaan hovimestari tyylikkäässä asussa ja hyvin kohteliaasti toivottaen englanniksi: ”Hyvää iltaa, olemmekin odottaneet teitä.” Olimmeko tulleet väärään paikkaan, vai olinko pitkällä automatkalla tuudittautunut unenomaiseen tilaan? Voiko tämä olla totta? Änkytin hakevani tavarat autosta. Se ei sentään ollut muuttunut hevosiksi ja vaunuiksi. Mieskin oli pysynyt samana, nostellessaan laukkuja autosta.

Vastaanoton tiski oli vähäeleisesti upotettu muuhun kartanon tyyliin. Hovimestari kysyi sisäänkirjautuessamme, haluaisimmeko kenties vielä juoda jotain. Sanoimme yhteen ääneen: ”Voisimmeko saada vielä jotain ruokaa?” Olimme nälissämme (taas) matkustettuamme koko pitkän päivän ilman ruokaa (taas…) Mies kertoi, että meillä kävi tuuri, vaikka kello oli jo puoli kymmenen, saisimme tilata listalta, kokki kyllä valmistaisi mitä vain haluaisimme. Se sai tuntemaan meidät todella tervetulleiksi ja huomioonotetuiksi. Meille suositeltiin annosta, joka tehdään kahdelle. Ruoan valmistuessa voisimme majoittua huoneeseemme.

Hovimestarin saatellessa meitä pitkin pitkää hiljaista, hämärää käytävää, tunnelma oli jopa hieman kummitusmainen. Käytävän päästä löytyi hämmästykseksemme Kone Oy:n hissi, jolla pääsimme kolmanteen kerrokseen, missä huoneemme sijaitsi. Jokaisen huoneen ovessa näytti olevan kultainen kyltti, joissa luki huoneen nimi. Meidän huoneemme oli nimeltään Springtime ja oven aukaistessamme, sisällä olikin viehättävä vihreä väritys. Huone henki vanhaa aikaa, sisutus edusti 1800-luvun tyyliä. 

Ravintolasalissa ei ollut muita kuin me. Kuulimme, että viikonloput ovat täysiä, mutta näin arkipäivänä on hiljaisempaa. Nautimme valtavan annoksen porsaan potkaa ja maistelimme erilaisia talon oluita, tummaa ja vaaleaa. Ruoka oli suussa sulavaa, erinomaista. Hovimestari osoittautui veitikkamaiseksi ja huumorintajuiseksi, joka kohteli meitä kuin kuninkaallisia. 

Hiljaisuudessa oli hyvä nukkua ja herätä taas ihanaan päivään todeten, etten ollut uneksinut. Sitten mahtavalle aamiaiselle! Tarjoilijatar kysyi, haluammeko munakasta, pannukakkua vai paistettuja munia pekonilla, kaiken sen muun yltäkylläisen ja kauniisti esille laitetun aamiaispöydän lisäksi. Myös hovimestari oli toivottamassa meille hyvää huomenta.

Lähdimme tutkimaan tätä uusklassista tyyliä edustavaa kartanoa tarkemmin, joka rakennettiin vuosina 1797-1802.  Yleiset tilat ja juhlatilat, jotka olisivat ihanteelliset vaikka häiden järjestämiseen, olivat toisessa kerroksessa. Toinen toistaan kauniimpia saleja odotti meitä. Kartano kuulostaa aivan liian lattealta, palatsi kuvaa Mežotnea paremmin. Tai linna… Lattioista voi nähdä peilikuvansa, niin kiiltäviä ne olivat. Katot ja seinät olivat koristeelliset ja niissä oli käytetty eri värejä. Taulut kertoivat henkilöistä, joilla on ollut Mežotnessa oma sijansa. 

Kun astuimme suureen saliin, saatoin melkein kuulla musiikin, puheensorinan, naurun ja pukujen kahinan tanssin pyörteissä. Täällä oli varmasti vietetty upeita juhlia aikoinaan. Voi mitä tarinoita nämä seinät pitivätkään sisällään! Ja me olimme nyt osa uutta tarinaa.

Pysähdyin peilin eteen ja yritin tehdä hoviniiauksen. Mietin, kuinka erinäköinen nainen oli peilistä joskus itseään katsellut; jonka tukka oli upealla nutturalla, asu kuin linnan juhlissa kuuluu, eikä tällainen rispaantuneessa farkkuhameessa jalkaa ontuva matkalainen. Kenties samasta peilistä on heijastunut kartanon omistaja, Venäjän keisarinna Katariina Suuren kuva, tai Charlotte von Lievenille, jolle Katariina Suuri palatsin lahjoitti.

Viimeisenä von Lievenin suvusta hallitsi kartanoa 1900-luvulla Anatoli Lieven, jonka jälkeen Latvian maatalousfoorumi vei kartanon maat. Toisessa maailmansodassa rakennus vaurioitui pahasti ja sen kunnostaminen saatiin valmiiksi vasta vuonna 2001.

Kuljeksimme vielä englantilaistyyppisessä puistossa, jossa varmasti on tehty romanttisia kävelyitä. Näkymän täydensi kartanon vierellä soljuva Lielupe-joki. 

Hieman haikein mielin lähdimme jatkamaan matkaa. Olimme hetken saaneet olla mukana aika - vai taikamatkalla? Sillä olisin voinut vannoa että taakse vielä vilkaistessani, valkea helma heilahti jälleen puiston takana... Tänne palaisimme vielä ja kenties jonkun seurueen kanssa! 

Olen suunnattoman onnellinen että sain kokea Mežotnen taian, se oli etappimme viimeinen pysähdys ja kruunasi koko matkamme!

Näkymä Mezotnen kartanolle ja Lielupe-joelle 1800-luvulla